Toisaalta vuoteen on kuulunut myös paljon positiivisia juttuja: jatkoin balettitunteja ja löysin käsillä tekemisen riemun ompelun, neulomisen, lankojen värjäämisen ja saippuan ja kynttilöiden teon muodossa. Maaliskuussa kävin seikkailemassa Pohjoisessa-Englannissa, kävelemässä Hadrianin muurilla Northumberlandissa ja kyläilemässä ystävän luona Newcastlessa. Heinäkuussa pakenin joka viikonloppu helteitä, ralleja ja kaupungin vilskettä mökin rauhaan ja elokuussa kuljeskelin Kööpenhaminan kaduilla ja hurrasin Cheekin stadionkeikalla. Syksyllä opin tärkeän asian: välillä saa ja pitää levätä, ihan luvan kanssa.
Vuoden vaihtuessa huomaa usein pohtivansa, mitä seuraavalta vuodelta toivoo. Koska en ole aivan kohtuuton, ainoa toiveeni vuodelle 2015 on tämä: vähemmän suuria muutoksia tälle vuodelle kiitos. En nimittäin laittaisi lainkaan pahaksi, jos alkava vuosi olisi ihan tavallinen, ei lainkaan elämää mullistava vuosi.
Hyvää Uutta Vuotta kera onnen norsujen!