Sain tänään viisi vuotiaalta kummipojaltani puhelun, joka meni suunnilleen näin:
"Moi! Mennänkö luisteleen kun sää tuut tänne? Sä voit lainata äitin luistimia."
"Mä voin tulla katseleen kun te luistelette."
"Ekkö sää uskalla? Mikset sää uskalla?"
"Mä en oo luistellut moneen vuoteen."
"En mäkään muistanut ekalla kertaa [luistellessa tänä talvena]."
"..."
No, mitä siihen sitten voi enää sanoa? Etenkään sen jälkeen, kun todistin juniorin vuoden kolmatta luistelukertaa viikko sitten ja voin kertoa, että vauhti oli kovempi kuin itselläni koskaan. Tällä viikolla siis luistellaan, ensimmäistä kertaa sitten 8.luokan. Miten lapsilla sitten onkin taito vainuta huonot tekosyyt? :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti