sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Aamuöiden virkku, aamujen unikeko

Pohjimmiltani olen yöeläjä. Rakastan valvomista silloin, kun muut nukkuvat, ja toisaalta myös nukkumista silloin, kun muut valvovat. Valitettavasti se vain on hyvin epäkäytännöllistä opiskeluja ja töitä ajatellen, ja niinpä koitankin pitää edes kohtalaista unirytmiä yllä. Valitettavaa on myös se, että vaikka kuinka aikaisin onnistuisin menemään nukkumaan, en ennen kymmentä osoita juurikaan merkkejä aivotoiminnasta. Se siis aamuluentojen hyödyllisyydestä. Esimerkkinä aamuluentojen ongelmallisuudesta mainittakoon peruskurssi, jonka suorittamista lykkäsin viisi vuotta syystä, että luennot pidettiin kahdeksalta aamulla sitkeästi vuodesta toiseen. Myöskään se, etten ole pätkääkään kiinnostunut internetin sielunelämästä, ei auttanut asiaa. Voittekin siis kuvitella, kuinka viime syksynä taputtelin itseäni selkään sen jälkeen, kun taistelin ensimmäisessä periodissa kolme kertaa viikossa itseni litran matee-termarin kanssa (matee kofeiinipitoisen teen tapaista) kahdeksan luennolle (vieläpä tilastotieteen luennolle!) ja lopulta puolentoista kuukauden kidutuksen jälkeen sain tuloksi erinomaisen arvosanan. Erityiset selkääntaputtelut ansaitsee myös fakta, että kyseessä oli tilastotieteen ja matematiikan aineopintotasoinen kurssi eli toisin sanoen todennäköisyyslaskenta. Ensimmäisestä en parhaalla tahdollakaan voi sanoa olevani kiinnostanut ja jälkimmäisestäkin kiinnostus lopahti perusopintojen toiseen kurssiin.

Mutta tosiaan, kuten edellä kävi selväksi, en ole erityisen aamuvirkku. Toisinaan onnistun menemään nukkumaan kymmeneltä tai jopa yhdeksältä, mutta ne vaativat jo akuuttia univajetta. Väsyneenä mutta hieman vähemmän univajeisena puolestaan tapahtuu yleensä seuraava: olen koko illan väsynyt, mutta päätän vakaasti valvoa puoli kymmeneen ilman päiväunia, sillä muutenhan herään puolilta öin täysin virkeänä. Useamman tunnin hereillä kituuttamisen jälkeen kello alkaa lähestyä kymmentä... ja kellon lyödessä kymmenen en ole enää pätkääkään väsynyt. Sen sijaan olen elämäni kunnossa tekemään koulutehtäviä, kirjoittamaan onnettomia tutkielmiani tai  muuten vain hengailemaan. Kirjoitusviestinnän opettajani neuvoi pohtimaan, milloin on kaikkein parhaassa kirjoitusvireessä ja kirjoittamaan silloin. Lieneekin siis suhteellisen turhaa sanoa, että kanditutkielmani syntyi pääosin yön pimeinä hetkinä. Ihan tyhjiksi päivätkään eivät onneksi jääneet, kiitos luentojen. Ehkäpä pitäisi kiittää onneaan siitä, että on yöeläjä - missä välissä sen kandinkin olisi kirjoittanut, jos päivisin olisi ollut 6-10 tuntia yliopistolla ja öisin nukkunut?

Aurinko alkaa olla kohtalaisen ylhäällä, joten luovutan itse tältä erää ja menen jatkamaan uniani. Jos jotakuta jäi vaivaamaan, niin sain tosiaan myös internetin sielunelämääkin käsittelevän läpi peräti hyvin arvosanoin (johon luonnollisestikin olen tyytymätön, vaikken koko alasta välitä), joskin tiedoissani on edelleenkin pieniä TCP-IP:n mentäviä aukkoja. Ja tosiaan, miksi edes aloin jaarittelemaan unitottumuksistani tähän aikaan vuorokaudesta? No, pyöräily puoli kahdelta läpi nukkuvien lähiöiden muistutti, miten mahtavaa yöaikaan ulkona liikkuminen on. :)