Huh, kun elämä heittelee joskus. Olin jo ehtinyt onnitella itseäni: ei yhtään muuttoa tai suuren suurta muutosta ennen syyskuuta. Kenties olisi pitänyt ennakoida, ettei se nyt ihan niin sujuvasti mene. Siitä asti, kun töiden jatkuminen kesällä on vaikuttanut mahdolliselta, olen suunnitellut pyytäväni siirtoa Jyväskylään ainakin kesän ajaksi. Esimies ei ole ajatusta juuri vastustanut, ja olen hehkuttanut mielessäni, että pääsen vihdoin kotiin. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen pääsen muuttamaan takaisin kotiin! No, taloyhtiön viimeiset kolme vuotta suunniteltu ja viisi kuukautta kestävä remontti alkaa kyllä vähän ikävään aikaan. Mutta hei, infolapussahan lukee, että asunnot ovat asumiskelpoisia koko vuoden. Tarkemmalla lukemalla niissä kyllä puhutaan vesi-, sähkö- ja viemärikatkoista, timanttiporauksesta, asbestin purkamisesta, huonekalujen peittämisestä ja siirtämisestä pois remontin tieltä... Ei siis lopultakaan ollut hirveän hankala päätös muuttaa omaisuutemme J:n kanssa saman katon alle, ja toivottavasti vielä lähiviikkoina. Jos siis sopiva kämppä löytyy. Kolmas muutto vuoden vaihteen jälkeen siis luvassa. Ihan vielä en tosin ole päättänyt ollakko innoissaan vai stressaantunut muutosta, jonka tekemiseen ei ole aikaa, mutta joka pitkällä juoksulla ehkä yksinkertaistaa elämää hieman.
***
Kenties remontti kuitenkin tuli hyvään aikaan, sillä minä olen niitä onnettomia, jotka kiintyessä johonkin paikkaan todella kiintyvät siihen. Jyväskylän kotini on ollut pitkäaikaisin asuntoni sitten lapsuuden kotini, enkä voi kunnolla sanoin kuvata, miten rakastan tätä asuntoa. Se ei ole moderni, eikä viimeisen päälle laitettu, mutta se on minun ja minun näköiseni. Se on paikoin epäkäytännöllinen ja täynnä hassuja ratkaisuja: laajakaistaan tulee puhelinjohto eteisestä ja sähköjohto huoneesta, kylpyammeen vuoksi pyykinpesukone on keittiön kaapissa, liesituuletinta ei ole lainkaan, ja äänieristys rappukäytäväänkin on olematon. Ja silti rakastan sitä. Jossain matkan varrella olen kehittänyt ihanteen uutta ja modernia kohtaan, mutta asuttuani kolme vuotta tässä talossa täytyy myöntää: vanhakin on ihanaa ja sillä on luonnetta.
Kas, vesikatko on päättynyt. Pyykit pyörimään siis ja kenties sitä tenttiinlukua vihdoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti