Kävipä tänään ilmi, että tuleva sunnuntai on palmusunnuntai eli se, jolloin virpojat tulijat. Kyllä, tiedän, että ensi viikolla on pääsiäisloma, että viikon päästä viikonloppu on varsinaista pääsiäistä ja että palmusunnuntai ja virpojat ovat viikkoa edellisenä sunnuntaina, mutta jotenkin nämä tiedonkappaleet eivät yhdistyneet päässäni millään tavalla. Kuuluu kaiketi samaan sarjaan, että minulta kesti kaksikymmentäviisi vuotta hoksata, että isoäitini syntyi Venäjän vallan aikana. Tässäkin tapauksessa tiesin, että hän oli syntynyt 1911 ja minusta oli lapsena kovin hauskaa, että isoäitini oli vanhempi kuin Suomi. Jotenkin sisäistämättä jäi kuitenkin se, että isoäitini oli tosiaan syntynyt aikana, jolloin Suomi oli vielä Venäjän suurruhtinaskunta, jota hallitsi surullisen kuuluisa Romanovin tsaariperhe. Voin suorastaan kuulla J:n kommentin päässäni: "Nyt valot päälle!" Jostain syystä J. sanoo niin kohtalaisen usein..
|
Olisinpa täällä... (Santorini, Kreikka) |
Tänään olen laiskotellut pääsiäisloman alkamisen kunniaksi. Pääsiäinen nousi arvoon arvaamattomaan yliopisto-opinnot aloitettuani, kun tajusin, että yliopisto-opiskelijan vuodessa on tasan kaksi lomaa: joululoma ja pääsiäisloma. "Kesäloma" tarkoittaa käytännössä sitä, ettet saanut kesätöitä ja kärsit siis taloudellisesta ahdingosta, ja syys- ja hiihtolomista omassa tiedekunnassani ei olla kuultukaan. Oi ihanuus siis, pääsiäinen on koittanut!
|
...tai täällä... (Highlands, Skotlanti) |
Mutta missä se kevät luuraa? Myönnän, että tämä lämmin -6 on aika mukava, mutta sen auringon voisin ottaa takaisin vaikka niiden -20C pakkasten uhallakin. Kuten aikaisemmin kerroin, toimin varsin pitkälti valoenergialla, enkä tätä pakkastakaan jaksa arvostaa aivan loputtomiin. Niinpä yleensä pääsiäisen aikaan jo olen kyllästynyt huonoon keliin ja siirtynyt keväisemmälle seudulle. Mikä ei sattumoisin ole suurikaan vaatimus, sillä esimerkiksi huonon sään maineesta kärsivässä Englannissa ensimmäiset kirsikkapuut kukkivat helmikuussa. Täytyy myöntää, että mielummin ottaisin kirsikan kukat ja hiirenkorvat pienessä vesisateessa kuin loputtomasti jatkuvan talven. Ja tämän sanon vielä senkin jälkeen, kun olen asunut yhden talven Pohjois-Englannissa.
|
...tai täällä... (Snowdon, Wales) |
Tänä pääsiäisenä ei valitettavasti ole reissua luvassa, mutta opiskeluvaihdon aikainen kämppikseni Saksasta tulee viikoksi kylään. Olen tästä aivan innoissani, sillä edellisestä näkemisestä on jo kohta pari vuotta, vaikka yhteyttä ihanien kämppisten kanssa onkin muutoin tullut pidettyä. Niinpä luvassa on kaiketi hieman kotimaanmatkailua, Golden Girlsiä ja mitä kivaa nyt keksitäänkään. Hyvä loma tulossa siis!
|
... tai vaikka täällä! (Syros, Kreikka) |
Mutta hups, miten päädyin kirjoittelemaan pääsiäisestä ja keväästä? Tarkoituksenahan oli marista, kuinka olo on kuin märällä rievulla päivän kuntosalitreenin jälkeen, kuinka ostin sykemittarin (karvalakkiversio Lidlistä, mutta uskon sen silti ajavan asiansa) ja kuinka tänään puntari näytti puoli kiloa vähemmän, mitä piti. No, ehkäpä lörpöttelen siitä toisella kertaa ja siirryn illan päätöksenteon pariin. Kysymys kuuluukin, onko vaivan arvoista pukea ja köpötellä ruokakauppaan hakemaan pop corneja perjantai-illan kunniaksi. Mainitsinko jo, että olo on kuin märällä rätillä? :D
|
Tai täällä! (Cliffs of Moher, Irlanti) |
Ps. Reissukuvia selatessani löysin sarjan videoita, joissa ystäväni kanssa istumme Starbucksin ikkunatiskillä Edinburghin Royal Maililla, ja ystäväni ammuu ohikulkijoille lehmähattu päässään. Ohikulkijoiden ilmeet olivat ehdottomasti videon arvoisia! Ja taustalla käyty keskustelu! *blush* Perjantai-ilta on ollut siis oikein viihdyttävä reissukuvien ja -videoiden parissa, ja olen saanut useamman kerran repeillä. Niin, ja turha luulla, että olisimme olleet mitään kikattavia teinejä: neljännesvuosisata oli molemmilla ainakin lähestulkoon plakkarissa kyseisiä videoita kuvatessa, mutta ilmeisesti 15-vuotiaina lanseeramme termi syntymäkänni eli native state of drunkness on edelleen paikkansa pitävä luonteenpiirre meissä molemmissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti