tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisseikkailu

Blogin päivittäminen on jäänyt tällä viikolla vähälle,  sillä vaihtoajan kämppikseni Julia tuli Saksasta asti viikoksi kyläilemään. Kuulumisten vaihtamisen lisäksi  olemme painineet englannin , suomen ja saksan sanastojen kanssa sekä yrittäneet valloittaa koko Etelä-Suomen viikossa.  Kunnianhimosta,  myönnän,  mutta tähän mennessä aikataulut ovat pitäneet hyvin ja ja suuntana on reissun kuudes kaupunki, Turku.

--

Tähän päättyi yritykseni päivittää blogia bussissa kännykän blogger-sovelluksella sunnuntaina. Kadotettuani kahdesti puolet tekstistä annoin periksi ja totesin, että oli muuten viimeinen kerta, kun yritän blogata kännykällä.

Antarktismaisesta maisemasta huolimatta Suomenlinnan
rannalla tarkeni hyvin pitää piknikkiä. 


Nyt nautin siis ensimmäisestä tietokonekontaktistani melkein viikkoon! Olen ehkä vähän huono nörtti, kun olin vain tyytyväinen, että tietokone jäi äidin huomaan reissun alkuvaiheilla ja loppureissun surffailin bussiaikataulut ja muut olennaiset jutut kännykällä. Hah, minä, joka väitin, etten mitään älypuhelinta koskaan tarvitse. :D No, oikeasti olen VIELÄKIN sitä mieltä, mutta onhan se nyt ihan kätevää, että voi hakea vaikka paikallisliikenteen aikatauluja pysäkille suunnatessaan. Tosin omassa kotikaupungissani julkinen liikenne ei ole ihan niin monimuotoista ja lisäksi se on aina myöhässä, joten bussiaikataulujen tarkistaminen sujuu parhaiten kävelemällä bussipysäkillä ja hyppäämällä seuraavaan sopivaan bussiin. Esimerkiksi eräs nimeltä mainitsematon Linja 5 kulkee kahdenkymmenen minuutin välein, mutta on aina kymmenen minuuttia myöhässä. Aikataulujen lukeminen yleensä tuottaa siis lähinnä kärttyisen tuulen aikataulusta myöhässä olevia busseja pysäkillä odotellessa.

Huh, junan sähköverkko on melkoisen mielenkiintoinen. Latauksessa olevien kännykän ja läppärin näytöt vilkkuvat vähän väliä, kun sähköt menevät ja tulevat.

Eilen oli siis kohtalaisen haikeat hetket, kun ihana Julia suuntasi kohti lentokenttää ja Saksaa. Olen joskus ollut ollut vähän huolestunut siitä, että vanhemmiten ystävystyminen ei ole enää niin helppoa kuin teininä tai ensimmäisenä opiskeluvuosina, mutta Julia ja toinen vaihtovuoden kämppis Hanna ovat eläviä esimerkkejä siitä, että kyllä ystäviä saa vähän vanhempanakin, kun sopivat ihmiset osuvat kohdalle.

Kuvien siirto on vielä kesken, mutta kunhan saan ne siirreltyä ja pienennettyä, kirjoittelen pientä reissukertomusta. Ensimmäinen kerta ikinä, kun teen reissubloggausta Suomesta! Kenties kotimaan matkailuun pitäisi panostaa seuraavaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti