tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vanha ja väsynyt

Aina välillä huomaa olevansa vanha ja väsynyt. Tai ainakin vanhempi ja väsyneempi kuin muutama vuosi sitten, ja ainakin tiettyjen asioiden suhteen. Viisi vuotta sitten vappu kesti vähintään kolme päivää putkeen ja kaveriporukalla rymyttiin tapahtumasta toiseen. Parhaillaan oma soluhuoneeni on joskus majoittanut itseni lisäksi kuusi muuta vapun juhlijaa muutaman tunnin yöunien ajaksi - ja puolet siitäkin ajasta yksi sankareista tahtoi laulaa nukkumista yrittävien iloksi. Jos minulta olisi silloin kysytty, mikä olisi pahin vappu ikinä, se olisi varmasti ollut yksin kotona nyhjöttämistä. Mutta arvatkaapa mitä tänä vappuaattona olen tehnyt? Olen käynyt hakemassa simaa ja munkkeja yliopiston kahvilasta vapun tarpeiksi, kävellyt pidemmän mutkan kautta kotiin ja kastunut matkalla litimäräksi, siivonnut vähän, pyykännyt paljon, syönyt J:n kanssa superhyvää kanasalaattia ja katsonut leffoja sen jälkeen, kun J. lähti kotiin tointumaan työpäivästään. Ei siis varsinaisesti mikään bile-vappu.


Vappusää

Niinpä olenkin koko päivän paininut kysymyksen kanssa: Pitäisikö minun olla kaupungilla muiden opiskelijoiden ja vapun juhlijoiden kanssa? Tiedän, että kavereita on siellä pyörimässä ja seurasta ei varmasti olisi puute, mutta silti on vähän sellainen fiilis, että tämä on jo nähty. Ja eihän vappu ole jäänyt täysin juhlimatta: sunnuntai-iltapäivän ja -illan vietin ainejärjestön perinteisessä lähiöissä tapahtuvassa pub crawl -tapahtumassa, joskin taas kerran rauhallisemmin kuin edellisinä vuosina.

Vappu on selkeästi niitä tapahtumia vuodessa, joissa minussa taistelee useampi persoona. Toisaalta on se super-sosiaalinen menijä, joka ainakin joskus olen ollut, ja toisaalta se kotona viihtyvä laiskiainen, joka väsyttävän päivän jälkeen menee mielummin aikaisin nukkumaan tai kotiin siivoamaan kuin vaikkapa sitseille nollaamaan. Yhä enemmän huomaan itsessäni kotihiiren vikaa ja bile-eläimen kadonneen jonnekin vuosien varrella. Hiljainen bile-eläin minussa on nytkin piipittänyt koko päivän, että "bileet". Laiskiaishiiri  puolestaan napisee kovaan ääneen, ettei jaksa laittaa hiuksia ja meikata, pukea, kävellä keskustaan, etsiä ihmisiä väenpaljoudessa ja sateessa, eikä varsinkaan krapuloida huomenna.

En siis ole saanut vielä päätettyä, olenko täydellinen sosiaalinen hylkiö vietettyäni valtaosan vappuaatosta yksin, mutta kenties paikkaan sitä huomenna piknikoimalla muiden kanssa vesisateessa ja ehkä muistuttelen itseäni siitä, että hiljaisia jumipäiviä on hyvä pitää, varsinkin kun viime viikonloppuna olin ensin hackathonissa perjantaina ja lauantaina yhteensä kaksikymmentä tuntia, ja sunnuntaina vielä kouluhommia aamusta ja vapunjuhlintaa illasta. Tämän illan taidan kuitenkin suosiolla jumittaa ja katsoa J:n löytämää Copper-sarjaa Netflixistä. :)


Kevät on saapunut!

Hauskaa vappua itse kullekin, miten ikinä sitä juhlittekin!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Koodavaa kasvifriikki

En näköjään malta pysyä poissa bloggerista, vaikka hommia olisi. Puolustuksekseni selvisin kuitenkin juuri J:n pitämästä HTML5-CSS-jQuery -bootcampista, joten tauko on ihan ansaittu. Eikö? No lyhyt tauko ainakin. Sitten voi taas jatkaa jQueryn tahkoamista uusin voimin (ts. pohtia, voisiko aloittamista lykätä hieman myöhemmäksi ja katsoa sen sijaan jakson Game of Thronesin uusinta kautta, ja tulla lopulta siihen tulokseen, että ehkei se ole ole kovin hyvä idea kuitenkaan ja lopulta pitkin hampain (toivottavasti) jatkaa jQueryn parissa).

Täytyy kyllä myöntää, etteivät prioriteettini ole aina aivan kohdallaan: tänään saavuin aamulla kotiin tarkoituksena nopeasti sipaista puuteria, pestä hampaat ja suunnata saman tien yliopistolle tutustumaan edellä jo monta kertaa mainittuun jQueryyn. Sattumoisin juuri silloin sain idean siirtää parvekkeella olevan kasvihyllyn sisälle ja keittiönpöydän vallanneet taimeni sille. Excellent! Kunhan saan sijoitettua vielä pistokkaani jonnekin muualle ruokapöydältä, pöydän ääreen mahtuu taas syömään! Hyllyjen ja kasvien siirtelyn ohessa istuttelin myös taimia purkeista toisiin, koska erään taimipurkin pohja oli lähestulkoon maatunut (mental note: kahviloiden pahviset leivonnaisrasiat eivät ole parhaita mahdollisia taimipurkkeja) ja joihinkin pikkupurkkeihin oli ahtautunut useampi kuin yksi asukki. Mutta tällaiset pienet viljelyoperaatiothan ovat ihan normaaleja ennen kouluun lähtöä. Right?

Katselin muuten asuntoani, ja totesin ehkä olevani kasvifriikki. Mutta mistä tuntee kasvifriikin?


No tietenkin siitä, että parveke on talvella blokattu tälläisellä viritelmällä...




tai että asunnossa lojuu ällöttävän näköisiä itupurkkeja... 




tai että kamera on muuten vain tällaisia kuvia täynnä. 



Niistä tuntee kasvifriikin. 

Myös se, että kaikki asunnon vapaat tasot valtaa 21 huonekasvia ja 80 tainta 
saattaa olla jonkinlainen indikaattori. Mene ja tiedä. 

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Päästään pyörällä

Viikko on vasta puolessa, ja olen jo nyt ihan hölmistynyt siitä, mitä kaikkea on ehtinyt jo tapahtua.

Maantaina lähti kolmannes hiuksista, mutta pituudesta vain muutama sentti. Kampaaja marmatti, ettei voi värjätä tukkaa kirkkaammalla punaisella, koska silloin juuresta tulee eri värinen (= kirkkaamman punainen) kuin latvasta. Tukka värjättiin siis tummemmalla punaisella sillä tuloksella, että tarkemmassa tarkastelussa juuri on nyt violetti ja latva edelleen saman punainen kuin ennenkin. Öö.. eikö tämä ollut juuri se skenario, jota yritettiin välttää...? 

I know... I'm an addict... Maanantai-illan herkku. 

Tiistaina olin hammaslääkärin (jee, oiontaa jäljellä enää puoli vuotta!) ja luennon ohella apuna häärimässä AgileJKL-tapahtumassa t-paita- ja lounaspalkalla. Loistava tapahtuma, yksi gradukontakti (!) ja erityisen mielenkiintoinen, tapahtuman päättänyt paneelikeskustelu. Paneelin jälkeen lähdin seurueen mukana vielä keskustaan yhdelle, joka lopulta muuttui muutamaksi hoksattuamme, että pubissa oli avoin piikki osallistujille ja järjestäjille. Ginger Ale oli yhtä hyvää kuin edellisen ja ensimmäisen kerran sitä kahdeksan vuotta sitten maistaessa, mutta totesin, että kuivien omenasiiderieni maku alkaa olla varsin rajoittunut: esimerkiksi Old Rosie oli liian makea, etelä-afrikkalainen Savanna-siideri puolestaan liian mitäänsanomaton. 
Ai niin, tosiaan, sain myös tietää, että sain syksyksi harjoittelupaikan ja Helsinki kutsuu! Jei ja jaiks! En ole koskaan asunut missään "isossa" kaupungissa! 


Panelistit, AgileJKL


Ja tänään sain kutsun häihin New Yorkiin! Ja söin Eyjafjallajökullburgerin!


Eyjafjallajökullburger

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Inspiroitumista ja addiktioita

Klassinen kiihkeään opiskeluun liittyvä ilmiö muisti minua olemassaolollaan eilen. Ai mikä? No inspiroituminen tietenkin. Inspiroituminenhan on aivan ihana ilmiö: yhtäkkiä on täynnä uutta intoa, energiaa ja visioita! Valitettavasti inspiroituminen liittyy hyvin harvoin opiskeluun, ja niinpä inspiroituminen silloin, kun pitäisi opiskella, on varsin hankalaa. Esimerkiksi eilen opiskelun sijaan olisin niin, NIIN kovasti halunnut:

- istuttaa muraatin pistokkaat multaan.
- vaihtaa huonekalujen järjestystä järkevämmäksi
- viikata pyykkejä, siivota ja tiskata (!!)
- kaivaa keittiönpöytäni esiin kaikkien taimipurkkien alta
- lukea vastalöytämääni Kaikki mitä rakastin-blogia
- lukea vastalöytämäni Patrik Borgin mietteitä painonhallinnasta


Kevään ensimmäinen krookus
No, vastustinko urheasti kiusausta? No en tietenkään. Muraatti on edelleen pilttipurkissa, huonekalut paikoillaan ja kämppä kaaoksessa (no onpa taas varsinainen voitto), mutta Patrik Borgin mielenliikkeisiin tutustuin muutaman blogitekstin verran samoin kuin Kaikki mitä rakastin -blogiinkin. Ja lisäksi lähdin Lilya kanssa pienelle kaupunkiluontokuvausretkelle, jonka saldona ikuistin krookuksia ja city-pupun sekä kannoin eteisen lattialle kengissäni kilon kuraa.


City-pupu, joka oli parkkeerannut itsensä pihan ainoan tolpan taakse, tottakai. 

Tänään puolestaan olen käynyt muutamalla luennolla sekä kynityttämässä pääni kesää varten. Kauneuden eteen kärsimisen teema tuli siinä vaiheessa harvinaisen selväksi, kun sekä hiusväri että ripsiväri kirvelivät ihoa (ja silmiä) ja kulmia nypittiin vielä siinä samalla.

Karva jos toinenkin päätyi lattialle tällä parturireissulla siitäkin
huolimatta, ettei tukka ole vieläkään erityisen lyhyt tai ohut. 

Otsa hiusväritahroissa polkaisin kampaamosta takaisin luennolle, jossa luennoinnin sijaan keskusteltiin teknologian tuomista muutoksista yhteiskunnasta ja etenkin teknologia-addiktiot herättivät paljon keskustelua (mm. siitä onko mitään mieltä edes puhua teknologia-addiktiosta). Kiinnostavimman pointin kuitenkin heitti tuntiopettaja, joka oli vapaa-ajallaan tullut luentoa seuraamaan: Eikö Facebookin, Bloggerin tai vaikka sähköpostin jatkuva vahtiminen voi olla yhtä lailla toimintatapaan ehdollistumista kuin addiktiota? Ja varmasti onkin, ainakin itselläni: Pärjään helposti viikon tai pari ilman sosiaalista mediaa, mutta opiskellessa vahdin sitä taukoamatta. Kuten opettaja itse sanoi: sillä sekunnilla, kun työskennellessä katkeaa ajatus, on jo Facebook toisessa välilehdessä auki. Lohduttavaa, etten ole ainoa, mutta olisi silti säästäisi paljon aikaa ja tehostaisi opiskelua, jos opettelisi pois pahoista tavoista.

Sosiaalisessa mediassa roikkumisesta puheenollen, voisinkin aloittaa illan opiskelusession.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Jotain muuta kuin opiskelua

Olen nyt viimeisen viikon aikana pidättäytynyt kirjoittamasta blogia? Miksi? No siksi, etten halua jatkuvasti valittaa, miten rasittavaa on tehdä kymmentä eri koulujuttua yhtä aikaa ilman että ehtii täysillä keskittyä mihinkään ja jatkuvasti juosta deadlinesta toiseen. Niinpä en ole kirjoittanut ollenkaan, koska mitään muutakaan en ole ehtinyt tekemään. Eilinen oli tosin ansaittu, mutta lisäkiireitä aiheuttava, poikkeus: aamusta pääsin testamaan personal trainerin palveluita demokerralla, jonka sain osallistumalla joulun alla hyväntekeväisyyskampanjaan, ja iltapäivä vietettiin Peurungan kylpylässä ja ravintolassa ystävän maisterijuhlia viettäen.

Personal trainer oli ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikka väittäisin, että sellaisesta hyötyy vasta pidemmällä aikavälillä, kun traineri ehtii tutustua kunnolla treenattavan elämäntapoihin ja liikuntamieltymyksiin. Tuskallinen porrasrääkki sisältyi demokertaan, enkä kyllä yhtään epäile, että niitä portaita juoksemalla neljä kertaa viikossa pääsisi rantakuntoon loppukesään mennessä. Toisaalta ensimmäinen kierros porrastreeniä oli varsinaista kidutusta, joten olen ehkä hieman skeptinen, miten innostuneena jaksan juosta portaita ylös siihen asti, että sykkeet alkavat muuttua siedettäviksi. Eilisen maksimisyke oli nimittäin 199, ja siltä se kyllä tuntuikin. En ole kyllä yhtään varma, onko tuollaista treeniä noin älyttömillä sykkeillä mitään järkeä alkaa tekemään, sillä se vaikuttaa melkoiselta (valmiiksi vähäisen) liikuntamotivaation tappajalta. Ehkäpä siis aloitan treenin vähän kevyemmin, ja lisään tahtia sitä mukaan, kun kunto kasvaa.


Illallinen: härkää ja etanoita. 

Päivä kylpylässä oli ihan mukava, vaikka olin vähän pettynyt Peurungan poreallasvalikoimaan. Kylpylöissä nimittäin tykkään lillua poreissa ja nauttia lämpimästä vedestä, hierovista suihkusta ja ehkä vähän saunoistakin. Näiden suhteen Peurunka oli kuitenkin vähän pettymys (no ylläri, paikkahan on kuntoutuskeskus), vaikka lopulta onneksi löydettiinkin lämpimiä altaita ja vähän poreitakin. Ruokakin oli ihan hyvää, vaikkakin opiskelijabudjetille aivan liian arvokasta. Luulenpa, että on vielä matkaa siihen, että opin oikeasti arvostamaan ravintolassa syömistä muun kuin "no eipähän tarvitse kokata kotona" ja "pääseepähän viettämään aikaa kavereiden kanssa" takia.


Opiskeluseuralaiseni

Tämä ^ kaveri seuranani alkaa siis tämän päivän opiskelutsemppaus. Bloggailen taas, kun elämään kuuluu muutakin kuin opiskelua, opiskelua ja lisää opiskelua, eli luultavasta lauantaina kahden päivän hackathonin päättymisen jälkeen. Aurinkoista suunnuntaita itse kullekin!

--

Edit: Stressihajamielisyys jatkuu: Nousee tietokoneen äärestä laittaakseen kameran lataukseen. Kastelee kukat. Wait, what? 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Braveheart: Ennakkoluulojen voittamista ja uusien kehittämistä

Yksi eniten inhoamistani elokuvista ikinä on Braveheart. Miksi ihmeessä? Monethan pitävät sitä ihan kelpo leffana. Omat antipatiani kumpuavat kahdeksannelta luokalta, kun englannin opettaja oli päässyt tavoitteisiinsa viikko ennen kesäloman alkua ja ilmoitti sivistävänsä meitä viimeisen viikon Braveheartilla. Elokuvasta jäi mieleen tasan kolme asiaa (seuraa spoilereita ja myöhemmin nillitystä): se, kun William Wallacen vaimon kurkku viilletään auki, kun loppukohtauksessa Wallace itse huutaa ennen kuolemaansa "Freedom" ja kuinka se hemmetin elokuva kesti viikon. Viikon! Maanantaista perjantaihin. Keskiviikkona olin jo niin kyllästynyt jatkuviin taistelukohtauksiin, että olisin tehnyt mielummin kielioppikertausta.

Stirling ja Stirlingin taistelun tienoot William Wallace Memorialta kuvattuna

Tänään kuitenkin päätin vihdoin kohdata ennakkoluuloni ja antaa leffalle uuden mahdollisuuden kahdentoista vuoden jälkeen saatuani taas yhden Diana Gabaldanin 1700-luvun Skotlantiin sijoittuvista Outlander-kirjoista loppuun. Vaikutelma ei tosin ollut aivan äärettömän paljoa parempi kuin ensimmäisellä kerralla. Tiivistelmä leffaelämyksestä sanottakoon, että taistelukohtaukset, kurkunleikkaamiset ja kidutukset olivat edelleen yhtä ällöjä kuin ensimmäisellä kerralla, mutta tällä kertaa moni muukin asia tökki alkaen vaikkapa päähenkilöpariskunnan i'istä (Google väittää, että "ikä" tosiaan taipuu näin). Aivan leffan alussa näytetään pariskunta yhdessä lapsina, jolloin ikäeroa en ehkä neljä vuotta. Elokuvan hypätessä eteenpäin x vuotta, William näyttää olevan kolmen- ja neljänkymmenen välillä  (ja miksei näyttäisi, olihan Mel Gilbson leffan julkaisun aikaan 39 vuotias), vaikka herran olisi pitänyt olla alle 20-vuotias. Okei, ymmärrettävää, 1300-luvulla elämä oli raskasta ja ihmiset vanhenivat nopeammin. Tämän voisin vielä hyväksyä syyksi. Mutta sitä en, että se alussa melkein samanikäinen tytteli näytti edelleen parikymppiseltä. Miksi? Miksi??? Olenko joskus maininnut, että ärsyynnyn elokuvien epäloogisuuksista..?

Willyn kaveri, joka valotti Stirlingin taistelun
tapahtumia. 

Leffaa katsoessa mietin paljon muitakin juttuja. Niin kuin sitä, kuuluvatko käytetyt tartaanien värit oikeasti jollekin klaanille, ja mihin klaaniin William Wallace oikein kuului. Miksi elokuvassa ei käytetty symppiksen näköisiä ylämaanponeja, vaan andalusian hevosia, joka vaikuttaa hieman epätodennäköiseltä rodulta Skotlannin maaseudulla (varsinkaan kun elokuvassa Willy ei ollut maanomistaja vaan tavallinen...öö... hengailija? Ei se maatakaan näyttänyt viljelevän sen enempää kuin tekevän sepän tai vastaavan töitäkään..).  Ja jotenkin outona pidin sitäkin, että käsittely, johon William Wallace joutui leffan lopussa kuvattiin jonkinlaisena "puhdistautumisena", jotta tämä tunnustaisi oikean kuninkaan (vai pyytäisi armoa, meni vähän ohi kun keskityin piirtämiseen tuossa vaiheessa). Todellisuudessa kyseinen käsittely oli ihan perussetti, jonka maanpetokseen syyllistynyt mies sai osakseen vuodesta 1351 aina 1800-luvulle asti. (Naiset ainoastaan poltettiin roviolla siveellisyyssyistä.) Mutta kaipa kohtaus olisi ollut vähemmän kiinnostava, jos kyse olisi ollut rangaistuksesta, joka olisi toteutunut teki Wallace mitä hyvänsä. Ja sitten vielä se "käsittely" yleensä. En lainkaan ole veren ja suolenpätkien fani, mutta jos tuollaista lähdetään kerran kuvaamaan, niin eikö se olisi sama tehdä autenttisesti, eikä vain näyttää valittuja paloja?

Eli mitä tästä opimme? Elokuvista nauttii enemmän, jos ei tiedä niiden kontekstista yhtään mitään. Ellei niitä sitten katso nostalgiasta alkuperäistä lähdettä kohtaan, kuten ihan kohtuu hyviin kirjoihin perustuvat kammottavan huonot Twilight-leffa (Sori leffojen fanit!). Mutta oh, tulipas tilitys. No, nytpähän tiedän, ettei Braveheartia tarvitse katsoa uusiksi taas seuraavaan kahteentoista vuoteen.

--

Edit: Tuleepa muuten aivan mahtava tuoksu uunista! Lykkäsin lihat hautumaan sinne kolmeksi tunniksi ja huomenna värkkäilen niistä linssikeittoa. :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Oppeja opiskelusta

Tentti on palautettu ja harvinaisen hyvissä ajoin vielä! Käytin jopa puolitoista tuntia oikolukemiseen ja kofeiini-univelkahuuruissa tehtyjen solmussa olevien lauserakenteiden aukaisemiseen. Ja palautin tottakai kymmenen minuuttia ennen deadlinea, mutta en yksinkertaisesti usko, että jos palauttaa tehtävän sitä ennen on yrittänyt kaikkeaan (itselläni se yleensä pitää vieläpä paikkansa, kun systeemaattisesti aloitan kaiken aina liian myöhään).

Kokemuksia tuskaisesta viikosta? Laskelmieni mukaan tein, siis ihan oikeasti tein, en facebookannut, blogannut tai katsonut Netflixiä toisella silmällä, opiskelujuttuja sunnuntaiaamun ja torstai-illan välillä 82 tuntia. Hyvä nyrkkisääntö on, että opiskelin neljä kertaa enemmän kuin nukuin, ja jokaista puuttuvaa kahta tuntia unta kohden join yhden tölkin energiajuomaa. Joten ne fiilikset? Tulevaisuuden varalle voin hyvillä mielin todeta, että tällä opiskelutahdilla ei ole enää tietoinen ajan kulumisesta. Eilinen katosi jonnekin, ja kivutta ja tuskatta istuin tänään täydet kaksitoista tuntia kirjastossakin. Miinus se tunti, jonka kävin nukkumassa lepohuoneessa (joka on ehkä maailman paras keksintö!). Äsken jo ilahduin ihan tosissaan, että hetkonen, nyt on torstai, huomenna ei tarvitse tehdä mitään (paitsi siivota viikon opiskelun jäljet kämpästä, että harjoitustyöryhmä mahtuu tänne huomenna askartelemaan kello kymmeneltä aamulla)! Epäilemättä ajantajun menettäminen on jonkinlainen mieleni puolustusmekanismi sitä vastaan, etten ihan lannistu työmäärästä.

Lepohuone. Ei nyt hirvittävän innovatiivinen ympäristö,
mutta uskokaa tai älkää, olen nukkunut huonommissakin
paikoissa.. paljon huonommissa paikoissa.
Ja täältä ei saanut edes bed bugsin puremia!

Entäpä mitä opin kokemuksesta? Eilen opin lopullisesti vihaamaan OpenOfficea koko sydämeni kyllyydestä. Tänään opin, että ei se Officekaan sen parempi ole. Toisin sanoen aloin eilen tekemään OpenOfficella tenttitehtävää, joka piti tehdä valmiiseen Excel-pohjaan. Ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen käy ilmi, ettei ole mitään jakoja saada sitä tehtyä: Excelin makrot eivät toimi. "Yllätys!" Tästä viisastuneena muutin tänään opiskelemaan kirjastolle armaan Officen hoiviin. Ensimmäiset puoli tuntia saan Excelistä sekaista sarjaa virheilmoituksia, jotka lopulta katoavat kuin taikaiskusta tekemättä asialle mitään. Hyvä alku siis. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä syötettyjen tietojen ja niiden perusteella piirrettyjen diagrammien ja laskelmien konflikteja. Ahaa. Osa makroista ei toimi. En tiedä miksi, missään ei näytä olevan vikaa, mutta ne eivät vain toimi. Tai päivity muille taulukon välilehdille ainakaan. Uusi taulukko auki ja copy-pastella kaikki syötetty tavara sinne. Ja kas, kaikki toimii. Ainakin seuraavat kaksi tuntia. Ja taas copy-pastella kaikki data uuteen taulukkoon. Ja näin jatkoimme Excelin kanssa aika monta tuntia. Tiedostojen nimeämismenettelyni jalostui prosessin aikana: ensimmäinen versio oli vain "mittaristo1". Sitä seurasi "mittaristo-toinen-yritys", "mittaristo-kolmas-help", "mittaristo-miljoonas" ja "mittaristo-miljoonasyhdes" ja lopulta voittajaksi selvinnyt yksilö "mittaristo-epatoivoinen-yritys". Korrektisti tosin vaihdoin tiedoston nimen ennen tentin palautusta. Makrojen "koska universumi" -toimimattomuuden lisäksi onnistuin jossain vaiheessa poistamaan makroja (mikä ei ole yhtään fiksua), sekä epäonnistumaan poistamaan soluja taulukon keskeltä sillä seurauksella, että yhtäkkiä kaikkien sarakkeiden arvot eivät vastanneetkaan enää toisiaan. Ja sitten miettimään ja kirjoittamaan niitä uudestaan. Illan kruunasi se, kun päätin varmuudeksi ottaa screen shotit - en nimittäin suurin surminkaan aikonut avata Excel-taulukkoa enää OpenOfficella, sehän olisi räjäyttänyt kaiken ihan varmasti. Avaan Paintin ja liitän otetun kuvan taulukosta. Koitan tallentaa. Paint kaatuu. Paint kaatuu? Silloin on asiat todella huonosti, kun Paint kaatuu. Sen jälkeen kaatui explorer (ei siis mikään Internet Explorer vaan Windowsin käyttöliittymä sisältäen mm. alapalkin ja valikot). Ei hyvä. Ehdin pystyttää Explorerin uudestaan, napata kännykällä paniikissa kuvan Excel-taulukosta ennen kuin Excel-kaatui. Okei. Kyllähän se onneksi oli tallennettu. Paitsi että Documents-kansio komeilee tyhjyyttää. Voi %#¤%&!!!! Ja kymmenen minuuttia ennen kirjaston sulkemista. Ja ennen kuin ehdin pelastaa tenttitiedostot koneelta Dropboxiin. Lopulta löin koneesta virrat pois ja hyökkäsin seuraavalle koneelle. Minuuttia vaille kahdeksan... Lataa, lataa, lataa... Ja sieltä ne tiedostot onneksi löytyivät! Onneksi! Muuten olisin ollut se opiskelija, joka koittaa vaikuuttaa opettajaansa, että tietokone söi tentin. Dokkarit Dropboxiin ja ulos kirjastosta minuutin yli kahdeksan. Disaster avoided.

Ja näin upeista kännykkäkameran kuvista tihrustelin
lukuja tenttivastauksiin. Mutta mielummin kännykkä-
kameran kuva kuin Excel-taulukon räjäyttävä OpenOffice. 


Loppuilta olikin ihan rentoa. Kirjoittelin kaksi tehtävää, jotka olin jo alustanut valmiiksi, ja sitten oikoluin mokomaa viimeisen puolitoistatuntia. Nyt kofeiinin ja illan adrenaliinipiikin vaikutuksetkin alkavat hiljalleen hälvetä ja voisi kenties suunnitella nukkumaanmenoa.

Ajantajuni ei ole vielä palannut takaisin. Huomasin juuri menettäneeni 45 minuuttia.

--
Avasinpa sen Excel-taulukon sittenkin OpenOfficella, ihan mielenkiinnosta. Niin, kyllä se NYT toimii.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Aivotoiminta, missä lie?


Kyllä on aivotoiminta pelissä taas. Kävelin äsken kylppäriin, katselin hetken kylppärin kaappiin ja ihmettelin, miksiköhän tänne tulin. Puuhasin hetken keittiössä, jatkoin luennon katsomista ja tenttitehtävän tekemistä ja mietin, että tää olis kyllä fiksumpaa tehdä ensin paperilla. Ai niin, sitähän mä menin sieltä vessasta hakemaan! Reppu nimittäin kärsi eilen energiajuomavahingon ja on asunut kylpyammeessa siitä asti.


Tottakai unohdin heti sängynreunalta noustessani, että olin menossa hakemaan paperia, ja päädyinkin keittiöön tekemään ruispuolukkapuuroa. No, jos jotain pahaa, niin jotain hyvääkin. Mutta jos sitä tenttiä nyt vuorostaan taas.

Elämä tauolla

Taisin joskus kertoa, että hiihtoloma viikko on perinteisesti deadlinea toisen jälkeen. No, toinen samanlainen viikko sattuu aina pääsiäisen tienoille. Olen nyt sunnuntaista asti opiskellut kuin pieni eläin. Sunnuntaina tein koulujuttuja 06-00 parin tunnin lounastauolla, maanantaina 06-03 tunnin päikkäreillä ja tänään taas 06 ->. Täytyy kyllä myöntää, että putki on ollut huomattavasti miellyttävämpi kokemus kuin miltä kuulostaa. Ehkäpä se on se kuuluisa flow, joka tempaa mukaansa. (Toivottavasti se iskee myös huomenna ja torstaina, tai kotitentin teosta tulee todella tuskaista!) Viime yön 3,5h yöunet tosin verottivat hieman ja nukuin viiden tunnin päikkärit nyt illasta. Nyt voikin sitten katsoa luentovideoita ja aloitella kotitentin tekemistä. Jei.. Sinänsä ystävällistä kuitenkin, että tältä viikolta satuttiin peruuttamaan kolme luentoa (ja ne loput kaksi taidan passata), joten ainakin ehtii käyttämään aikaa tentin tekemiseen. Tietty olisi ollut ihan hyvä, jos olisin katsonut ne luentovideot ennnen tenttiä, eikä vasta sen aikana.. :P

Randomia

Mutta mikä näissä super-opiskeluviikoissa on hyvää? Yhtä kammottavaa opiskeluviikkoa kohden on aina muutama kuukausi kohtalaisen rentoa opiskelua. :) Päivittelen blogia enemmän sitten, kunhan olen saanut sen tentin tehtyä ja palautettua - ennen kuin alan tehdä pe-la-su-ma-ti muita koulujuttuja. Mutta ensi keskiviikkona (luentojen jälkeen) pidän ihan varmasti vapaapäivän!

--

Kylläpäs ajatus nyt hieman harhailee, ainakin äsköisen tekstin perusteella. Mennäkö nukkumaan vai korkatako energiajuoma luennon seuraksi? Valintojen maailma.. :) 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Jos Alvar Aalto oli funktionalisti...

Löysin Jyväskylän yliopiston meemisivulta Facebookista kuvan, jolle yksinkertaisesti repesin. Ja epäilemättä moni muukin, joka on koskaan yrittänyt käyttää yliopiston päärakennuksen vessoja. 




Portaita vessassa ja kopit, joihin mahtuu ainoastaan peruuttamalla. Mitä muuta vessalta voisikaan toivoa? 

Tällaisia arkkitehtuurin helmiä kävimme
ihailemassa Jyväskylässä. 
Portaita vessassa. Liikuntarajoitteiset ovat
varmaan riemuissaan. 

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Uaaah... ensimäinen koulupäivä

Päivän fiilis on aika uupunut. Opiskelut jatkuivat sopivasti kesken reissuväsystä toipumisen,  ja seurauksena on yhdistetty reissu-ja opiskeluväsy höystettynä hampaiden oionnan auheuttamalla päänsäryllä. Jei! Viisi tuntia harkkatyökokousta ja luentoja tänään johti aivotoiminnan kuolemiseen ensimmäisen kahden tunnin jälkeen, mutta energiajuoma sentään palautti sen osittain päivän viimeistä ja kivointa luentoa varten. Miksi ensimmäinen päivä loman jälkeen on aina tällainen?
No, ei nyt ihan kauhea päivä ollut, vaikka valitankin: luennot olivat kiinnostavia, näin kavereita pitkästä aikaa ja huomasin yliopistolle kävellessäni kevään toden teolla saapuneen. Pyöräilykauden voi aloittaa heti, kun saa keväthuollon tehtyä (=renkaat pumpattua)! Vähän virta lopussa siis, mutta kunhan saan nukuttua univelkani pois, olen taas rasittavan optimistinen itseni. :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäisseikkailu

Blogin päivittäminen on jäänyt tällä viikolla vähälle,  sillä vaihtoajan kämppikseni Julia tuli Saksasta asti viikoksi kyläilemään. Kuulumisten vaihtamisen lisäksi  olemme painineet englannin , suomen ja saksan sanastojen kanssa sekä yrittäneet valloittaa koko Etelä-Suomen viikossa.  Kunnianhimosta,  myönnän,  mutta tähän mennessä aikataulut ovat pitäneet hyvin ja ja suuntana on reissun kuudes kaupunki, Turku.

--

Tähän päättyi yritykseni päivittää blogia bussissa kännykän blogger-sovelluksella sunnuntaina. Kadotettuani kahdesti puolet tekstistä annoin periksi ja totesin, että oli muuten viimeinen kerta, kun yritän blogata kännykällä.

Antarktismaisesta maisemasta huolimatta Suomenlinnan
rannalla tarkeni hyvin pitää piknikkiä. 


Nyt nautin siis ensimmäisestä tietokonekontaktistani melkein viikkoon! Olen ehkä vähän huono nörtti, kun olin vain tyytyväinen, että tietokone jäi äidin huomaan reissun alkuvaiheilla ja loppureissun surffailin bussiaikataulut ja muut olennaiset jutut kännykällä. Hah, minä, joka väitin, etten mitään älypuhelinta koskaan tarvitse. :D No, oikeasti olen VIELÄKIN sitä mieltä, mutta onhan se nyt ihan kätevää, että voi hakea vaikka paikallisliikenteen aikatauluja pysäkille suunnatessaan. Tosin omassa kotikaupungissani julkinen liikenne ei ole ihan niin monimuotoista ja lisäksi se on aina myöhässä, joten bussiaikataulujen tarkistaminen sujuu parhaiten kävelemällä bussipysäkillä ja hyppäämällä seuraavaan sopivaan bussiin. Esimerkiksi eräs nimeltä mainitsematon Linja 5 kulkee kahdenkymmenen minuutin välein, mutta on aina kymmenen minuuttia myöhässä. Aikataulujen lukeminen yleensä tuottaa siis lähinnä kärttyisen tuulen aikataulusta myöhässä olevia busseja pysäkillä odotellessa.

Huh, junan sähköverkko on melkoisen mielenkiintoinen. Latauksessa olevien kännykän ja läppärin näytöt vilkkuvat vähän väliä, kun sähköt menevät ja tulevat.

Eilen oli siis kohtalaisen haikeat hetket, kun ihana Julia suuntasi kohti lentokenttää ja Saksaa. Olen joskus ollut ollut vähän huolestunut siitä, että vanhemmiten ystävystyminen ei ole enää niin helppoa kuin teininä tai ensimmäisenä opiskeluvuosina, mutta Julia ja toinen vaihtovuoden kämppis Hanna ovat eläviä esimerkkejä siitä, että kyllä ystäviä saa vähän vanhempanakin, kun sopivat ihmiset osuvat kohdalle.

Kuvien siirto on vielä kesken, mutta kunhan saan ne siirreltyä ja pienennettyä, kirjoittelen pientä reissukertomusta. Ensimmäinen kerta ikinä, kun teen reissubloggausta Suomesta! Kenties kotimaan matkailuun pitäisi panostaa seuraavaksi?