torstai 20. huhtikuuta 2017

Kännykkäaddiktioita

Melkoista, millainen suhde kännykkään on muodostunut ihan huomaamatta. Yleensähän reissussa hyväksyy sen, että nyt ollaan wifien varassa - bye bye some-elämä. Roaming kulujen poistuessa kesällä Telia on ottanut varaslähdön ja joihinkin liittymiin kuuluu jo nyt normaalihintainen netti EU- ja ETA-maissa. Hieman katkerasti ja siitä huolimatta, että Telian uusi liittymä on sekä kalliimpi että pienempi kuin vanha Soneran liittymäni, käännyin Telian puoleen, sillä vanhaan liittymään ei saanut enää datapakettia reissuun (ovela veto, Telia). Kaikesta huolimatta täytyy kuitenkin myöntää, että normaali netti reissussa on ihan mieletöntä luksusta, ihan vain sanakirja.orgin, karttojen ja aikataulujen, somen ja Pokemon Gon takia.

"Jee, kunnon netti ulkomailla 24/7" -kupla sai kuitenkin melkoisen kolauksen, kun kännykkä uhkasi sanoa sopimuksen irti reissun viimeisenä päivänä. Seuraavana päivänä kännykkä koki ihmeparantumisen, mutta puhelimen vielä kaatuillessa oli melkoiset fiilikset: 

Aluksi tuli epäusko: "Mitä tää puhelin oikein tekee...?" 
Sitten ärsytys: "Eihän se nyt noin vaan voi hajota!" 
Ja toiveikkuus: "Jospa se tällä korjaantuis." 
Ja kun ei korjaannu: "Voi ********* ***** *******, toimi *******!!!" 
Sitten neuvottelu: "Toimi? Jooko? Jooko?" 
Jonka jälkeen epätoivo: "Älä tee tätä mulle, pliis!" 
Ja lopulta hyväksyminen: "Ehkä mä luen sitten kirjaa."

Annettuani periksi ja kännykän levättyä puolisen vuorokautta, se alkoi taas toimia. Ensin vähän paremmin (30 sekuntia käynnistyksen jälkeen tilttaamisen sijaan se tilttasi vasta viiden minuutin jälkeen) ja sitten ihan normaalisti. Outoa. Siis todella outoa.

Mitä tästä opimme? Ei mitään. Paitsi että kännykät kuuluvat samoihin henkimaailman juttuihin kuin koodaaminen. Ja että kännykkävieroitusta voisi ehkä harkita tulevaisuudessa.

torstai 22. joulukuuta 2016

Loppuvuoden mietteitä

Kirjoitusblokki on vaivannut jo pidempään ja olen antanut sen rauhassa vaivata - itse en ole ollut blogin suhteen erityisen kunnianhimoinen edes silloin, kun sitä aktiivisimmillani olen kirjoittanut. Sen sijaan olen luottanut siihen, että bloggaaminen alkaa kiinnostamaan taas, kun minulla on taas sen vaatima aika ja energia. Jatkamisen aika on sitten, kun kirjoittaminen tuntuu taas mukavalta ja luontevalta, ei pakkopullalta.

Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että sen aika on taas. Mitään en kuitenkaan lupaa ainakaan vielä, sillä elämässä on ihan riittämiin velvotteita, ja haluan blogin olevan hauska ja viihdyttävä juttu myös minulle.

En edes muista, milloin olen blogissa viimeksi julkaissut (sen tiedän, että taukovuosien varrella on kirjoitettu useita postausten alkuja, jotka ovat jääneet julkaisematta punaisen langan, viimeistelyn puutteen tai itsekritiikin vuoksi).

Vuosi on pitänyt sisällään monenlaista. On ollut ensimmäisen vakkarityösopimus ikinä, gradua ja gradujumeja, kunnianhimoinen työprojekti ja ylitöitä, Pokemon Go:ta, baletin perus- ja kärkitossutunteja sekä ratsastustunteja. Ympyröitä, voltteja, laukkatreenejä, pohkeenväistöjä ja muutaman hetken verran nätisti koottu hevonen. Huteria varpaillenousuja pointe-tossuilla ja vielä huterampia tasapainoja, piruetteja ja Pähkinänsärkijää niin tuntien taustamusiikkina, harjoiteltavana koreografiana kuin Tampere-talossa yleisönäkin. Syysväsymystä  ja -flunssaa, stressiä ja jaksamisen rajalle itsensä vetämistä.  Reissuja talviseen Osloon, Torreviejan aurinkoon ja suolailmaan, Walesin vihreisiin metsiin, Irlannin iki-ihalle maaseudulle, Aran-saarille, jossa sielu lepää, ja kotoisaan Berliiniin. Keittiö- ja lattiarempan keskellä elämistä ja tavaroista laatikoihin pakkaamista, purkamista, uudelleenpakkaamista ja uudelleenpurkamista. Koirahaaveita. Reissuhaaveita. Hevoshaaveita.

Vuosi on ollut antoisa. Pitkä. Stressaava. Ja kuitenkin aika kiva. Kohta on aika käpertyä takan eteen nojatuoliin nauttimaan lyhyistä talvipäivistä ja pimeistä illoista. Nukkua ja levätä. Ottaa loppuvuosi rauhallisesti (joskin pääosin työpöydän äärestä käsin) ja ladata pattereita uutta vuotta varten. Tulkoon joulu!

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Taas täällä!

Ei ole totta. Miten on mahdollista, että saan aikaiseksi kirjoittaa blogia ainoastaan silloin, kun meneillään on reissaajan pakollinen odotus: tunti turvatarkastuksen ja boardingin alkamisen välillä. Eli heipä hei ja terkkuja taas kerran Helsinki-Vantaalta ja yhtä ihanan kaakaon ääreltä kuin viimeksi tammikuussa kirjoitin.

Viimeksi matkakohteena oli Oslo, josta luonnostelin muutamaa bloggaustakin, mutta luonnoksina ne ovat pysyneet. Kevättalvi on hurahtanut sellaisella ryminällä ohi, että ei voi kuin ihmetellä, minne aika on kadonnut. No töihinhän se on kadonnut. Balettiin ja ilmajoogaan. Graduun. Ja onneksi myös ystävien näkemiseen.

Täydestä kalenterista huolimatta tuntuu, etteivät asiat etene. Gradu ei etene (kyllä se etenee, mutta ei niin nopeasti kuin toivoisi - miten niin se ei valmistunutkaan kolmen illan kirjoittamisen jälkeen?), baletissa on suorastaan takapakkia (yhden super-hyvän tunnin jälkeen seuraavat neljä ovat olleet ihan ihme sähellystä omalta osaltani ja tällä viikolla venäytin nilkkani), kämpän siivous ja vikoista muuttolaatikoista eroon hankkiutuminen ei etene (ei mikään yllätys siihen nähden etten ole uhrannut operaatiolle hetkeäkään aikaa, mutta kai silti saa murpattaa siitä?). Ainoa, mikä tuntuu kasvavan, on univelka. Gradustressi on  pienentynyt, mutta graduahdistus kasvaa joka kerta, kun jatkan tulosten aukikirjoittamista (aineisto on niin huono että ihan nolottaa...). Kenties jokaisella gradulla on kiinteä määrä tuskaa jaettavana tekijälleen muodossa tai toisessa?

Aina matkustaminenkaan ei mene niin kuin Strömössä: meinasin äsken laittaa läppärin lataukseen lentoa varten, jotta akku riittää graduiluun lentojen aikana... kunnes tajusin pakanneeni laturin ruumaan menneeseen rinkkaan. Allekirjoittaneelle on siis luvassa pakkoloma, kun gradua ei kerta kaikkiaan voi edistää lentojen aikana (ja perillä alkaa pääsiäisloma!). Arvatkaa haittaako yhtään. ;)

Tänään tuli tällainen ajatuksen virta -postaus. Jotain fiksumpaa toisella kertaa - parin tunnin yöunilla ei mitään kauhean korkealentoista irtoa. Tämä mimmi lähtee nyt lomalle! Hyvää pääsiäistä!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Lauantaiaamun freesiyttäjä

Vaikka olen hyvin harvoin aamukuudelta hehkeä, fiksu ja filmaattinen - varsinkaan herättyäni aamukolmelta kahtena aamuna peräkkäin - ei tällaisen aamukaakaon kanssa voi tuntea itseään kovinkaan ryytyneeksi, vaikka silmäpussit roikkuvat jossain navan tienoilla. Tämä taitaa nyt olla sitä arjen luksusta. 

Erinomaista viikonloppua kaikille! Levätkää ja nauttikaa! 


maanantai 4. tammikuuta 2016

Back!

Blogitaukoa alkaa olla jo hyvät yhdeksän kuukautta takana, ja pikkuhiljaa sormia alkaa jo vipattaa ajatus blogin ääreen palaamisesta. Enteilevän kuuloisen yhdeksän kuukauden aikana ei ole kuitenkaan mitään järin jännittävää tapahtunut, tavallista elämää vain. Gradu etenee edelleen tuskallisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin, osa-aikatyö ja pätkätyösopparit ovat nyt vaihtuneet täysiin tunteihin ja vakkarisoppariin (jei ja iik!) ja reissurintamalla puolestaan oli kahden viikon Ranska-Italia -mini-interrail sekä astmailijan yhdeksän päivän "terveysloma" Espanjan suola-alueella keskellä Suomen kurjinta syyspimeyttä. Terveysloma tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että luin kirjaa (luku-flowni on alkanut vihdoin tointua, jei!) ja neuloin villapaitaa samalla, kun hengittelin syvälle kitusiini hyvää tekevää suolailmaa.

Puoleen vuoteen mahtui myös melkoisen paljon "kyllä minä vielä näihin laihdun" -vaatteiden lahjoittamista kirpputorille ja pakolaiskeskuksen vaatekeräykseen ja ylipäätään turhasta tavarasta eroon hankkiutumista. Paljon on toki jäljellä, koska tavaroihin kiintyvälle hamsterille pitää antaa vähän aikaa prosessoida ero monen vuoden tuttavuuksista ennen kuin matka uuteen kotiin voi alkaa. Paljon tavaraa pääsi kuitenkin uusiin koteihin, onneksi, sillä lokakuussa oli edessä muutto uuteen opiskelijakotiin. Muuttopäätös tehtiin tyylikkäästi neljän tunnin varoajalla ja kämppää päästiin vilkaisemaan tuurilla, mutta jälkikäteen ajatellen talo, sijainti tai asunto ei juuri voisi olla parempi. No, ehkä äänieristystä voisi lisätä ja lämmitystä näin pakkasilla, mutta itse asunto on aivan ihana. <3 Muuttolaatikoita on vielä muutama purkamatta, mutta eivätköhän nekin löydä vielä paikkansa ennen seuraavaa muuttoa (joka ei onneksi siinnä vielä horisontissa!).

Uusi vuosikin on alkanut mainiosti flunssasta ja paukkupakkasista huolimatta. Vaikka syksyn pimeys tuntui kevyemmältä viime vuosiin verrattuna, olen silti äärettömän tyytyväinen päivien taas pidentyessä ja lumen valaistessa. Paukkupakkasetkaan eivät juuri hetkauta, kiitos joulun välipäivinä hankitun Icepeakin pitkän talvitakin. Itse asiassa pakkaskävelyt ovat uusi lempiharrastukseni, näin kahden päivän arviolla. :P

Ai niin, tulinhan minä tänne kertomaankin jotain. Syksyn viimeisintä sarjakoukutusta Pretty Little Liarsia mukaillen: I'm back bitches! ;)

---
PS. Kommentointimahdollisuus oli jäänyt pois päältä. Olin aivan autuaasti unohtanut, että blogissani taitaa olla joku bitti vinossa, minkä vuoksi kommentoiti pitää laittaa erikseen päälle joka postaukseen. Ensi kerralla paremmin. :)

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Yön hämärinä hetkinä

Täällä ollaan, elossa joskin nuutuneena. Syykin nuutuneisuudelle (ja kevään hiljaiselolle blogissa) on selvä: gradu sai vihdoin kiinni pakoilijan ja opiskelusta jo vieraantunut vanha kettu huomasi olevansa takaisin vanhoissa kuvioissa: tuskailemassa (ja lusmuilemassa) päivät gradun kanssa ja kirjoittamassa sitä öisin kolmen tunnin unilla muutamaa päivää ennen deadlinea. No, mihinkäs sitä toimivat opiskelumenetelmät vaihtaisi.

Tavallani opiskella öisin on pitkät juuret: Yläasteella sanoin palautetta, että kyllä ne tehtävät pitää tehdä aiemmin kuin edellisenä iltana (tai välitunnilla). Lukiossa tuli kommenttia, että kyllä yliopistossa viimeistään opit, ettei kaikkea voi jättää edelliseen yöhön (tekniikka, jota käytin lukiossa kaikkeen muuhun paitsi pitkän matikan yo-kokeeseen ja reaalin uusintaan). Koeviikoilla aloitin lukemisen edellisenä iltana kuuden maissa, luin koealueen läpi, nukuin kaksi tuntia, menin kokeeseen, josta painuin nukkumaan, ja toistin saman kuudesti. Yliopistossa tuli päällä paine, että nyt pitäisi olla suunnitelmallinen, aloittaa tenttiin lukeminen ja tehtävien tekeminen ajoissa, koska se ei vain onnistu edellisenä yönä. Tässä teille karu totuus: itse asiassa onnistuu. Olen suorastaan vähän järkyttynyt, miten hyvin edellisenä yönä opiskelu toimiikaan vielä yliopistossakin (huom. IT-puolella). Tottakai se edellyttää, että olet ollut hereillä luennoilla ja lukeminen on lähinnä kertailua ja että materiaali (niin kuin meillä on lähes aina) koostuu tiiviistä power point -kalvoista. Argumentti edellisen yön tenttiinlukua vastaan on perinteisesti ollut se, etteivät asiat jää mieleen pitkällä tähtäimellä. News flash: aloin lukemaan (eli siis laskemaan) todennäköisyyslaskenta A:n tenttiin viikkoa ennen tenttiä ja vanhat tentit tahkottiin läpi perusteellisesti moneen kertaan. Silti en muista kurssin sisällöstä juuri mitään (muuta kuin että luennot, demot ja harjoitukset eivät tuntuneet liittyvän mitenkään tenttitehtäviin), kun taas kansainvälisten projektien johtamisen, jonka tenttiin opiskelin edellisinä yönä, voisin mennä nyt kahden vuoden jälkeen tenttimään uudestaan ja pääsisin sen ihan varmasti läpikin. Toisin sanoen jos asia on kiinnostavaa, se jää mieleen luennoilta ja tehtäviä tehdessä, ei tenttiin lukiessa. Ja jos asia ei kiinnosta pätkääkään, niin mikään mahti ei saa sitä pysymään päässäsi muutamaa kuukautta pidempään ilman, että ylläpidät tietoa jotenkin. 

Tämän sanottuani täytyy heti lisätä vastuunvapautus itselleni: Tietenkään mitään uutta, laajaa kokonaisuutta ei (luultavasti) omaksu yhdessä yössä kuin korkeintaan sen verran, että pääsee ykkösellä tentin läpi. Eikä se myöskään päde kirjojen suhteen, ainakaan minulla, sillä koko yliopistoaikani olen tenttinyt yhden kirjan äärettömän suurella tuskalla, ja kaikkiin muihin materiaalina on ollut joku luentomoniste (sellainen 60-120 sivuinen tiivis peruspläjäys aiheesta) tai pari sataa power point -kalvoa muistiinpanoineen. Graduakaan tai muuta laajempaa tehtävää ei niitäkään kirjoiteta yhdessä yössä, mutta kolmessa pääsee jo pitkälle. Ei ehkä itse gradun kanssa, mutta minigradun kanssa kuitenkin. 

Ja hei, onhan se nyt aika kivaa uurastan muiden vielä nukkuessa, päivän valjetessa ja lintujen herätessä. :)

PS. Jos joku jäi ihmettelemään moista tarmonpuuskaa gradun suhteen, niin maanantaina on minigradun deadline. Explains things, doesn't it. 

torstai 1. tammikuuta 2015

Hei hei 2014, tervetuloa 2015!

Huh! Uuvuttava 2014 on vihdoin jäänyt taakse ja hyvä niin. Viimeisen vuoden aikana olen muuttanut neljästi ja asunut kolmessa eri kaupungissa, vaihtanut (fyysistä) työpaikkaa ja istunut tunteja ja taas tunteja julkisissa (toukokuussa keskiarvo oli 16 tuntia viikossa). Siinä ohessa olen haalinut kandin paperit kasaan, jatkanut gradun tekoa, vaihtanut aihetta ja aloittanut gradun tekemisen alusta.

Toisaalta vuoteen on kuulunut myös paljon positiivisia juttuja: jatkoin balettitunteja ja löysin käsillä tekemisen riemun ompelun, neulomisen, lankojen värjäämisen ja saippuan ja kynttilöiden teon muodossa. Maaliskuussa kävin seikkailemassa Pohjoisessa-Englannissa, kävelemässä Hadrianin muurilla Northumberlandissa ja kyläilemässä ystävän luona Newcastlessa. Heinäkuussa pakenin joka viikonloppu helteitä, ralleja ja kaupungin vilskettä mökin rauhaan ja elokuussa kuljeskelin Kööpenhaminan kaduilla ja hurrasin Cheekin stadionkeikalla. Syksyllä opin tärkeän asian: välillä saa ja pitää levätä, ihan luvan kanssa.

Vuoden vaihtuessa huomaa usein pohtivansa, mitä seuraavalta vuodelta toivoo. Koska en ole aivan kohtuuton, ainoa toiveeni vuodelle 2015 on tämä: vähemmän suuria muutoksia tälle vuodelle kiitos. En nimittäin laittaisi lainkaan pahaksi, jos alkava vuosi olisi ihan tavallinen, ei lainkaan elämää mullistava vuosi.


Hyvää Uutta Vuotta kera onnen norsujen!