maanantai 27. tammikuuta 2014

Melkein valmis! Tai sitten ei

Varoitus! Sisältää nillitystä opiskelun byrokratiasta.

Viime marraskuussa tein saman huomion kuin vuosi sitten: kas, kandista puuttuu kolme pistettä enää. Pitäisiköhän sille tehdä jotain. Mutta koska olen kokenut, ja koen edelleen, kandidaatin tutkinnon varsin turhana, en viimeisen vuoden aikana ole asialle mitään tehnyt. Kunnes marraskuussa varasin sen kahden opintopisteen filosofian yleiskurssin tenttikirjan, minkä lukemista olen lykännyt viimeiset seitsemän vuotta. No, flunssakauden ansiosta en lopulta saanutkaan noudettua kirjaa kirjastosta, kun se viimein vapautui viikkoa ennen joulua, ja pahimman flunssan taituttua jouduin aloittamaan kirjan jonottamisen alusta. Tällä kertaa kirja vapautuikin huomattavasti nopeammin, ja on nyt työn alla. eTentti, here I come!




Kolmas kandista puuttuva piste oli englantia syystä, että onnettomasti olin käynyt yhden pakollisista kursseista aikana, kun sen laajuus oli vielä kaksi pistettä. Sitten sitä laajennettiin pisteellä heti seuraavana vuonna, tottakai. Sen sijaan, että olisin viitsinyt tehdä täydentävän verkkokurssin, jossa opetellaan silmäilemään tekstejä, etsimään kappaleista johtolauseita ja tunnistamaan akateemisen tekstin merkkejä (hetkonen, eikö nämä kaikki käsitelty jo sillä onnettomalla, liian suppealla englannin kurssillani?), päätin viimein kaivella arkistoistani (lue: hillittömästä nipusta sekalaisia papereita) vaihdossa suorittamani kielikurssin todistuksen ja alistua byrokratiaan sen hyväksilukemiseksi. Tunnin kopioinnin, tulostamisen, lomakkeiden täyttämisen ja kampuksella ristiin rastiin ramppaamisen jälkeen plakkarissa oli 10 op englantia. No, pienempi paha kuitenkin kuin Optiman verkkotehtävät.

Okei, nyt siis puuttuu sen parin pisteen tentti, jonka kirja on jo työnalla. Hyvä? Eip, turha toivo. Tämän vastauksen sain kuin pyysin hyväksyntää eHopsilleni (elektroniselle, henkilökohtaiselle oppimissuunnitelmalleni, tai jotain):

"Hei, 
Kauppatieteiden kandin tutkinto suunnitellaan mahdollisimman lähelle 180 opintopistettä. Tee siis vielä seuraavat muutokset ---" 

Ja sitä seurasi lista eHopsin tehtävistä muutoksista. Jepjep, tenttiin lukemisen sijaan kliksuttelenkin tämän junamatkan ihastuttavaa kurssijärjestelmää saadakseni kandin eHopsin kuntoon. Ja sitten kliksuttelen juuri päinvastaiset valinnat maisterihopsiin. Byrokratia. <3 

Kotona paras, mutta reissussa olo hyvä kakkonen

Tiedättehän te miltä matkakuume tuntuu? Tunne, että on pakko pakko pakko päästä seikkailemaan. Olo, joka on niin levoton, ettei sitä muu kuin reissaaminen rauhoita. Halu päästä näkemään ja kokemaan jotain muutakin kuin mitä omassa kotikaupungissa ja -maassa on.

Kevät lähestyy ja samaa tahtia myös kaukokaipuu. Matkamessut eivät varsinaisesti auttaneet matkakuumetta (Islantiin! Skotlannin saarille! Ja mitenköhän massiivisen budjetin sinne Australiaan ja Uuteen-Seelantiin tarvitsisi...?), mutta virikkeitä reissua varten en muutoin oikeasti kaivannut. Tämän kevään reissun suunta on nimittäin ollut selvillä jo syksystä asti: Newcastle upon Tyne. Ei siis kauhean tunnettu matkakohde tällä kertaa, mutta turisteilun ohella tämän reissun syynä on mennä kyläilemään vaihdon aikaisten kämppisteni ruotsalaisen Hannan ja irlantilaisen Matt'in luo Newcastleen. Aikaa on tosin varattu enemmän kuin pariskunnalla on meille suoda, joten seikkailua ominkin päin on luvassa. Ja sattumalta huomasin, että melkein matkan varrelle osuu jopa neljä (edit: öhöm, viisi) kansallispuistoa: Lake District, Peak District, North York Moors, Yorkshire Dales ja Northumberland National Park! Vaelluskengille tulee siis käyttöä!


Hadrian's wall, here we come! (Wikimedia Commons)

Matkakuumeen ensi apua on siis tulossa, mutta tänä vuonna, ja viime syksynäkin, on minua vaivannut toinenkin kaipuu: koti-ikävä. Jos koti tuntuu teistä ikävältä paikalta, niin suosittelen kokeilemaan puoli vuotta asumista valmiiksi kalustetuissa kimppakämpissä, jossa ainoastaan vaatteet, tietokone ja pari tavaraa (öhöm, jostain syystä joka kerta kotona käydessä kyseinen tavaramäärä kasvaa aina parilla tavaralla) ovat omianne. Lisäaromia elämään tuovat kämppis, joka satunnaisesti valloittaa ainoan kylpyhuoneen tunniksi, vuokraemäntä, joka puhuu kaikki illat puhelimessa, ja huone, jonka patteri ei toimi (okei, tälle voisin tehdä jotain, mutta, kiitos sähköpetarin, tähän mennessä ei ole ollut tarvetta). Näiden jälkeen onkin sitten aivan mieletöntä luksusta, istua maanantaiaamuna paljain jaloin keittiön pöydän ääressä, asunnossa, jossa ei tuoksu muulta kuin kodilta, ja jonka sotkut, tavarat ja huonekalut ovat omiani. Luksusta! Jopa tenttikirjaa lukiessa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Pieniä iloja ja uusi vuosi

Kuinka pienestä päivä voikaan alkaa paistaa risukasaan. Maanantaina hoksasin, että kun muut uuden vuoden aattona ystäviensä seurassa poksauttelevat kuohareitaan ja toivottavat hyvää uutta vuotta,  minä olen yksin kotona pakkaamassa muuttolaatikoita."Kamalan kurjaa ja yksinäistä!", oli ensimmäinen reaktioni. Töiden jälkeen Arabiaan päästessäni olin jo hyväksynyt kohtaloni - eihän tässä juuri vaihtoehtojakaan ole - ja keksinyt jo korvaavan, hyvää ruokaa ja hyvän elokuvan sisältävän suunnitelman. Lopullinen päivän piristys saapui kuitenkin yllättävältä suunnalta: Arabian vaihtoringin ihana vaihtokaveri antoi pitkään haaveilemani pöllö-korun kaupanpäälisiksi melkein yhtä pitkään haaveilemani lintu-avaimenperän, jonka paketti oli ottanut osumaa naapurin lasten käsissä. Ja lintuhan tietty asuu linnunpöntössä! Täytyy myöntää, että olin aivan onnessani sekä pöllöstä ja linnusta että siitä, miten ihania ihmisiä joskus tapaa. Ja tiedän,  tiedän, olen vieläkin melkoinen materialisti, vaikka kovasti yritän tapojani parantaa, mutta on ihmisissä pahempiakin vikoja. :)

Ja nyt itse niihin uuden vuoden pohdintoihin. 

Nyt vuoden vaihteessa valtaosa blogeista on pitänyt jos jonkinmoista vuosikatsausta, mitä päättyvä vuosi on pitänyt sisällään. Niitä lukiessa olen puolihuolimattomasti pohdiskellut, miltä minun vuoteni näyttäisi. Jos muistin varaan luottaisin, niin kertoisin, että vuosi alkoi Kuokkalan sillalla raketteja katsellessa ja jatkui liian pian uusintatenttisuman merkeissä. Seuraavat kuukaudet olivat hektisiä: ravasin Tampereella luennoilla kerran viikossa vieraillen samalla siskon perheen luona, ja koitin pakottaa itseni innostumaan gradun teosta tenttien ja harjoitustöiden keskellä. Muistan, että flunssa ajoitti tulonsa juuri sopivasti juuri sille viikolle, kun kävin intensiivikurssia, jonka videot luennoitiin, ja jopa sen, mitä ne luennot käsittelivät, joita katsoin nenäliinapaketti sylissä kotisohvalta käsin oppimispäiväkirjoja väkertäen kasaan tuntia ennen palautusta.

Sitten yhtäkkiä olikin maaliskuun loppu ja Julia tuli Saksasta kyläilemään. Jotenkin maagisesti tämä osui sekä Saksassa että Suomessa lomaviikolle kaiken hektisyyden keskellä. Turisteilimme sydämemme pohjasta  märässä Turussa, tuulisessa Suomenlinnassa ja keväisessä Tallinnassa. Tampereen vanhat punaiset tehdasrakennukset olivat kuitenkin lopulta ne, jotka veivät Julian sydämen. Jyväskylä - Tampere -välillä junassa lähetin hakemuksen harjoittelupaikkaan, ja hyvä että lähetin.

Pääsiäiseltä hektinen opiskelutahti jatkui entistä hurjempana ja keskellä kiirettä tuli iloinen yllätys: sain haastattelukutsun hakemaani harjoittelupaikkaan. Pakollisten luentojen keskelle survoin väkisin haastattelumatkan Helsinkiin, vaikka sen vuoksi missasinkin luennon shampanjan brändäämisestä.

Kiire kulminoitui lopulta toukokuulle, jossa käytännössä asuin kaksi viikkoa yliopiston mikroluokassa tekemässä organisaatioviestinnän viikkotehtäviä, joita olin muiden kiireiden painaessa antanut kasautua kahden kuukauden edestä. Eräänä oppimistehtävien täyttämänä päivänä sain puhelun, jossa tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut ottamaan harjoittelupaikan vastaan Helsingissä. Sanoin juu ennen kuin ehdin edes miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaisi.


Elämäni ensimmäisessä hackathonissa.
Ruokatarjoilut ainakin olivat kohdillaan. 

Viimeiset oppimispäiväkirjat kirjoitin toukukuun lopussa, jälleen kerran armottomassa flunssassa, ja siihen se opiskelumotivaatio lopahtikin. Ei puhettakaan, että olisin viitsinyt käydä täydentävän englannin verkkokurssin tai pakollisen filosofian tentin enää tekemässä. No, kandin maturiteetin tein - puolitoista vuotta kandin palauttamisen jälkeen. Kesällä koitin parhaani graduilla, mutta päämäärättömyys ja motivoimattomuus lopulta saivat antamaan periksi. Mökki, lomailu ja puutarhailu yksinkertaisesti houkuttivat liikaa. 

Gradutsempparini moccachino ajalta,
jolloin vielä kuvittelin aikovani tehdä gradua kesällä.
Vasta istutettu kurpitsan rääpäle. 

Taistelupari Nini ja Maissi


Ja yhtäkkiä olikin aika lähteä kesän seikkailulle: Italian valloitukselle!




Italiasta kotiutumisen jälkeen olikin enää neljä päivää harjoittelun alkuun. Adios Jyväskylä, buon giorno Helsinki!

Elokuusta alkoi junassa istumisen, aikatauluttamisen ja intensiiviperehtymisen kausi. Harjoittelussa olin valtaosin aivan pihalla ensimmäisen kuukauden ja hitusen ahdistunut siitä, mutta luotin vakaasti siihen, että viisi kuukautta menee vaikka päälleen seisten ja jossain vaiheessa minun on aivan pakko alkaa päästä kärryille. Niinhän siinä onneksi kävikin, ja kahden kuukauden jälkeen aloin jo olla suunnilleen oikealla sivulla - tai edes oikeassa kirjassa. Junassa istuminen puolestaan jatkui ja jatkui, ja viikonloput täyttyivät oktoberfesteistä, tupareista, synttäreistä ja muista menoista - junamatkan päässä tietenkin.

Perehtymisen ohessa ehdin vähän turisteilemaankin Helsingissä

Syksy vilahti nopeaan, ja yhtäkkiä olikin jo joulukuu. Puolitoista vuotta olleet oiontasysteemit purettiin pois ja kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä. Joulua vietettiin perheen kesken siskon luona, mikä omalta osaltani tarkoitti lähinnä sohvalla torkkumista köhimisen ja pärskimisen keskellä.

Talviaurinko nousee Pietarissa

Ja tosiaan, vuosi päättyi ja seuraava alkoi yksin muuttolaatikoiden keskellä. Mitähän se enteilee?

Vuosi on ollut hektinen niin opiskeluiden kuin harjoittelunkin suhteen, mutta kiireen ja stressin lisäksi vuoteen on mahtunut myös paljon hauskanpitoa, uusia kokemuksia, elämyksiä ja pieniä seikkailuita. Saa nähdä mitä muutoksia uusi vuosi tuo tullessaan. :) 

Hyvää uutta vuotta kaikille!