maanantai 26. toukokuuta 2014

Muutosvastarintaa

Muutosvastarinta. Tuo ah niin tuttu termi, joka putkahtelee esiin vähän väliä. Omalla alallani siitä puhutaan uusien järjestelmien ja menetelmien käyttöönottojen mennessä metsään, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana olen todennut, että oma muutosvastarintani on jossain ihan muualla. Oma muutos(muutto)vastarintani kuulostaa suunnilleen tältä: "Eijeijeijei, en halua muuttaa, en HALUA! Enenen! En!!"

Jep. Pienessä pattitilanteessa siis ollaan. Käytiin tänään katsomassa J:n kanssa ihanaa ihanaa kaksiota, joka täyttää lähes jokaisen kriteerin, jonka olen tulevalle kämpälle asettanut: vaalea, valoisa, aurinkoinen ja isolla parvekkella varustettu. Nyt vielä odotellaan,  että saadaanko kämppä, mutta muutoksen vastustaja päässäni on riehaantunut: "Eieiei!!!", se huutaa. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi muuttaa J:n kanssa saman katon alle tai siitä, että kämpässä olisi jotain vikaa. Sen ainoa vika on nimittäin siinä, ettei se ole nykyinen kotini (remontin jälkeen tietty). Tietäisikö kukaan, miten yksiöön taiotaan 10 neliötä lisää..?

Kieltämättä on sääli, etten ole huomenna kotona. Muuttoa vastustavalle minälleni olisi nimittäin tehnyt hyvää katsella, kun rakennusmiehet talsivat pitkin mopattua lattiaani kuraiset saappaat jalassaan taustamusiikkinaan parvekkeen alla mylläävän kaivinkoneen jyly ja rappukäytävästä kantautuvat poran ja teollisuustuulettimen äänet  kaivinkoneen varren (tai miksi sitä kauhaan johtavaa osaa kutsutaankaan) viuhuessa ikkunan takana. Muutama päivä sitä menoa ja muutto alkaisi vaikuttaa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta, etenkin kun remonttia on kestänyt vasta kuukauden ja neljä on vielä edessä. Ja remontin jälkeenkin asunnosta tietty puuttuisi se 10 neliötä J:n mukaan mahduttamiseksi.

Järki-minä tietää, että uudestakin kämpästä tulee kiva ja kotoisakin, ja jossain vaiheessa ehkä jopa koti, mutta tunne-minä haluaisi jäädä ikuisesti omaan kotiinsa. Ja taikoa sen ylimääräisen huoneen tietty. Hei haltiakummi, kurpitsakärryt voit jättää kotiin, mutta miten olisi yksi vesimelonihuone?

lauantai 24. toukokuuta 2014

Getaway weekend

Toisen polttarit ovat toisen rantaloma. :)

perjantai 2. toukokuuta 2014

Muutto vol 3, 2014?

Huh, kun elämä heittelee joskus. Olin jo ehtinyt onnitella itseäni: ei yhtään muuttoa tai suuren suurta muutosta ennen syyskuuta. Kenties olisi pitänyt ennakoida, ettei se nyt ihan niin sujuvasti mene. Siitä asti, kun töiden jatkuminen kesällä on vaikuttanut mahdolliselta, olen suunnitellut pyytäväni siirtoa Jyväskylään ainakin kesän ajaksi. Esimies ei ole ajatusta juuri vastustanut, ja olen hehkuttanut mielessäni, että pääsen vihdoin kotiin. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen pääsen muuttamaan takaisin kotiin! No, taloyhtiön viimeiset kolme vuotta suunniteltu ja viisi kuukautta kestävä remontti alkaa kyllä vähän ikävään aikaan. Mutta hei, infolapussahan lukee, että asunnot ovat asumiskelpoisia koko vuoden. Tarkemmalla lukemalla niissä kyllä puhutaan vesi-, sähkö- ja viemärikatkoista, timanttiporauksesta, asbestin purkamisesta, huonekalujen peittämisestä ja siirtämisestä pois remontin tieltä... Ei siis lopultakaan ollut hirveän hankala päätös muuttaa omaisuutemme J:n kanssa saman katon alle, ja toivottavasti vielä lähiviikkoina. Jos siis sopiva kämppä löytyy. Kolmas muutto vuoden vaihteen jälkeen siis luvassa. Ihan vielä en tosin ole päättänyt ollakko innoissaan vai stressaantunut muutosta, jonka tekemiseen ei ole aikaa, mutta joka pitkällä juoksulla ehkä yksinkertaistaa elämää hieman.

***

Kenties remontti kuitenkin tuli hyvään aikaan, sillä minä olen niitä onnettomia, jotka kiintyessä johonkin paikkaan todella kiintyvät siihen. Jyväskylän kotini on ollut pitkäaikaisin asuntoni sitten lapsuuden kotini, enkä voi kunnolla sanoin kuvata, miten rakastan tätä asuntoa. Se ei ole moderni, eikä viimeisen päälle laitettu, mutta se on minun ja minun näköiseni. Se on paikoin epäkäytännöllinen ja täynnä hassuja ratkaisuja: laajakaistaan tulee puhelinjohto eteisestä ja sähköjohto huoneesta, kylpyammeen vuoksi pyykinpesukone on keittiön kaapissa, liesituuletinta ei ole lainkaan, ja äänieristys rappukäytäväänkin on olematon. Ja silti rakastan sitä. Jossain matkan varrella olen kehittänyt ihanteen uutta ja modernia kohtaan, mutta asuttuani kolme vuotta tässä talossa täytyy myöntää: vanhakin on ihanaa ja sillä on luonnetta.

Kas, vesikatko on päättynyt. Pyykit pyörimään siis ja kenties sitä tenttiinlukua vihdoin.