lauantai 14. syyskuuta 2013

Steviaa tomaattikastikkeessa, pastaa ilman pastaa ja muita ruokamysteerejä

Olen aina ollut täysverinen lihansyöjä, ja kasvissyöjäksi ryhtyminen on pälkähtänyt päähäni tasan kerran koko elämäni aikana - ja silloinkin laihdutustarkoituksissa. Kasvissyöjä-siskoni luo muuttaessa elokuun alussa odotinkin kauhulla, mitä hommasta tulisi. Ennakkoluuloni jäivät kuitenkin kertarysäyksellä tulisten pastaruokien, täyteläisten sienikastikkeiden ja suussa sulavien juustovoileipien jalkoihin, ja yhtäkkiä huomasin olleeni melkein täysin lihaton yli kuukauden ajan. Ainoat poikkeukset olivat työpaikkaruokalan salaatit, joissa oli silloin tällöin lihaa- tai mereneläviä. Kaikkein suurin yllätys on se, etten ihan aikuisten oikeasti ole edes kaivannut lihaa - mitä nyt aiemmin mainitsemassani ruokaöverissäni sorruin chorizon sukulaisiin. Yleisesti ottaen kasvisinnostuskausi tuli oikein sopivaan saumaan, sillä olen vihdoin alkanut hiljalleen kehittämään omatuntoa tuotantoeläinten elinolosuhteiden suhteen. Yäk! Onneksi kasvikset ovat nyt siis pop, sillä liha  on alkanut hieman ällöttää.

Mikä on siis korvannut klassiset perunaa ja lihakastiketta -ruoat? No tällaiset herkut! Tosin steviaa pastakastikkeessa en voi suositella.

Alkupalaksi oman palstan satoa juustojen ja leivän kera. 

Ja pääruoaksi uusia perunoita ja kanttarellikastiketta lisukkeineen

Kurpitsat keittiön kaapissa odottamassa syöntivuoroaan. 

Soijarouhepohjainen pastakastike, jota kivasti (not) säväyttää
pinaatin sijaan kourallinen steviaa. Onneksi stevian lehtien pois nyppiminen
lievensi makeutta huomattavasti.  Oikeaa pastaa korvaamassa on höyläiltyjä
kesäkurpitsan siivuja, ja päällä tottakai vuori aurajuustoa.

Mutta pidetään nyt realiteeteista kiinni. Välillä vaan käy näin,
vaikka yrität kuinka pientä ja kevyttä tilata ravintolassa!


torstai 12. syyskuuta 2013

Ruokaöverit junassa

Viime aikoina olen istunut aiempaa ahkerammin pitkän matkan busseissa ja junissa, ja reissuevääni ovat koostuneet yksin omaan R-kioskin chilikanareissareista. Syynä tähän ovat aina ja ikuisesti iltapäiväruuhkat, joita aliarvioin kerta toisensa jälkeen. 

Tänään päätin kuitenkin olla kaukaa viisas: pakkasin itselleni mukaan eväät junaan, jotta selviäisin siihen asti, kun puoliltaöin pääsen kotiin Keski-Suomeen. Töiden jälkeen kävin ensimmäistä kertaa uudessa mysteeriharrastuksessani, jota kyllä hehkutan teille jossain vaiheessa vähän enemmänkin. Puolentoista tunnin treenin jälkeen kävi kuitenkin juuri se, mitä olin yrittänyt välttää: himo kaikkeen mahdolliseen. Suolaista! Makeaa! Proteiinia! Rasvaa! Hiilareita! Kaikki-mulle-heti-nyt! Eikä puhettakaan, että laukussa olleet maustamaton rahka ja appelsiinimehu olisi houkuttanut pätkääkään. Ja tadaa! Saanko esitellä: Överieväät! Nehän aivan näyttävätkin yhden hengen eväiltä vajaan neljän tunnin junamatkalle, eikö? 


Ruokaöverit! Edustalla ne fiksut ja kohtuullisen terveelliset
(ja pääosin syömättä jääneet) eväät, takana ne ah
niin himoitut ja epäterveelliset heräteostokset.  

Nämä menevät epäilemättä kategoriaan "Mihin tänään sorruin?"

Tästä oppineenä voisin todeta, että kenties seuraavalle reissulle ostan taas sen chilikanareissarin R:ltä. Ainakin se tulee terveellisemmäksi, jos ei halvemmaksi. 

***

Lopuksi ihan näin sivuhuomiona, että laihdutuslogiikkani ei taida olla aivan validia. Usein nimittäin ajatusta "hei, olen tainnut vähän laihtua" seuraa kohtuullisen pian ajatus "hei, nythän voisin syödä jotain epäterveellistä!". Eeh, wait, what? Tämä täytyy tosissaan ottaa työn alle, kunhan taas palaan oikeaan arkeen ensi viikolla.