Haastettu vastaa

Jepjep. Tulin haastetuksin sekä Seregin että Lauran blogissa joskus syys-lokakuussa, ja jälleen keran olin mennyt tallentamaan puolivalmiin tekeleen luonnoksiin. Kas tässä teille uusi sananlasku: Mikä luonnoksiin menee, se luonnoksiin jää. Olen ainakin omaksi (ja ehkä teidänkin) iloksi lisäillyt hakesulkeisiin kommentteja vanhoihiin vastauksiini. Ja nyt itse asiaan: 

Haasteen ohjeet:

Kerro 11 asiaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
Kerro bloggaajille, että haastoit heidät


Seregin kysymykset: 

Mitkä ovat mielestäsi arjen voimavaroja?
Perhe, ystävät, lemmikit, harrastukset, seikkaileminen

Mikä on parasta syksyssä?
Syksyssä on parasta raikkaan kirpeä ilma, värikkäät lehdet, ensimmäinen kuura, syysaurinko, usvaiset aamut ja hentoinen tihkusade. [Selkeästi nämä ovat alkusyksyn aatoksia. En voi kuvitellakaan, että olisin enää marraskuussa sanonut tihkusadetta syksyn parhaaksi asiaksi, joulukuusta nyt puhumattakaan. Uutuuden viehätys oli siinä vaiheessa jo "hieman" kulunut.]

Viimeksi näkemäsi elokuva?
Nyt pistit pahan. Tänään [silloin syys-lokakuussa, kun tätä alkujaan kirjoitin] pyöri Fellowship of the Ring taustalla, kun siivosin, mutta sitä ei ehkä voi laskea. Viimeksi oikeasti katsottu leffa saattaisi olla balettileffa Netflixistä, Center Stage nimeltään. [Hitsi vie, tuon leffan nimeä mietin juuri viime viikolla!] Huh, pitäisi ehkä katsoa leffoja useammin. 

Mitä biisiä olet viimeksi soittanut looppina tai siis kerta toisensa jälkeen?
Ylvis'n Fox ja Stonehenge sekä Pentatonixin Carol of the Bells jakavat ykkössijaa [Still true.] 


"Toimii kuin junan vessa" tarkoittaako se mielestäsi, että toimii hyvin vai huonosti?
Toimii luotettavasti, mutta haisee pahalta. 

Suostuisitko alastonmalliksi taidekurssille?
En, elän vieläkin vähän itsepetoksessa painoni suhteen ja muiden taiteellisia näkemyksiä katsellessa tämä voisi ikävästi käydä ilmi.


Mihin tositv-ohjelmaan voisit osallistua?
Siihen, missä julkkikset opettelivat ratsastamaan tai Vain elämään. Harmi vain että niitä varten pitäisi olla julkkis. :P


Jos sinun pitäisi asua jossain muualla kuin Suomessa, missä asuisit?
Olen kovin tykästynyt Brittein saariin, joten Skotlantiin, Irlantiin, Walesiin ja Englantiin muuttaisin vaikka heti riemusta kiljuen, samoin Uuteen-Seelantiin ja ehkäpä Australiaankin. [Tosin täytyy myöntää, että tämä vesisateinen talvi on aika rankka. Ehkä siis mieluiten Ausseihin auringonpaisteeseen.]


Paras tapa viettää perjantai-iltaa?
Fiiliksen mukaan joko omasta seurasta, J:n seurasta tai kavereiden seurasta nauttien. 


Mitkä laulun sanat kuvaavat elämääsi?
Eivät ehkä elämää, mutta laulun alku kuvaa ehkä eräänalaista haavetta.

"Kaukokaipuu yllätti sut 
jo kauan olit ihastellut
suurkaupunkeja ihmisineen
meriä korkeine kallioineen
et jättänyt viestiä vanhemmille 
kun [jotain] liftasit laiturille
vähillä rahoilla hommasit vain menolipun

On musta taivas
sataa vettä solkenaan
taisi kulkuriromantiikka unohtuu himaan
mut et kai ala katumaan
oothan sä vapaa kulkemaan"

(Bloggaajan kommentti: Miksi ihmeessä tämän laulun lyriikoita ei löydy mistään?)
[Joulukuinen kommentti: Miksi ihmeessä olen niin fiksautunut vesisateeseen... Olen selkeästi kirjoittanut nämä silloin lokakuun aurinkoisena jaksona. Mutta joo, kaukokaipuu vaivaa kyllä aikaajoin. Nytkin. :) ]

Millaisen aamupalan syöt useimmiten?
Neljän viljan hiutaleita, raejuustoa ja jogurttia. Kahta ensimmäistä koska ne ovat terveellisiä, viimeistä siksi, että kaksi ensimmäistä eivät maistu yksinään yhtään miltään. 


Ja sitten Lauran kysymykset: 

Näetkö paljon unia ja muistatko ne?
Harvoin. Joskus muistan ne heti heräämisen jälkeen, yleensä en. [Olen nyt muutaman viikon käyttänyt kelloa, joka ilmeisesti tunnistaa, kun uni on kevyempää ja herättää silloin. Nykyään siis herään yleensä kesken vilkkaiden unien, mutten yleensä muista niitä, ellen erikseen ala miettimään niitä.]

Oletko jouluttaja eli joulufani?
En nyt oikeastaan. Tykkään joulusta (rentoa hengailua, hyvää ruokaa, hyvää seuraa sekä jouluvalot pimeissä rähmäisissä loppusyksyn illoissa), mutten mitenkään erityisesti hypetä sitä. Itse asiassa hieman ärsyynnyn siitä, että joulu alkaa joka vuosi yhä aikaisemmin. Toisaalta syksyn kurjimpaan ja kuraisimpaan aikaan alkava jouluhypetys on hyvä indikaattori siitä, että lähiaikoina voisi olla odotettavissa luntakin pimeitä iltoja valostuttamaan. [So not true in Helsinki...]

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea?
Tietokoneiden aikakausi on lyhentänyt keskittymiskykyni ei-pakollisissa tehtävissä noin puoleen minuuttiin, joten nykyään kuuntelen kirjani audiobookkeina samalla, kun puuhailen muuta. Yleensä kuuntelemani äänikirjat ovat jonkin asteista fantasiaa: esimerkiksi Harry Potterit, Diana Gabaldonin Outlander-sarja ja Twilightit on on tullut kuunneltua. [Viimeisimpänä kuuntelin flunssaillessani tällä viikolla Hunger Games -trilogian. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat ihan ok, mutta se kolmas... voi kun en olisi sitä koskaan kuunnellutkaan, niin ei tarvitsisi olla niin kohtuuttoman ärsyyntynyt huonosti kirjoitetusta lopusta.]

Mistä voisit puhua loputtomiin?
Huonekasveista, hevosista ja matkustamisesta <3.  

Paras vuodenaika? Miksi?
Kevät, sillä tällainen valoaddikti osaa arvostaa luonnonvalon lisääntymistä. Ja vaikken helteestä välitä, on kevään lämpö ihanaa talven jälkeen. Ja se vihreys. :) 
Onko elämäsi sellaista, kuin sen nuorena ajattelit olevan? 
Ei, sillä en koskaan oikein osannut kuvitella, millaista elämä vanhempana olisi. 
Mistä haaveilet?
Matkustamisesta, yhteisestä kämpästä J:n kanssa (tällä hetkellä sama kaupunkikin olisi edistystä), seikkailemisesta, corgista ja balettitossuista. 
Pahin korvamato? Minkä et siis haluaisi soivan päässäsi?
Minkä tahansa joka soi pidempään kuin kymmenen minuuttia. Erityisen ärsyttävä kuitenkin on Lambadan lammas-versio á la Dumppi ry. 

Tykkäätkö marjastaa?
Olen vähän huono marjastamaan. Innostun lähtemään marjametsälle ehkä kerran viiteen tai kymmeneen vuoteen, ja silloinkaan en yleensä löydä mitään. Eli tähän täytyy sanoa, että luultavasti en. 


Paras lapsuuden muistosi?
En tiedä ovatko nämä niitä parhaita, mutta monia hauskoja muistoja on esimerkiksi retkiltä Sisar-H:n kanssa. Muistan mm. istuneeni pulkassa tutun lintukoiran vetämänä. Koko perheen Keski-Euroopan asuntovaunumatkoilla minuun puolestaan tekivät suuren vaikutuksen tavaratalon leluosaston tanssivat Cola-tölkit, leirintäalueen puskaan tarttunut Roope Ankka -ilmapallo ja polkuauto, jonka polkimille jalkani eivät ylttäneet. Onneksi oli kaksi apukuskia polkemassa. 

Uskotko yliluonnolliseen?
Välillä, sillä eikö olisi ihanaa, jos noitia, velhoja, lohikäärmeitä ja muuta tähän maailmaan kuulumatonta olisi oikeasti olemassa? 

Jouluinen yllätys

Itsenäisyyspäivän viikolla keittiön pöydältä löytyi pakettikortti. Kortin löytyminen keittiön pöydältä ulko-oven edustan sijaan ei vielä vihjannut mihinkään jouluiseen, sillä tonttujen sijaan meillä asuu kämppiksiä. (Tonttujen poissaolon puolesta puhuu esimerkiksi se, että viime aikoina kaikki sukkani ovat löytäneet parinsa pesun jälkeenkin. Ainakaan pesukoneessa niitä ei siis majaile.) Vasta postissa, kun postin täti lykkäsi pöydälle jouluisen paketin, alkoi raksuttaa: tämän täytyy olla jouluyllätys Saksasta! 

Kyllähän tämä olisi pitänyt arvata: muutamaa viikkoa aiemmin J. oli kysellyt hyvin viattomasti osoitettani. Ja J:n hienovarainen salapoliisintyö ("Moi, hei mikä sun osoite on siellä Helsingissä?" Jepjep.) palkittiin: paketista paljastuneesta kahdestakymmenestä viidestä paketista yksi oli osoitettu J:lle. Arvaatte varmaan mihin ne loput kaksikymmentä neljä oli tarkoitettu? :) 

Kyllä näiden jouluyllätysten kera on kelvannut tarpoa joulukuisen Helsingin vesi- ja räntäsateessa. :)

Aamuylläri

Äsken ulos lähtiessäni koin ihanan yllätyksen: päivätolkulla jatkunut kaatosade oli vihdoin taittunut ihanaksi aamu-usvaksi ja sinitaivastakin häämöttää vähän pilvien takaa.

Kivaa perjantaita teille kaikille!

Ps. Illalla ihailemaan lunta Jyväskylää!

Kuulumisia syyskiireen keskeltä

Hei täältä kiireen keskeltä! Edellisestä päivityksestä onkin taas ikuisuus *lisää tähän mielessäsi syytökset kiirettä, syysväsymystä, huonoa nettiä ja ajanpuutetta kohtaan*. Koska kertaus on ollut jo riittävästi opintojen äiti, ohitamme tämän osuuden pikaisesti. Kas näin.

Elo Helsingissä on muuttunut suuresta seikkailusta arjeksi. Enää jokainen bussimatka ei ole täynnä kauhunsekaista odotusta, minne kadotukseen päädyn. Bussimatkat sujuvat jopa niin rennosti, että eräänä aamuna havahduin bussissa tuntemattomalla seudulla: olin ohittanut kohteeni hyvällä neljällä pysäkillä. Ja ei, en nukkunut. Ensimmäistä kertaa olen myös törmännyt Helsingin todella kurjaan puoleen. Niin kuin siihen agressiiviseen spurguun, joka tuli keskellä yötä haastamaan riitaa ratikkapysäkillä. Onneksi en ollut yksin liikkeellä.

Syksyn myötä olen ajautunut krooniseen univelkakierteeseen. Viikolla en nuku tarpeeksi, koska en koskaan tajua mennä heti kymmeneltä nukkumaan. Viikonloppuisin en nuku, sillä vietän noin puolet viikonlopusta junassa tai bussissa istuen. Tämän illan herkkuna on suoria yhdeltätoista illalla rautatieasemalta kotiin. No, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että eilen nukuin kyllä: ensin kunnon yöunet ja sitten pitkän pitkät päiväunet. Menneen viikon univelat on siis kuitattu, mutta tulevan viikon univelkapiikki on jo avattu. Mikä ihana tekosyy olla menemättä kuntosalille huomenna.

Alkusyksystä löysin jotain, mitä olen kaivannut jo varsin pitkään takaisin: vyötäröni. Salaatti & kasviskeitto -lounaani ovat kaikessa hiljaisuudessa alkaneet verottaa elopainoani. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan hyvästä työpaikkaruokalasta, oma kärsivällisyyteni kotisalaatteja kohtaan kun on harvinaisen lyhyt. Tähän syynä on pääosin se fakta, että salaattia ei yksinkertaisesti myydä yhden hengen annoksissa. Niinpä vaihtoehtona on syödä annos salaattia ja heittää loppu suosiolla roskiin tai jemmailla nahistunutta salaattia jääkaapissa pari päivää, kunnes lopulta myöntää, ettei sitä tosiaan aio syödä. Niinpä työpaikkaruokalan salaatit (ja ne kasvissosekeitot, nam!) ovat oikea pelastus. Mutta tosiaan, takaisin vyötärön löytämiseen. Vyötäröni on ollut kadoksissa jo niin monta vuotta, etten enää edes muista, milloin sen olen viimeksi edes nähnyt. Kenties joskus vuoden 2009 tienoilla. Minä olen niitä ihmisiä, jotka syövät ollessaan tyytyväisiä ja laihtuvat masistellessaan. Kenties se kertoo jotain viimeisestä neljästä vuodesta. Ja eihän Helsingissäkään sentään ihan niin kurjaa ole, että alkaisin kuihtumaan. Mutta kun päivän tukevimman aterian saa melkein nenän alle kannettuna niin super-terveellisenä ja kevyenä, ettei laihtumisen eteen tarvitse tehdä käytännössä mitään, on typerää olla tarttumatta tilaisuuteen. Nyt tosin paino on lakannut putoamasta, joten kenties seuraavaksi leikkauksen alle joutuvat jälkiruoat ja kahvipullat.

Juna vaikuttaa kovasti lähenevän vaihtoasemaa, joten on aika pakata Rytky rinkkaan ja siirtyä hetkeksi raikkaaseen tihkusateeseen. Toiveikkaasti toivotan teille aurinkoista ja/tai lumista loppusyksyä, mutta hieman epäilen, ettei se Helsingin suunnalla tule olemaan kumpaakaan. Parempaa onnea sinne pohjoiseen! No, mitäs me pienistä kun ei pienetkään meistä. Vedenpitävillä vaelluskengillä, sähkölämmitteisellä petauspatjalla ja kirkasvalolampulla pääsee jo pitkälle.

Kuulumisia pitkästä aikaa

No, nythän tämä blogilusmuilu on mennyt ihan mahdottomaksi! Se alkoi klassisella kamala-kiire-eikä-inspiraatiota -syyllä ja on viime kuukausien aikana kehittynyt voi-kun-pitäisi-kirjoittaa-mutta-voi-kun-laiskottaa -tekosyyksi. Edellisen kokonaiset tekstin sain kirjoitettua kolme viikkoa sitten - ja se odottaa edelleen viimeistä puuttuvaa kuvaa, jota en ole saanut aikaiseksi siirtää kamerasta koneelle. Kenties siis tällä kertaa mennään ilman kuvia. Toinen syy kuvattomuuteen on tietty se, että kirjoitan tätä junassa kännykällä, eikä ainakaan Blogger-app ole erityisen lahjakas kuvien asettelussa, joten en taida edes uskaltaa kokeilla, miten kuvien lisääminen Bloggeriin
toimii Firefoxin kautta. (By the way, näillä näkymin Blogger toimii Firefoxissa paremmin kuin Blogger-app vielä koskaan!)

Aamun kysymys taitaa olla, miksi ihmeessä istun junassa tuntia ennen auringonnousua. No, samasta syystä kuin valtaosa muistakin matkustajista: matkalla töihin, tai minun tapauksessani harjoitteluun. Venytin nimittäin jo toista viikkoa peräkkäin viikonloppua palaamalla Helsinkiin vasta maanantaiaamuna. Teoriassahan tämä kuulostaa ihan fiksulta, mutta kieltämättä työteho saattaa olla hieman kyseenalainen, jos on hypännyt aamulla 5.20 junaan ja selviää silti töihin vasta yhdeksältä. Onneksi tänään matkaa ei ollut kuin tunti kolmen ja puolen sijaan, joten heräämisaikakin oli lähes siedettävä. (Mutta siitä huolimatta olen kohtalaisen tyytyväinen, että töissä odottaa kolme tölkkiä energiajuomaa..)
Mennyt viikko oli sekä lyhyt että kiva: maanantaina oli tiimin virkistäytymisiltapäivä ja olo olis kuin luokkaretkellä, kun jonotettiin paikasta toiseen ja esimies huuteli ja laski välillä ovatko kaikki mukana. Hauskaa siis, vaikken oikeita luokkaretkiä taannoin pätkääkään arvostanut.

Tässä vaiheessa täytyy myöntää, ettei minulla ole mitään käsitystä, mitä tapahtui tiistaista torstaihin - vanhuus ei tunnetusti tule yksin - mutta perjantaina päätimme olla Sisar-H:n kanssa kultturelleja ja mennä oopperaan. Itse tosin olin narikkaan asti siinä luulossa, että Taikahuilu on baletti. Hups, näytänkin kaipaavan kulttuurillista sivistämistä näköjään vähän enemmänkin. Joka tapauksessa ensimmäinen oopperakokemukseni oli varsin vaikuttava ja kansantajuinen, joten varmasti siellä tulee uudelleenkin käytyä - ainakin niin pitkään kuin saan opiskelijahintaisia viime hetken paikkoja! Sitä kuitenkin kenties voi harkita,  kannattaako kolme tuntia pitkään oopperaan mennä perjantai-iltana työviikosta uuvahtaneen. Silmät  nimittäin saattoivat lupsahdella aika ajoin, vaikka mitään en myönnä.

Viikon kruunasi Hämeenlinnassa vietetty viikonloppu. Lauantaina vietimme J:n kanssa laatuaikaa ja sunnuntaina näin vanhempia ja Sisar-H:ta. Ja jossain noiden kahden välissä (eli kolmeta sunnuntaiaamuna) kävin tavarajemmojani läpi ja löysin Helsingin vaihtoringin kautta monelle minulle turhalle tavaralle uuden omistajan. :)

Niinpä istun nyt junassa - Pasilan kohdalla - rinkka täynnä kenkiä, koriste-esineitä ja Hevoshulluja (ja yksi pelikin löytyy) ja laukku täynnä mehuja, hilloja ja talviomenoita. Kohta pääsenkin jo ahtautumaan paikallisbussiin tuon tavaravuoren kanssa. Tästä se viikko taas alkaa. :) Hauskaa viikon alkua kaikille ja ihania alkutalven päiviä!

Steviaa tomaattikastikkeessa, pastaa ilman pastaa ja muita ruokamysteerejä

Olen aina ollut täysverinen lihansyöjä, ja kasvissyöjäksi ryhtyminen on pälkähtänyt päähäni tasan kerran koko elämäni aikana - ja silloinkin laihdutustarkoituksissa. Kasvissyöjä-siskoni luo muuttaessa elokuun alussa odotinkin kauhulla, mitä hommasta tulisi. Ennakkoluuloni jäivät kuitenkin kertarysäyksellä tulisten pastaruokien, täyteläisten sienikastikkeiden ja suussa sulavien juustovoileipien jalkoihin, ja yhtäkkiä huomasin olleeni melkein täysin lihaton yli kuukauden ajan. Ainoat poikkeukset olivat työpaikkaruokalan salaatit, joissa oli silloin tällöin lihaa- tai mereneläviä. Kaikkein suurin yllätys on se, etten ihan aikuisten oikeasti ole edes kaivannut lihaa - mitä nyt aiemmin mainitsemassani ruokaöverissäni sorruin chorizon sukulaisiin. Yleisesti ottaen kasvisinnostuskausi tuli oikein sopivaan saumaan, sillä olen vihdoin alkanut hiljalleen kehittämään omatuntoa tuotantoeläinten elinolosuhteiden suhteen. Yäk! Onneksi kasvikset ovat nyt siis pop, sillä liha  on alkanut hieman ällöttää.

Mikä on siis korvannut klassiset perunaa ja lihakastiketta -ruoat? No tällaiset herkut! Tosin steviaa pastakastikkeessa en voi suositella.

Alkupalaksi oman palstan satoa juustojen ja leivän kera. 

Ja pääruoaksi uusia perunoita ja kanttarellikastiketta lisukkeineen

Kurpitsat keittiön kaapissa odottamassa syöntivuoroaan. 

Soijarouhepohjainen pastakastike, jota kivasti (not) säväyttää
pinaatin sijaan kourallinen steviaa. Onneksi stevian lehtien pois nyppiminen
lievensi makeutta huomattavasti.  Oikeaa pastaa korvaamassa on höyläiltyjä
kesäkurpitsan siivuja, ja päällä tottakai vuori aurajuustoa.

Mutta pidetään nyt realiteeteista kiinni. Välillä vaan käy näin,
vaikka yrität kuinka pientä ja kevyttä tilata ravintolassa!

Ruokaöverit junassa

Viime aikoina olen istunut aiempaa ahkerammin pitkän matkan busseissa ja junissa, ja reissuevääni ovat koostuneet yksin omaan R-kioskin chilikanareissareista. Syynä tähän ovat aina ja ikuisesti iltapäiväruuhkat, joita aliarvioin kerta toisensa jälkeen. 

Tänään päätin kuitenkin olla kaukaa viisas: pakkasin itselleni mukaan eväät junaan, jotta selviäisin siihen asti, kun puoliltaöin pääsen kotiin Keski-Suomeen. Töiden jälkeen kävin ensimmäistä kertaa uudessa mysteeriharrastuksessani, jota kyllä hehkutan teille jossain vaiheessa vähän enemmänkin. Puolentoista tunnin treenin jälkeen kävi kuitenkin juuri se, mitä olin yrittänyt välttää: himo kaikkeen mahdolliseen. Suolaista! Makeaa! Proteiinia! Rasvaa! Hiilareita! Kaikki-mulle-heti-nyt! Eikä puhettakaan, että laukussa olleet maustamaton rahka ja appelsiinimehu olisi houkuttanut pätkääkään. Ja tadaa! Saanko esitellä: Överieväät! Nehän aivan näyttävätkin yhden hengen eväiltä vajaan neljän tunnin junamatkalle, eikö? 

Ruokaöverit! Edustalla ne fiksut ja kohtuullisen terveelliset
(ja pääosin syömättä jääneet) eväät, takana ne ah
niin himoitut ja epäterveelliset heräteostokset.  

Nämä menevät epäilemättä kategoriaan "Mihin tänään sorruin?"

Tästä oppineenä voisin todeta, että kenties seuraavalle reissulle ostan taas sen chilikanareissarin R:ltä. Ainakin se tulee terveellisemmäksi, jos ei halvemmaksi. 

***

Lopuksi ihan näin sivuhuomiona, että laihdutuslogiikkani ei taida olla aivan validia. Usein nimittäin ajatusta "hei, olen tainnut vähän laihtua" seuraa kohtuullisen pian ajatus "hei, nythän voisin syödä jotain epäterveellistä!". Eeh, wait, what? Tämä täytyy tosissaan ottaa työn alle, kunhan taas palaan oikeaan arkeen ensi viikolla. 

Liian tunnollinen

Välillä pohtii, onko joskus vähän liiankin tunnollinen. Niin kuin nyt, lähiesimiehen lähetettyä kotiin lepäämään flunssaa pois kesken työpäivän. Kyllähän minä aamulla sairaspäivän pitämistä mietin - noin viiden minuutin verran. Ja sitten vedin vaatteet niskaan, ripsivärit silmiin ja kiipesin bussin kuuma Finrexin-muki kädessä.

Mihin se ilmoitan-itseni-sairaaksi-ja-nukun-koko-päivän -suunnitelma sitten kaatui? No, moneenkin juttuun. Kuten  siihen, että tykkään nukkumisesta ehkä vähän liikaa, ja olen aikaisina aamuna kehittänyt psykosomaattisia päänsärkyjä, jotka ovat mystisesti kadonneet kymmeneen mennessä. Miksei siis psykosomaattista flunssantunnettakin? Ja siitä, että olen jossain aiemmassa työpaikassa koittanut paljon pahemmassa flunssa neuvotella itselleni sairaspäivää sillä menestyksellä, että sain tehdä vain kahdeksan tunnin päivän. Elintarvikkeita käsitellessä vielä, yök! Ja siitä, että tykkään olla tuolla harjoittelussa. :) Valtavan tietomäärän omaksumisesta uupunut ja vähän pihallakin saatan olla, mutta jokaisesta päivästä olen tykännyt. :) (Ja nyt päässäni kaikuvat vanhan englannin opettajani sanat: "Don't say "tykätä"!") Ja kaiken rehellisyyden nimissä flunssa ei aamulla ollut yhtä paha kuin nyt. 

Joten nyt istun bussissa kohti päikkäreitä. Ainoa oikea vaiva aikaisesta kotiinlähdöstä on tulevien jouluvalojeni vaihdon lykkääntyminen, (en olekaan tainnut kertoa vielä uusimmasta addiktiostani eli facebookin vaihtoringeistä? Ehkä parasta koskaan!) mutta eiköhän sekin hoidu sitten ensi viikolla. Toivon olevani huomenna taas tolpillani, sillä huomenna on tarkoitus saada vaihdossa saippuaprojektini viimeinen puuttuva lenkki eli sauvasekoitin. Terveenä olisi kiva olla myös siksi, että J. suuntailee huomiseksi Etelään (jee!) ja tottakai myös siksi, että harjoittelussa on kivaa. :)

Saippuaa!

Sisäinen ekohippini minussa on nostanut päätään. Haluaisin sanoa, että olen tässä suhteessa kovin originelli, enkä suinkaan massan mukana kulkija, mutta pakkohan se on myöntää, että ympäristöystävällinen ja luonnon mukaisempi elämäntapa on siirtynyt marginaaliryhmistä valtavirtaan, ainakin tuttavapiirini perusteella. Toisena vaihtoehtona on, että biologeista, ympäristötieteilijöistä ja heidän lähipiiristään koostuva tutkimusotokseni on hieman vääristynyt. Who knows.

Ensimmäiset itsetehdyt saippuani!

Lähipiirini innostus lopulta herätti minutkin: Eikö olisi siistiä värjätä itse lankoja tai tehdä itse saippuaa tai kosmetiikkaa? No tottakai olisi! Mutta koska olen niin äärettömän tehokas ja aikaansaava, totesin, että parin vuoden aikominen saa riittää. Jos en itse onnistu kokeilemaan noita juttuja, niin menen sitten Villikatajan kurssille Annukan oppiin. Ainoana viikon varoajalla sopivana kurssina oli Käsintehtyä Saippuaa -kurssi, joka järjestettiin Toivolan Vanhan Pihan ihastuttavassa ympäristössä. Saippuaa askartelemaan siis!

Suklaaherkku vai saippuaa?

Valitettavasti itse saippuan tekoprosessista minulla ei ole kuvia - olin liian kiireinen naputtamaan muistiinpanoja kännykkääni tai vahtimassa, mitä seuraavaksi tehtiin.

Väriä vähän lorahti. "Ups."

Kurssilla tehtiin kerrossaippuaa sekä suolasaippuaa, joista etenkin ensimmäinen näytti suorastaan syötävän hyvältä. Seuraavana aamuna muotista irrottelun jälkeen leikatessa saippuoita pienemmiksi paloiksi suolasaippua mureni ikävästi. No, ymppään muruset johonkin tulevaan saippuasatsiin, sillä niitähän tulee ihan varmasti olemaan!

Ja sitten kuuden viikon tuskainen odotus...

Ensimmäiset saippuat ovat kypsyneet kaapissani nyt nelisen viikkoa (vielä kaksi jäljellä!) ja olen hiljakseen keräillyt tarvikkeita ensimmäisiin omiin kokeiluihini. Nokkosshampoon teon kokeileminen on poltellut siitä asti, kun Villikatajan blogissa siitä luin, mutta todettuani, että sen tekoon vaaditaan riisileseöljyä (mistä sellaista oikein saa?) ja monta muuta ainesosaa, ajattelin aloittaa helpoimmasta mahdollisesta eli oliiviöljysaippuasta. Sauvasekoitinta vaille on tarvikkeet siis kasassa, joten kenties joku ilta ensi viikolla käväisen sellaisen ostamassa, että pääsen testailemaan. :)

Hihii! Tästä tulee hauskaa! (Kuuluisat viimeiset sanat..) :D

Hiljaiseloa ja energiapulaa

Pakkohan se on lopulta myöntää: luovuuden pula ja aikaansaamattomuus ovat iskeneet oikein toden teolla, ja blogihan niistä tietenkin kärsii. Kesällä elelin lomatahdissa ja bloggailin fiiliksen mukaan - usein silloin kuin olisi ollut sopiva sauma tehdä gradua. Olin aivan vakuuttunut, että syksyn ja arkirytmin tullen ahkeroidun, sillä onhan syksyllä kaikkea uutta ja jännää blogattavana. Yhtä tekijää en kuitenkaan huomioinut: Olen jatkuvasti a) harjoittelussa, b) bussissa (mutta valitettavasti Bloggerin mobiilisovelma saa verenpaineeni nousemaan poikkeuksetta, joten välttelen sitä viimeiseen asti. Myöskään matkapahoinvoinnin mahdollisuus ei erityisesti houkuta) tai c) nukkumassa. Tai onhan d)-vaihtoehtokin olemassa. Se on: "hereillä mutta syvässä koomatilassa", jota kutsutaan myös facebookin selailuksi ja Ally McBealin katsomiseksi. Tätä harrastan usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Aavemainen syysusva Humppilassa

Ajanpuutteen lisäksi myös luovuuden pula on tuskainen: Koska vietän valtaosan hereilläoloajastani työpaikassa, jonka elämänmenosta en teille juurikaan voi kertoa, jäävät jäljelle bussimatkojen random-pohdinnat ja spesifimpiä aiheita käsittelevät bloggaukset, joista etenkin jälkimmäisten kirjoittaminen tuntuu nyt kovin työläältä ja aivotoimintaa vaativalta. Blogin hiljaiselo on siis jatkumassa toistaiseksi, mutta aktivoidun taas enemmän, kun saan elämääni hieman järjestykseen ja tilaa päähäni. Tällä hetkellä päässäni on nimittäin päättymätön lista asioita, jotka pitäisi tehdä tai selvittää. Muuttamisen riemua. 

Venäjän kartanon mailla

 I'll be back!

*Aamukooma vaatii veronsa - keksi tähän itse iskevä otsikko*

Viides Helsinki-päiväni monesta on alkamassa, ja olen miettinyt jo muutaman päivän, miten fiiliksiäni kuvailisin. Haluaisin kuulostaa jo kovin asiantuntevalta joka suhteessa, mutta todellisuudessa olen vielä vähän pihalla vähän kaiken suhteen, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin torstaina harjoittelun alkaessa.

Harjoittelussa on ollut tähän asti oikein mukavaa,  vaikka tietoa tulee enemmän kuin monen vuoden opiskelusta (ja viime aikaisesta univelasta) kärsineet aivoni kykenevät prosessoimaan. Tähän mennessä minut on esitelty arviolta viidellekymmenelle uudelle tyypille. Näistä viidestäkymmenestä osaisin nyt tunnistaa ja nimetä ehkä viisi. Huono kasvo- JA nimimuisti ovat todellakin tuskallisia. (Sivuhuomiona tähän, että kerran eräissä kaveripiirin illanistujaisissa päädyin kerta toisensa jälkeen keskusteluihin, jotka alkoivat "Pitkästä aikaa! Mitä sulle nykyään kuuluu?", ihmisten kanssa, joiden henkilöllisyydestä minulla ei ollut aavistustakaan keskustelun alkaessa. Todennäköisyyksien vastaisesti onnistuin selviytymään tilanteista kunnialla ja vaivihkaa kyselemällä selvittämään, keitä tyypit olivat. Win!) Olen siis hieman kateellinen kaikille,  joilta edes kasvojen ja nimien muistaminen onnistuu kivuitta. Onko kellään vinkkiä, miten sitä voisi treenata?

Muistikapasiteetin rajallisuuden lisäksi haasteita tuovat ajan rajallisuus sekä toki itse Helsinki. Helsinki itse asiassa on syynä vapaa-ajan rajallisuuteenkin, sillä onhan bussissa vietetty 1,5 tuntia päivässä melkoinen määrä pois vapaa ajasta. Opettelenkin siis parhaillaan bussimatkojen hyötykäyttöä parhaillaan bloggaamalla bussista.

Toinen Helsingin suuri haaste on julkinen liikenne. Sen suhteen reittihaku.fi on ollut ehkä hyödyllisintä ikinä, vaikkei todistettavasti aina olekaan ajan tasalla. Harmillisten olosuhteiden seurauksena en voi saada Helsingin sisäistä matkakorttia järkevään hintaan, joten pyöräilykausi alkaa heti, kun saan rakkaan Helkamani (jonka kanssa meillä tuli juuri täyteen 15 vuotta!) roudattua tänne. Kauhulla pyöräilykauden alkua odotellessa...

Muutoin arki on alkanut rullata ihan mukavasti. Olen tyytyväisenä toistaiseksi majaillut siskoni sohvalla ja tänään käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen tulevasta soluhuoneestani. Jännää nähdä, millaisessa paikassa tulen syksyn asumaan. Kahden viikon päästä alkaakin aina yhtä kätevä ratikkamuutto - yksi Ikean kassi kerrallaan.

Bussi alkaakin jo lähestymään määränpäätään. Uusia päivä alkakoon!

Takaisin arkeen

Paluu arkeen on tapahtunut tänään pyykkivuoren taklaamisen muodossa. Italian reissulta jäi käteen rinkallinen likaisia vaatteita, kivasti päivettynyt iho, jollaista harvoin Suomessa onnistun saamaan, ehdoton arvostus Suomen kesän ihanaa +22 astetta kohtaan sekä kamerallinen kuvia ihanista järvistä, vuorista, kanaaleista ja muusta kivasta. Kuvia en ihan vielä ala esittelemään, sillä tietokoneen uudelleen asennus vol. 2 on parhaillaan käynnissä (tosin voiton puolella jo - muuten en näin sujuvasti bloggailisi jo).

Arki tosiaan jo kolkuttelee ovella, mutta vielä kieltäydyn täysin alistumasta kohtalooni. Olen siis viettänyt päiväni rennosti järjestellen, pyykäten ja tietokonetta asentaen (tosin sen suhteen J. teki suurimman työn) samalla napostellen After Eightejä ja nyt illasta nautiskellen Bulmersin seurassa. Näiden seurassa on hyvä iltaa myös jatkaa. :) Kunhan saan loma-moodini pois päältä, alkavat postausvälitkin taas normalisoitumaan. Nytkin yksi valmis postaus odottelee kuviaan (ja tietokoneen ja ohjelmien asentumista). Pian siis!

Lopuksi ihana pöllö-kuva, jolle repeän joka kerta nähdessäni. Etenkin tuolle Irish coffee -pöllölle. <3 Tosin en usko, että autenttinen kofeiiniton pöllö näyttää tuolta: kofeiinittoman pöllönhän pitäisi olla unessa!

Kuva täältä

Enemmän tai vähemmän rentouttavaa mökkielämää

Tiedättehän, miten mökkielämä rentoa, seesteistä ja kenties hitusen uneliastakin? Voin kertoa, että huonolla säällä mökkeily 10- ja 6-vuotiaiden kanssa ei ole mitään niistä. Mieletön määrä energiaa, joka vaatii purkautumistapoja. Lienee varmaan turha sanoa, että gradu eteni noin kolmen sivun lukemisen edestä. Surullista on se, että se oli ihan kohtuullinen eteminen.

Istuskelen nyt junassa kohti armasta kotikaupunkiani, jota Suomen Ateenaksikin joskus kutsutaan. Syytä tähän nimitykseen en tiedä, mutta epäilen sen liittyvän jotenkin teemaan "kulttuurin kehto". Ylevää.

Näin mökkireissulla entisessä kotikaupungissani ei voi olla tekemättä vertailuja näiden kahden varsin erilaisen kaupungin välillä, ja täytyy myöntää, että uusi voittaa vanhan 100-0. En voi kuvitella tilannetta, jossa vapaaehtoisesti muuttaisin takaisin paikkaan, jossa elin elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta, ja josta pois muuttamisesta haaveilin viimeiset seitsemän vuotta noista kahdestakymmenestä. Ilmeisesti paikka ei kuitenkaan ole NIIN kamala - ovathan monet ystävistäni paluumuuttaneet seudulle, vaikken itse osaakaan kuvitella mikä seudussa vetää heitä puoleensa. Toisaalta en tiedä, osaavatko hekään kuvitella, miksi itse inhoan paikkaa niin kovasti ja haaveilen ulkomaille muutosta valmistumisen jälkeen.

Tänä vuonna vietin juhannuksen kotikonnuillani ateenalaisten ystävieni kanssa. Jotenkin olin saanut vanhan kotikaupunkiini kuulostaan kylältä, jonka keskus on kylän ainoa Siwa. Ihan niin huonosti asiat eivät sentään ole, lähellekään, mutta omasta näkökulmastani mikään määrä uusia super-marketteja ja vaatekauppoja ei tee paikasta yhtään houkuttavampaa. Ehkä olen menetetty peli tuon kaupungin suhteen.

Pian pääsen testaamaan, miltä Helsingissä asuminen maistuu. Ehdoton bonus vastaheränneelle luontohörhölleni on aiempaa lyhempi matka mummonmökille Humppilaan - kylään, joka on paljon pienempi kuin se, jossa kasvoin, mutta josta pidän paljon enemmän. Sopiva yhdistelmä kaupunkilaiseloa ja maaseutua siis syksyksi luvassa. Loppuun maisemia radan varrelta. 

Gradu on välineurheilua

Tämän vuoksi gradua ei voi tehdä muualla kuin kotona.

Kokoelmaan kuuluu luonnollisesti myös läppäri, korvatulpat, inspiraation varalta neljä pakettia post-iteja, kokoelma kivoja kyniä ja päälleviivaustusseja sekä kynsikkäät, talvitakki ja pipo. Terveisiä täältä +15 asteisesta Keski-Suomesta!

Vaihtoehtoja täytyy olla niin juomissa kuin kynissäkin

Keskittymishäiriöinen tässä hei

Olen viime aikoina ollut hyvin ärsyyntynyt itseeni blogin suhteen: intoa ja halua on paljon, keskittymistä ja pitkäjännitteisyyttä ei. Keskittyminen jakautuu tällä hetkellä aksellille muutto-harjoittelu-lomareissu-J-kaverit-gradu-mökkeily (huomatkaa gradun sijainti listan lopulla), johon voi heittää mukaan vielä kaikki vähän vähemmän keskeiset pohdinnankohteet, kuten "Mitähän kivaa Helsingin kansalaisopistot ja vastaavat tarjoavat syksyksi...? Ai hei, aikuisbaletti! Tuliskohan musta ballerina!" Toisin sanoen vauhkoan aiheesta toiseen, enkä saa mitään kunnolla tehdyksi. Kenties nyt olisi sopiva aika ottaa mindfulness-taidot käyttöön: Yksi asia kerrallaan, turha stressata tulevasta nyt.

Aamukastetta

Toisin sanoen OIKEASTI pitäisi nyt siis keskittyä gradun tekoon niin kauan kuin olen koko aikaisesti vapaalla. Toisaalta haluaisin haistattaa koko gradulle ja viettää graduttoman loppukesän, vaikka todellisuudessa gradu ei ole ollut läsnä alkukesässäkään muutoin kuin ärsyttävänä äänenä takaraivossani, joka napisee, miksei gradu ole edennyt. Tässä on oikea malliesimerkki siis, miten gradu kannattaa tehdä: Pohdi taukoamatta, että se pitäisi tehdä ja miten kamalaa sen tekeminen on. Sen jälkeen lykkää sen tekemistä kuukausitolkulla ja kuuntele napisevaa ääntä takaraivossasi, ja voilá: tuloksena on kesä, jonka olet alusta loppuun stressannut gradusta, mutta gradu itsessään ei ole edistynyt minnekään. Way to go!

Pelargonian nuppuja

Mutta tosiaan, oikea lomakin olisi ihan jees. Opiskeluaika on jotenkin kummallinen vääristymä todellisesta elämästä. Ensin opiskelet neuroottisesti yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen alkaa kesäloma. Kesäloman käytät alusta loppuun töissä tai harjoittelussa tehden sopivissa saumoissa tenttejä ja kirjoittaen viikonloppuisin tutkielmia. Ihanan rentouttava loma, eikö teistäkin? Toisin sanoen keskiverto-opiskelija on lomalla jouluna (ellei satu olemaan joulutuurajana jossain) ja pääsiäinä (joka osuu aina neljännen periodin keskelle eli silloin olisi järkevintä tehdä koulujuttuja ennen kevään deadline sumaa, ei lomailla). Ilmankos ihmiset sanovat, että töihin meno on ihanaa valmistumisen jälkeen: On rajattu työaika, jonka loputtua työt eivät yleensä seuraa kotiin mukana, toisin kuin opiskellessa. Ja on lomat! Ehkäpä se gradu pitäsi naputella niin pääsisin liittymään tällaiseen taivaaseen. Alkaa kieltämättä olla fiilis, että eiköhän nämä kirjoitin-koulujuttuja-kirjastolla-80-tuntia -viikot on vähän nähty.

Maissilapsi

Kenties kuitenkin olisin oikeutetumpi napisemaan gradusta ja opiskelusta enemmän, jos kesä olisi ollut ollut aivan kamala. Mutta eihän se sellainen ole ollut! Olen pyörinyt innoissani parvekkeella ja palstalla viljelemässä...

Kesän ensimmäinen tomaattilapsi

... ja tutustunut vahingossa huovuttamisen jaloon taitoon, lähtenyt aivan innoissani testaamaan sitä ja saatuani aikaan yhden käyttökelpoisen ja yhden mini-lapasen todennut, että ehkä syksyllä uusi yritys.

Myyjä: "Hyvin pystyy huovuttamaan pesukoneessa."
Empiiriset tulokset: L-kokoinen lapanen ei sopinut edes omaan käteeni,
vaikka venytin sormeni kipeäksi. Viimeinen kerta, kun uskon myyjää. 

Kyllästyttyäni huovutukseen sain vihdoin ensimmäisen J:n Totoro-lapasen loppuun. Toisessa lapasessa menee todennäköisesti pääsiäiseen. Kirjoneuleen tekeminen on nimittäin tylsää, sillä ainakin minun pitää koko ajan laskea, kuinka monta silmukkaa neulotaan milläkin värillä - ei siis mitään saumaa seurata uutta elokuvaa tai sarjaa saati sitten keskustella jonkun kanssa samalla.

Naapurini Totoro

Ja mahtuihan kesään vähän sirkusteluakin! Lilyan kanssa aloimme pohtia, olisiko syytä hyljätä akateemiset uramme ja liittyä kiertävään sirkukseen. Marokkolaisissa akrobaattipojissa olisi ollut motivaattoria kerrakseen. Joskaan nuorallatanssija Ramon ei tehnyt yhtään hyvää korkeanpaikankammolleni.

Huonolla tavalla sydämentykytyksiä aiheuttava
nuorallatanssija Ramon

Ja ensimmäistä kertaa näin hauskoja ja musikaalisia klovniesityksiä. :)

(Ilmeisesti) yksi Jose Michel -klovneista

Ja sitten on tietty muut kivat kesäjutut niin kuin mökkeily ja purjehtiminen. Purjehtimisesta minun olikin tarkoitus kirjoittaa postaus mökillä ollessani - samoin varastoista löytämistäni aarteista ja äitini maagisesta järjestelykyvystä - mutta sehän tietenkin jäi. Löysin kuitenkin ihan mahtavia kuvia jollakuvaa etsiessäni, joten kenties esittelen niitä teille myöhemmin. :)

Ikioma optimistijollani <3

Reissusuunnitelmia

Muutan viikon päästä Italia kutsuu! Tänä vuonna lomakohteen päättäminen on ollut hankalaa. Aiempina vuosina kohteen valinta ja reissujen suunnittelu on sujunut (ainakin minun näkökulmastani) helposti: minä olen ehdottanut J:lle muutamaa kohdetta, ja yleensä J. on jonkun niistä kelpuuttanut. Yleensä kohde on ollut vieläpä sellainen, jossa olen jo ehtinyt itse hieman seikkailla etukäteen, ja harvalla reissulla olemme olleet täysin vieraassa kaupungissa, mikä on kenties hieman typerää. Tänä vuonna meillä kummallakaan ei oikein ollut visiota minne tahtoisimme. Tai no, minä olisin halunnut Irlantiin ja Skotlantiin, joissa olemme molemmat käyneet, minä useampia kertoa. J:tä olisi kiinnostanut Itävälta ja Saksa, mutta minua taas hieman vähemmän. Lapistakin on ollut moneen kertaan puhetta, samoin Norjasta.

Ystäväni kehuttua Sveitsin maasta taivaaseen innostuimme: Sveitsiin! Lennot olisi helppo järjestää: Ryanairilla Italian Bergamoon lähelle Sveitsin rajaa. Majoituksen hinnaston tsekkaaminen muutti kuitenkin mielemme: Kaupungin ainoassa hostellissa kymmenen hengen makuusalissa yöpyminen olisi kustantanut 35 euroa yö. Kenties Sveitsi on parempi kohde sitten, kun molemmat työskentelevät täysipäiväisesti? Ja niin Sveitsi sai jäädä odottamaan valloitustaan.

Sveitsin hylkäämisen jälkeen olimme taas lähtötilanteessa, ja mutkien kautta päädyimme pohtimaan Lapin matkailua: ensin Suomen Lappiin ja kenties piipahdun Norjan puolella. Usemman päivän googlailun ja pyörittelyn jälkeen tajusimme erään hieman rajoittavan tekijän: me emme tiedä mitään Lapista, vaeltamisesta tai yleensäkään luonnossa elämisestä. Mitä Lapissa oikein tehdään, muuta kuin istutaan autossa tunti tolkkulla? Onko autossa istuminen oikeasti matkan arvoinen? Ja entä jos auto leviää tunturiin? Lopulta totesimme suosiolla, että olemme hyviä kaupunkilomalaisia, mutta erämaamatkailussa meillä on vielä parantamisen varaa. Kenties jonain toisena vuonna siis.

Ja niinpä sen sijaan, että olisimme lähteneet kotimaan matkalle pohjoiseen, päädyimmekin ex tempore varaamaan lennot sinne Bergamoon, minne alun perin suunnittelimme lentävämme. Erona tosin on, että nyt reittimme suuntaa Pohjois-Italiaan, ja oi ironiaa, taaskin paikkoihin, joissa olen ehtinyt jo kertaalleen sompailemaan. Olisiko tulkittavissa, että pidän tutuista matkakohteista? Tosin kaupunkien sijaan tämän reissun pääkohteita ovat Garda-järvi ja sen pohjoispäädyssä kohoavat, ennalta tuntemattomat (!) Italian Alpit, joille hajalan kiipeilemään!

Loppuun vähän kuvafiilistelyä reitin varrelta. :)

Italiassa suuntaamme nenämme kohti Bergamoa...

..Garda-järveä...

...ja Italian Alppeja...

....Veronaa...

...ja Venetsiaa. 

PS. Mielenkiintoista muuten huomata, miten aiemmin harrastin aina ehdotonta kaupunkilomailua ja nykyään vuoret, meri, metsät ja järvet ovat sitä parhautta. Jos vielä oppisin luonnossa selviytymisen jalon taidon edes perustasolla, niin kenties sinne uskaltaisi ihan oikeasti mennäkin. Irlannissa meillä oli J:n kanssa hieman traumaattinen kokemus, kun emme tajunneet hankkia karttaa lähtiessämme kävelemään "lyhyen lenkin" "merkityille reiteille". Merkityt reitit, my ass... Mutta sitten kun olen iso ja rikas  (sitä odotellessa..) lähden kunnon issikkavaellukselle Islantiin! Ja hevosvaellukselle Uuteen-Seelantiin! Ja Skotlantiin..! Hmm, pitäisiköhän varata ratsastustunti...

--
Kuvat: Wikimedia Commons

Päätöntä lätinää eli "Kolmas kerta toden sanoo, jee, jee, jee..."

Niinpä niin. Virtsatietulehdus iski kolmatta kertaa kevään ja kesän aikana loistettuaan ensin poissaolollaan monta vuotta. Kiitos näistä nallekarkeista. Tästä alkaakin sitten taas kerran karpalomehusta (yök) ja nokkosteestä (tupla-yök) koostuva juomavalio. Jei-jei-ei-ei-ei! Nillinnillinnillin ömmömmöö....

Suurimmat lohdutukseni ovat J:n äidiltä saatu kivinen teekupinlämmitin, jossa voi hauduttaa tuota ah niin kammottavan makuista nokkosteetä puoli päivää, sekä hetki sitten koettu oivallus, että Harry muuttuu paljon siedettävämmäksi Dumbledoren kuoltua Harry Potter & Half-Blood Prince -kirjassa. Olen nimittäin kuunnellut Harry Potter -sarjaa läpi äänikirjoina, ja alkuviikosta olin varsin ärsyyntynyt ollessani menossa Order of the Phoenixissa, jossa Harry teiniangstaa viidensadan sivun edestä. Olen edelleen samaa mieltä kuin ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessa: Teiniangsti-Harry olisi hyvin voinut kuolla kyseisessä kirjassa ja loppu sarja olisi voinut käsitellä vähemmän rasittavia hahmoja kuten vaikkapa Siriusta ja Lupinia. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt, mutta onneksi Harryn angsti vähenee sitä mukaa, mitä enemmän hahmoja kuolee - ainoa hyvä puoli siinä, että Harry tapatti teineyksissään Siriuksen Order of the Phoenixissa. Tosin angstista ei pääse viimeisessäkään kirjassa eroon: Harryn sijaan kiukuttelija saattuukin olemaan Ron.

Päättömän löpinäni lopuksi haluan levittää vielä inkivääriteen ilosanomaa: Inkivääritee saa KAIKEN maistumaan paremmalta. Ei hyvältä, mutta juotavalta. Se toimi, kun istuin kolme kertaa viikossa kahdeksalta aamulla todennäköisyyslaskenta A:n luennoilla ja sekoitin mateen inkivääriteetä pahan maun taittamiseksi, ja se toimii juurikin yhtä hyvin nokkosen "vihreän" maun taittamisessa. Älkää ymmärtäkö väärin - ei kumpikaan noista yhdistelmistä hyviä ole, mutta inkivääritee tekee niistä juotavia hyi-ök-yökkään -reaktion sijaan.

PS. Seuraavalla kerran lupaan kirjoittaa jotain vähän fiksumpaa.

Kesä, gradu ja kärpäset

Edellisestä päivityksestä on niin pitkä aika, etten edes uskalla miettiä, milloin viimeksi olen mitään kirjoittanutkaan. Kuvapostaus, josta taisin viimeksi mainita, on edelleen yhtä kuvaa vaille valmis. Ehkä annan sen olla. 

Kummallista kyllä tänä vuonna on käynyt niin, että kesä on vienyt mukanaan. En ole koskaan ollut erityisen kesäihminen. Muistan, kuinka lapsena yritin viettää kaikki kesät sisällä lukien tiilisessä kotitalossani, joka keskuslämmityksen sammuttamisen jälkeen oli taivaallisen viileä. Muistan myös, kuinka äitini sitkeästi, kesästä toiseen komensi ulos lukemaan, etten olisi niin kalpea syksyllä koulun alkaessa. 

No, nyt en ole ainakaan kalpea. Itse asiassa olen varmaan ruskettuneempi kuin koskaan aikaisemmin, ehkä pois lukien kahden viikon Kreikan saarihyppelykierrokseni muutama vuosi sitten. Tosin minun kohdallani ruskettunut on suunnilleen sama kuin muiden ihmisten väritys toukokuun ensimmäisen aurinkoviikon jälkeen. Toisin sanoen rusketun huonosti, palan helposti, saan aurinkoihottumaa heti jos unohdan käyttää aurinkorasvaa, enkä nyt oikeastaan pidä helteestä niin älyttömästi. Kaikista edellämainituista huolimatta olen viihtynyt mökillä äärettömän hyvin helteestä huolimatta. Kenties tarvittaessa viilennettävä mökki ja vieressä oleva järvi sekä hyvä seura ovat käännyttäneet minut helteen ystäväksi? Tai kenties se, että mökillä huonolla säällä oleminen on vain tylsää, vaikka tekisi varmasti ihmeitä gradulleni. 

Ah, taas se sana: gradu. Joku voisi alkaa ihmetellä, enkö ole jo lopen kyllästynyt moiseen riesaan, joka seuraan mukaan lomallekin. Ja vastaus on: kyllä. (Surprise!) Mutta valitettavasti nyt on aikaa lähes tasan kuukausi J:n loman ja yhteisen lomareissun alkuun ja gradun olisi paras edetä edes hieman ennen sitä. Siispä mökille pakkasin mukaan kevyttä graduluettavaa, kuten näkyy. 

Onneksi gradun lisäksi mökillä on ehtinyt puuhata muutakin. Juhannuksena syötiin...

...syötiin...

syötiin...

... ja syötiin vielä vähän lisää. (Miten niin olen obsessiivinen ruoan suhteen..?) 

Joutsenta bongailtiin niin soutuveneestä kuin laituriltakin käsin...

... ja lisäksi otettiin maisemakuvia yksi...

... tai kaksi...

...tai vähän useampi.

Superkuukin koitettiin ikuistaa (varsin huonolla menestyksellä).  

Lisäksi ongittiin ja maistettiin mudan makuisia pikkukaloja...

... ja elämäni ensimmäinen itse neulomani ja vahingossa kutistamani pipo löysi uuden omistajan ihanasta melkein puolitoistavuotiaasta pikku-A:sta. Elämäni toinen itse neulomani pipo odottaa käyttövalmiina syksyä kotosalla. 

Kävin ihastelemassa paikallisen kirjaston uusia sisustuselementtiä...

...ja vähän fiilistelemässä vanhan lukioni pihalla. 

Ja sain odotetun tilaustyönä ystäväni tekemän ihanan kandikorun!

Mikäs täällä mökillä ollessa. :)