tiistai 29. tammikuuta 2013

Kaikki huonosti

Tänään ei kyllä kiinnosta sitten mikään. No, muu kuin lounas, lämpö ja päiväunet. Kahden tunnin "essseen tekeminen" on johtanut epämääräiseen otsikkoon ja kasaan siihen ehkä liittyviä artikkeleita. Artikkelien lukuyritykset ovat tähän asti tähän asti päättyneet ensimmäisen sivun toiseen kappaleeseen, jonka kohdalla huomaan tuijottavani artikkelia ilman, että tiedän yhtään, mitä olen juuri lukenut. Luulin, että gradun tekeminen on tuskaista. Tämä on tuskaisempaa. Periaatteessahan kyse on samasta konseptista, joskin lyhyemmästä versiosta, mutta aihe kiinnostaa vielä huomattavasti vähemmän kuin gradussa.

Mikä elämässä on siis vikana tänään:
- Kylmä! (Vaikka istun sisällä talvitakki päällä ja (lukiessa) lapaset kädessä.)
- Nälkä! (Lounasseura palaa takaisin yo:lle vasta 1,5h päästä.)
- Väsyttää! (Tahtoo nukkumaan! Kahvi pahaa, tee kaukana, cola kylmää!)
- Ei kiinnosta! (Essee peruskurssille, en tiedä ketä kiinnostaisi.)
- Muuta inhaa: hiertävät hammasraudat, huono tukka, huono silmämeikki. Ja kylmä! Nälkä! Uni!

Ja kyllä, tiedostan erittäin hyvin olevani kuin kolmevuotias lapsi. Perusjutut ovat oman hyvän tuuleni alfa ja omega. Mutta toisaalta, jos olisin kotona sängyssä, sähköpeitto päällä ja keittolautanen kädessä, olisin maailman tyytyväisin ihminen. Tai ainakin niiden päiväunien jälkeen olisin. Blah, kai täytyy vetää lapaiset takaisin käteen ja jatkaa lukemista.

--

Edit: Avautuminen näköjään kannattaa. Nyt alkoi itse ärsyttää tämä aikaansaamattomuus siinä määrin, että  lukeminen alkoi edistyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti