Ohje mummo-simulaattoriin

Ristiselkä on kipeä, jalat ovat kipeät, lonkkaa vihloo lähes joka asennossa ja olo on ylipäätään hutera. Olenko yhtäkkiä ikääntynyt 50 vuotta? Onneksi en, oli vain yllättävän rankka työmatka. Reseptinä tällaiseen tilaan hankkiutumiseen suosittelen nousemista neljältä neljän tunnin yöunien jälkeen ja kiirehtimistä puolijuoksua 5.20 junaan, aamupalan syömistä junassa ja lounaan skippaamista, pari leipää kahvitauolla, ja lounasta/illallista vasta ilta seiskalta. Ja mitä suotta sen jälkeen menemään aikaisin nukkumaan, vaikka väsyttääkin. Ei, telkka auki ja kolme kierrosta kanavasurffausta ennen kuin uskot, ettei sieltä mitään katsomisen arvoista tule. Kone siis auki ja Netflixistä sarja pyörimään. Sen jälkeen voitkin seuraavat neljä tuntia herätä vähintään tunnin välein ja tokkuraisesti pohdiskella, että hampaat pitäisi pestä ja valot sammuttaa. Lopulta heräät aamuyöstä, peset hampaat ja sammutat valot, katselet hetken humalaisten vaellusta kohti yöbusseja ja menet oikeasti nukkumaan. Loppuyön havahdut säännöllisesti siihen, että on kylmä. Valitettaasti vain nukahdat ennen kuin ehdit tekemään asialle mitään.

Aamulla voit herätä aikaisin, esimerkiksi 6.30, ja mennä hotelliaamupalalle. Kannattaa muistaa, että lounasta ei ole luvassa, ja syödäsyödäsyödä tarpeeksi koko päivän varalle. Sen jälkeen voit armottomassa ähkyssä todeta olevasi jo myöhässä. Lisäbonuksena voit myöhästyä aamun ensimmäisestä palaverista, sillä saavuit työpaikalle myöhässä ja suunnitelmasi kaapata läppäri työpöydältä vauhdissa kainaloon ja tsekata palaveripaikka hissimatkalla kaatuu siihen, että läppärin akku on maagisesti tyhjä. Niinpä seisot tyhjällä käytävällä ilman, että läppärisi inahtaakaan ilman että edelleenkään tiedoät, missä jo meneillään oleva palaveri on.

Luonnollisesti koko aamun on kiirekiirekiire. Ai niin ja kiire. Saat juostua kaikki jutut, joskin lähdet järjestämään työhön liittyvää tapahtumaan 20 minuuttia myöhässä. Ja sitten onkin taas kiirekiirekiire. Sitten ei olekaan enää kiire, pidät nimilistaa tyypeistä ja talsit kaksi tuntia oppaan perässä. Jaat ihmisille maailmanpyörälippuja ja hoidat potentiaalisen kahvilakriisin kustantamalla kahvit omalla luottokortillasi (ja lisäät mielessäsi maantain to do -listalle kulukorvauksen tekemisen). Sen jälkeen tapat vielä tunnin verran kaupungilla ennen kuin kuuden tunnin kävelyn jälkeen nilkutat kipeän lonkkasi ja polvesi kanssa aseman tavarasäilytykselle ja lopulta tavaravuoresi kanssa junaan.

Jos siis mummo-simulaattorin kokeileminen kiinnostaa, kannattaa viettää vastaavat pari päivää. Lupaan, että efekti on toivottu. Minä puolestani ajattelin nukkua huomenna.

 

Aamulähtö

Tapahtui tänä aamuna: 

4.55 armottomassa kiiressä hampaita harjatessani tajuan, etten ole nähnyt avaimiani. 
5.00 juoksuhiivin ympäri kämppää etsien avaimia 
5.05 tuumaan, että ei se mitään, ettei avaimia löytynyt. J. on kuitenkin jo kotona, kun palaan. Eikä haittaa, vaikka etsimiseen tuhlaantuu aikaan, pyörällä pääsee asemalle hetkessä. 
5.06 tajuan, että pyörän avaimet ovat samassa nipussa. 
5.07 painan kirjaimellisesti puolijuoksua asemalle (onneksi viime kevään 6.30 Hämeenlinna-Helsinki bussi valmisti minua tähän). (Myöskin: lunta!!! ^^)
5.17 asemalla!
5.20 juna lähtee
5.25 löydän avaimet repusta. 

Oletteko ihan varmoja, ettei tänään ole maanantai? 

Virkeää maan tiistaiaamua kaikille! 

Hmrhmph! 

Kesäkiireistä syyskiireisiin

Syksy on perinteisesti edustanut minulle uutta alkua: uusia projekteja ja uusia tuulia. Syksyllä tehdään ahkeruuslupauksia opiskelun suhteen ja aloitetaan intoa puhkuen uusia harrastuksia ja hankkeita. Toisin sanoen koulujen alku on minun uusi vuoteni.

Tänä vuonna syksy tuntuu kuitenkin hieman pettäneen minut: koulun alun aikaan minut valtasi hurja energiabuusti, mutta silloin työt ja vanhat projektit veivät kaiken ajan. Viimeisen, Köpiksessä vietetyn, kesälomaviikon jälkeen huomasin, että aurinkoiset alkusyksyn päivät olivat vaihtuneet puuduttavaan vesisateeseen. Älkää ymmärtäkö väärin: minä rakastan syksyisiä sadepäiviä - niin kauan kun ne rytmittyvät vuoroin aurinkoisten päivien kanssa. Kolme viikkoa sadetta ja harmautta putkeen on vain puuduttavaa (niin kuin on kolme viikkoa hellettäkin putkeen, ihan näin sivuhuomautuksena).

Viime viikonloppuna oli alkusyksyn ensimmäinen huipentuma eli ystävän larpihkot polttarit Turussa. Järjestelyissä hyöri mukana kymmenkunta morsiammen ystävää eri kaveripiireistä, enkä edes uskalla arvailla kuinka paljon aikaa järjestelyihin käytettiin. Omasta puolestani voin vain todeta, että kolmipäiväisen opiskelijavapun, joka huipentui sadan hengen ja kahden bussin pub crawliin, järjestäminen aikoinaan oli helppo nakki näiden polttareiden rinnalla. Toisaalta perusteelliset valmistelut olivat vaivan arvoiset: morsian sai ehkä eeppisimmät polttarit ikinä, ja tuntui aidosti nauttivan päivästä, johon kuului muun muassa salaisten tietojen saaminen stripparilta, asetaistelu ja Turun pelastaminen pommiuhan alla. Ja hauskaa oli järjestäjäpuolellakin: kännykät kävivät kuumina ja whatsupit piippailivat taukoamatta siinä vaiheessa, kun agenttimorsian totesi tietolähteen epäluotettavaksi ja lähti karkuteille. (Morsian kuitenkin löytyi myöhemmin Valintatalon takapihalta, go figure.)

Eeppistäkin eeppisemmät polttarit on siis vietetty ja kunnialla takana, ja on aika siirtää katse tulevaisuuteen. Ai mihin? No niihin häihin tietenkin! D-Day on perjantaina, hui miten jännää! Se tyttö, joka kippasi 4-vuotiaana ämpärillisen hiekkaa päähäni, menee naimisiin! <3 Olen aivan innoissani häistä, vaikka samalla poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole pystynyt osallistumaan niin paljon kuin haluaisin. Onneksi töissä vaihtui sopimus kuun vaihteessa, minkä ansiosta tällä ja ensi viikolla on aiempaa enemmän aikaa hääpuuhasteluille. Loppuspurtti! Tämän viikonlopun ohjelmassa on muun muassa kaasomekon muokkaamista ja pienimuotoista askartelua.

Häiden jälkeen alkaa sitten se surullisen kuuluisa graduarki *gasp*. Tilauksessa on siis aurinkoisia ja kirpeitä syyspäiviä inspiroitumiseen ja gradumotivaation löytämiseen! Vaihtoehtoisena suunnitelmana on istua kirkasvalolampun edessä ja muistella aurinkoisia syyspäiviä.

Mutta hei, nyt pitää kulauttaa kulauttaa moccachino loppuun ja kipaista balettitunnille!

PS. Kirjoittaessani tätä Sulhanen 13.9.2014 tuli kaupittelemaan joka tytön tarvikkeita: nenäliinoja ja tampooneja. Olihan kaverin kärsimystä lyhennettävä 20 sentillä.