torstai 20. huhtikuuta 2017

Kännykkäaddiktioita

Melkoista, millainen suhde kännykkään on muodostunut ihan huomaamatta. Yleensähän reissussa hyväksyy sen, että nyt ollaan wifien varassa - bye bye some-elämä. Roaming kulujen poistuessa kesällä Telia on ottanut varaslähdön ja joihinkin liittymiin kuuluu jo nyt normaalihintainen netti EU- ja ETA-maissa. Hieman katkerasti ja siitä huolimatta, että Telian uusi liittymä on sekä kalliimpi että pienempi kuin vanha Soneran liittymäni, käännyin Telian puoleen, sillä vanhaan liittymään ei saanut enää datapakettia reissuun (ovela veto, Telia). Kaikesta huolimatta täytyy kuitenkin myöntää, että normaali netti reissussa on ihan mieletöntä luksusta, ihan vain sanakirja.orgin, karttojen ja aikataulujen, somen ja Pokemon Gon takia.

"Jee, kunnon netti ulkomailla 24/7" -kupla sai kuitenkin melkoisen kolauksen, kun kännykkä uhkasi sanoa sopimuksen irti reissun viimeisenä päivänä. Seuraavana päivänä kännykkä koki ihmeparantumisen, mutta puhelimen vielä kaatuillessa oli melkoiset fiilikset: 

Aluksi tuli epäusko: "Mitä tää puhelin oikein tekee...?" 
Sitten ärsytys: "Eihän se nyt noin vaan voi hajota!" 
Ja toiveikkuus: "Jospa se tällä korjaantuis." 
Ja kun ei korjaannu: "Voi ********* ***** *******, toimi *******!!!" 
Sitten neuvottelu: "Toimi? Jooko? Jooko?" 
Jonka jälkeen epätoivo: "Älä tee tätä mulle, pliis!" 
Ja lopulta hyväksyminen: "Ehkä mä luen sitten kirjaa."

Annettuani periksi ja kännykän levättyä puolisen vuorokautta, se alkoi taas toimia. Ensin vähän paremmin (30 sekuntia käynnistyksen jälkeen tilttaamisen sijaan se tilttasi vasta viiden minuutin jälkeen) ja sitten ihan normaalisti. Outoa. Siis todella outoa.

Mitä tästä opimme? Ei mitään. Paitsi että kännykät kuuluvat samoihin henkimaailman juttuihin kuin koodaaminen. Ja että kännykkävieroitusta voisi ehkä harkita tulevaisuudessa.