perjantai 12. huhtikuuta 2013

Oppeja opiskelusta

Tentti on palautettu ja harvinaisen hyvissä ajoin vielä! Käytin jopa puolitoista tuntia oikolukemiseen ja kofeiini-univelkahuuruissa tehtyjen solmussa olevien lauserakenteiden aukaisemiseen. Ja palautin tottakai kymmenen minuuttia ennen deadlinea, mutta en yksinkertaisesti usko, että jos palauttaa tehtävän sitä ennen on yrittänyt kaikkeaan (itselläni se yleensä pitää vieläpä paikkansa, kun systeemaattisesti aloitan kaiken aina liian myöhään).

Kokemuksia tuskaisesta viikosta? Laskelmieni mukaan tein, siis ihan oikeasti tein, en facebookannut, blogannut tai katsonut Netflixiä toisella silmällä, opiskelujuttuja sunnuntaiaamun ja torstai-illan välillä 82 tuntia. Hyvä nyrkkisääntö on, että opiskelin neljä kertaa enemmän kuin nukuin, ja jokaista puuttuvaa kahta tuntia unta kohden join yhden tölkin energiajuomaa. Joten ne fiilikset? Tulevaisuuden varalle voin hyvillä mielin todeta, että tällä opiskelutahdilla ei ole enää tietoinen ajan kulumisesta. Eilinen katosi jonnekin, ja kivutta ja tuskatta istuin tänään täydet kaksitoista tuntia kirjastossakin. Miinus se tunti, jonka kävin nukkumassa lepohuoneessa (joka on ehkä maailman paras keksintö!). Äsken jo ilahduin ihan tosissaan, että hetkonen, nyt on torstai, huomenna ei tarvitse tehdä mitään (paitsi siivota viikon opiskelun jäljet kämpästä, että harjoitustyöryhmä mahtuu tänne huomenna askartelemaan kello kymmeneltä aamulla)! Epäilemättä ajantajun menettäminen on jonkinlainen mieleni puolustusmekanismi sitä vastaan, etten ihan lannistu työmäärästä.

Lepohuone. Ei nyt hirvittävän innovatiivinen ympäristö,
mutta uskokaa tai älkää, olen nukkunut huonommissakin
paikoissa.. paljon huonommissa paikoissa.
Ja täältä ei saanut edes bed bugsin puremia!

Entäpä mitä opin kokemuksesta? Eilen opin lopullisesti vihaamaan OpenOfficea koko sydämeni kyllyydestä. Tänään opin, että ei se Officekaan sen parempi ole. Toisin sanoen aloin eilen tekemään OpenOfficella tenttitehtävää, joka piti tehdä valmiiseen Excel-pohjaan. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen käy ilmi, ettei ole mitään jakoja saada sitä tehtyä: Excelin makrot eivät toimi. "Yllätys!" Tästä viisastuneena muutin tänään opiskelemaan kirjastolle armaan Officen hoiviin. Ensimmäiset puoli tuntia saan Excelistä sekaista sarjaa virheilmoituksia, jotka lopulta katoavat kuin taikaiskusta tekemättä asialle mitään. Hyvä alku siis. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä syötettyjen tietojen ja niiden perusteella piirrettyjen diagrammien ja laskelmien konflikteja. Ahaa. Osa makroista ei toimi. En tiedä miksi, missään ei näytä olevan vikaa, mutta ne eivät vain toimi. Tai päivity muille taulukon välilehdille ainakaan. Uusi taulukko auki ja copy-pastella kaikki syötetty tavara sinne. Ja kas, kaikki toimii. Ainakin seuraavat kaksi tuntia. Ja taas copy-pastella kaikki data uuteen taulukkoon. Ja näin jatkoimme Excelin kanssa aika monta tuntia. Tiedostojen nimeämismenettelyni jalostui prosessin aikana: ensimmäinen versio oli vain "mittaristo1". Sitä seurasi "mittaristo-toinen-yritys", "mittaristo-kolmas-help", "mittaristo-miljoonas" ja "mittaristo-miljoonasyhdes" ja lopulta voittajaksi selvinnyt yksilö "mittaristo-epatoivoinen-yritys". Korrektisti tosin vaihdoin tiedoston nimen ennen tentin palautusta. Makrojen "koska universumi" -toimimattomuuden lisäksi onnistuin jossain vaiheessa poistamaan makroja (mikä ei ole yhtään fiksua), sekä epäonnistumaan poistamaan soluja taulukon keskeltä sillä seurauksella, että yhtäkkiä kaikkien sarakkeiden arvot eivät vastanneetkaan enää toisiaan. Ja sitten miettimään ja kirjoittamaan niitä uudestaan. Illan kruunasi se, kun päätin varmuudeksi ottaa screen shotit - en nimittäin suurin surminkaan aikonut avata Excel-taulukkoa enää OpenOfficella, sehän olisi räjäyttänyt kaiken ihan varmasti. Avaan Paintin ja liitän otetun kuvan taulukosta. Koitan tallentaa. Paint kaatuu. Paint kaatuu? Silloin on asiat todella huonosti, kun Paint kaatuu. Sen jälkeen kaatui explorer (ei siis mikään Internet Explorer vaan Windowsin käyttöliittymä sisältäen mm. alapalkin ja valikot). Ei hyvä. Ehdin pystyttää Explorerin uudestaan, napata kännykällä paniikissa kuvan Excel-taulukosta ennen kuin Excel-kaatui. Okei. Kyllähän se onneksi oli tallennettu. Paitsi että Documents-kansio komeilee tyhjyyttää. Voi %#¤%&!!!! Ja kymmenen minuuttia ennen kirjaston sulkemista. Ja ennen kuin ehdin pelastaa tenttitiedostot koneelta Dropboxiin. Lopulta löin koneesta virrat pois ja hyökkäsin seuraavalle koneelle. Minuuttia vaille kahdeksan... Lataa, lataa, lataa... Ja sieltä ne tiedostot onneksi löytyivät! Onneksi! Muuten olisin ollut se opiskelija, joka koittaa vaikuuttaa opettajaansa, että tietokone söi tentin. Dokkarit Dropboxiin ja ulos kirjastosta minuutin yli kahdeksan. Disaster avoided.

Ja näin upeista kännykkäkameran kuvista tihrustelin
lukuja tenttivastauksiin. Mutta mielummin kännykkä-
kameran kuva kuin Excel-taulukon räjäyttävä OpenOffice. 


Loppuilta olikin ihan rentoa. Kirjoittelin kaksi tehtävää, jotka olin jo alustanut valmiiksi, ja sitten oikoluin mokomaa viimeisen puolitoistatuntia. Nyt kofeiinin ja illan adrenaliinipiikin vaikutuksetkin alkavat hiljalleen hälvetä ja voisi kenties suunnitella nukkumaanmenoa.

Ajantajuni ei ole vielä palannut takaisin. Huomasin juuri menettäneeni 45 minuuttia.

--
Avasinpa sen Excel-taulukon sittenkin OpenOfficella, ihan mielenkiinnosta. Niin, kyllä se NYT toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti