Ohje mummo-simulaattoriin

Ristiselkä on kipeä, jalat ovat kipeät, lonkkaa vihloo lähes joka asennossa ja olo on ylipäätään hutera. Olenko yhtäkkiä ikääntynyt 50 vuotta? Onneksi en, oli vain yllättävän rankka työmatka. Reseptinä tällaiseen tilaan hankkiutumiseen suosittelen nousemista neljältä neljän tunnin yöunien jälkeen ja kiirehtimistä puolijuoksua 5.20 junaan, aamupalan syömistä junassa ja lounaan skippaamista, pari leipää kahvitauolla, ja lounasta/illallista vasta ilta seiskalta. Ja mitä suotta sen jälkeen menemään aikaisin nukkumaan, vaikka väsyttääkin. Ei, telkka auki ja kolme kierrosta kanavasurffausta ennen kuin uskot, ettei sieltä mitään katsomisen arvoista tule. Kone siis auki ja Netflixistä sarja pyörimään. Sen jälkeen voitkin seuraavat neljä tuntia herätä vähintään tunnin välein ja tokkuraisesti pohdiskella, että hampaat pitäisi pestä ja valot sammuttaa. Lopulta heräät aamuyöstä, peset hampaat ja sammutat valot, katselet hetken humalaisten vaellusta kohti yöbusseja ja menet oikeasti nukkumaan. Loppuyön havahdut säännöllisesti siihen, että on kylmä. Valitettaasti vain nukahdat ennen kuin ehdit tekemään asialle mitään.

Aamulla voit herätä aikaisin, esimerkiksi 6.30, ja mennä hotelliaamupalalle. Kannattaa muistaa, että lounasta ei ole luvassa, ja syödäsyödäsyödä tarpeeksi koko päivän varalle. Sen jälkeen voit armottomassa ähkyssä todeta olevasi jo myöhässä. Lisäbonuksena voit myöhästyä aamun ensimmäisestä palaverista, sillä saavuit työpaikalle myöhässä ja suunnitelmasi kaapata läppäri työpöydältä vauhdissa kainaloon ja tsekata palaveripaikka hissimatkalla kaatuu siihen, että läppärin akku on maagisesti tyhjä. Niinpä seisot tyhjällä käytävällä ilman, että läppärisi inahtaakaan ilman että edelleenkään tiedoät, missä jo meneillään oleva palaveri on.

Luonnollisesti koko aamun on kiirekiirekiire. Ai niin ja kiire. Saat juostua kaikki jutut, joskin lähdet järjestämään työhön liittyvää tapahtumaan 20 minuuttia myöhässä. Ja sitten onkin taas kiirekiirekiire. Sitten ei olekaan enää kiire, pidät nimilistaa tyypeistä ja talsit kaksi tuntia oppaan perässä. Jaat ihmisille maailmanpyörälippuja ja hoidat potentiaalisen kahvilakriisin kustantamalla kahvit omalla luottokortillasi (ja lisäät mielessäsi maantain to do -listalle kulukorvauksen tekemisen). Sen jälkeen tapat vielä tunnin verran kaupungilla ennen kuin kuuden tunnin kävelyn jälkeen nilkutat kipeän lonkkasi ja polvesi kanssa aseman tavarasäilytykselle ja lopulta tavaravuoresi kanssa junaan.

Jos siis mummo-simulaattorin kokeileminen kiinnostaa, kannattaa viettää vastaavat pari päivää. Lupaan, että efekti on toivottu. Minä puolestani ajattelin nukkua huomenna.

 

Aamulähtö

Tapahtui tänä aamuna: 

4.55 armottomassa kiiressä hampaita harjatessani tajuan, etten ole nähnyt avaimiani. 
5.00 juoksuhiivin ympäri kämppää etsien avaimia 
5.05 tuumaan, että ei se mitään, ettei avaimia löytynyt. J. on kuitenkin jo kotona, kun palaan. Eikä haittaa, vaikka etsimiseen tuhlaantuu aikaan, pyörällä pääsee asemalle hetkessä. 
5.06 tajuan, että pyörän avaimet ovat samassa nipussa. 
5.07 painan kirjaimellisesti puolijuoksua asemalle (onneksi viime kevään 6.30 Hämeenlinna-Helsinki bussi valmisti minua tähän). (Myöskin: lunta!!! ^^)
5.17 asemalla!
5.20 juna lähtee
5.25 löydän avaimet repusta. 

Oletteko ihan varmoja, ettei tänään ole maanantai? 

Virkeää maan tiistaiaamua kaikille! 

Hmrhmph! 

Kesäkiireistä syyskiireisiin

Syksy on perinteisesti edustanut minulle uutta alkua: uusia projekteja ja uusia tuulia. Syksyllä tehdään ahkeruuslupauksia opiskelun suhteen ja aloitetaan intoa puhkuen uusia harrastuksia ja hankkeita. Toisin sanoen koulujen alku on minun uusi vuoteni.

Tänä vuonna syksy tuntuu kuitenkin hieman pettäneen minut: koulun alun aikaan minut valtasi hurja energiabuusti, mutta silloin työt ja vanhat projektit veivät kaiken ajan. Viimeisen, Köpiksessä vietetyn, kesälomaviikon jälkeen huomasin, että aurinkoiset alkusyksyn päivät olivat vaihtuneet puuduttavaan vesisateeseen. Älkää ymmärtäkö väärin: minä rakastan syksyisiä sadepäiviä - niin kauan kun ne rytmittyvät vuoroin aurinkoisten päivien kanssa. Kolme viikkoa sadetta ja harmautta putkeen on vain puuduttavaa (niin kuin on kolme viikkoa hellettäkin putkeen, ihan näin sivuhuomautuksena).

Viime viikonloppuna oli alkusyksyn ensimmäinen huipentuma eli ystävän larpihkot polttarit Turussa. Järjestelyissä hyöri mukana kymmenkunta morsiammen ystävää eri kaveripiireistä, enkä edes uskalla arvailla kuinka paljon aikaa järjestelyihin käytettiin. Omasta puolestani voin vain todeta, että kolmipäiväisen opiskelijavapun, joka huipentui sadan hengen ja kahden bussin pub crawliin, järjestäminen aikoinaan oli helppo nakki näiden polttareiden rinnalla. Toisaalta perusteelliset valmistelut olivat vaivan arvoiset: morsian sai ehkä eeppisimmät polttarit ikinä, ja tuntui aidosti nauttivan päivästä, johon kuului muun muassa salaisten tietojen saaminen stripparilta, asetaistelu ja Turun pelastaminen pommiuhan alla. Ja hauskaa oli järjestäjäpuolellakin: kännykät kävivät kuumina ja whatsupit piippailivat taukoamatta siinä vaiheessa, kun agenttimorsian totesi tietolähteen epäluotettavaksi ja lähti karkuteille. (Morsian kuitenkin löytyi myöhemmin Valintatalon takapihalta, go figure.)

Eeppistäkin eeppisemmät polttarit on siis vietetty ja kunnialla takana, ja on aika siirtää katse tulevaisuuteen. Ai mihin? No niihin häihin tietenkin! D-Day on perjantaina, hui miten jännää! Se tyttö, joka kippasi 4-vuotiaana ämpärillisen hiekkaa päähäni, menee naimisiin! <3 Olen aivan innoissani häistä, vaikka samalla poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ole pystynyt osallistumaan niin paljon kuin haluaisin. Onneksi töissä vaihtui sopimus kuun vaihteessa, minkä ansiosta tällä ja ensi viikolla on aiempaa enemmän aikaa hääpuuhasteluille. Loppuspurtti! Tämän viikonlopun ohjelmassa on muun muassa kaasomekon muokkaamista ja pienimuotoista askartelua.

Häiden jälkeen alkaa sitten se surullisen kuuluisa graduarki *gasp*. Tilauksessa on siis aurinkoisia ja kirpeitä syyspäiviä inspiroitumiseen ja gradumotivaation löytämiseen! Vaihtoehtoisena suunnitelmana on istua kirkasvalolampun edessä ja muistella aurinkoisia syyspäiviä.

Mutta hei, nyt pitää kulauttaa kulauttaa moccachino loppuun ja kipaista balettitunnille!

PS. Kirjoittaessani tätä Sulhanen 13.9.2014 tuli kaupittelemaan joka tytön tarvikkeita: nenäliinoja ja tampooneja. Olihan kaverin kärsimystä lyhennettävä 20 sentillä. 

Palashampoopäiväkirja

Kokeilin itse tehtyä palashampoota ensimmäistä kertaa talvella, mutta kahden päivän tahmailun jälkeen totesin, että tämä on selkeästi kesän projekti. Nyt kesällä olen aika ajoin mietiskellyt uutta yritystä, mutta nykyiset, puolillaan olevat shampoo pullot (joita muutossa on löytynyt yllättävä määrä) ovat hidastelleet. "Käytän nämä ensin." Kesä kuitenkin alkaa hiljalleen kääntyä loppuaan kohden, joten päätin terästäytyä ja pakkasin saippuapalan ja minipullon omenaviinietikkaa mukaan mökille lähtiessä.

Töölön solukämpässä väsättyjä saippuoita viime syksyltä: raikas nokkosshampoo ja hellivä porkkanasaippua. 

Let the shampoo diary to began!

Day 1:

Edellisestä kerrasta viisastuneena testasin shampoota edellisenä päivänä pestyihin hiuksiin. Alkuvuodesta nimittäin testasin shampoota ihan aidon likaisiin hiuksiin ja tulos oli lismaistakin lismaisempi. Lopputulos toisella kierroksella: ei niin puhtaan tuntuinen kuin ennen pesua, mutta ei myöskään ällöttävä lismatukka. 

Day 2: 

Hiukset olivat vähän tahmeat, mutta mökillä kun ollaan, päädyin huuhtomaan niitä ohimennen järvessä kolmen uimareissun aikana. 

Day 3: 

Sunnuntaina hiukset saivat uuden palashampoopesun, eikä lopputulos ollut edelleenkään likainen tai lismainen. Hiusten latvat tosin tuntuivat melkoiselta hampulta. En ihan vielä jaksa ruveta sotkemaan öljyjä sekaan, ehkä ne asettuvat lähi viikkoina. 

Day 4: 

Tahmainen tukka ja uusi pesukierros. Tahmeus on vähentynyt juurista ja lisääntynyt pituuksiin (jota sitäkin riittää). Luonnonkiharakin alkaa puskea esille. 

Day 5: 

Entistä tahmeampi tukka ja taas kierros palashampoota. En oikein tiedä, pitäisikö yrittää pysyä pari kolme kertaa viikossa -pesutahdissa. Tällä hetkellä tuntuu, että ei. Jännä huomio: pesun jälkeen kuivuneissa hiuksissa 10 cm juurta tuntuu ihan puhtaalta (mikä muuten on tosi jees), mutta pituudet ovat entistä pahemmassa tahmassa. Ehkä en hankaa shampoota tarpeeksi tomerasti pituuksiin?

Day 6:
Juuret taas kohtuullisen puhtaat, mutta pituukset aivan tahmassa, joten vuorossa tomeraa saippuointia myös pituuksiin. Jätin ensimmäistä kertaa hapanhuuhtelun pois epäillen sen aiheuttavan tahmaisuutta pituuksiin (olen käyttänyt sitä hoitoaineen tapaan vain pituuksiin, en juuriin).

Day 7: 
Ensimmäinen päivä, jolloin ei ole pakko pestä hiuksia! Huraa! Ilmeisesti hapanhuuhtelun poisjättö auttoi hieman.

Day 8: 
Hiukset olivat aamulla taas hurjaa tahmaa, ylläripylläri. Skippasin hapanhuuhtelun myös tänään, mutta siitä huolimatta hiukset olivat kosteina harjatessa tahmeat - kuivuessaan not so much. Saa nähdä, miltä ne huomen illalla näyttävät.

Ylipäätään alun tahmavaihe ei ole ollut yhtä paha, mitä pelkäsin: tukka ei haise aivan järkyttävän pahalle (joskaan ei myöskään karkkiselle niin kuin suosikkini Aussie-shamppoon jälkeen) eikä toisaalta näytä aivan järkyttävän likaiselta. Itse asiassa tukka näyttää kohtuullisen puhtaalta ja tahmaisuus lähinnä tuntuu, ainakin näin pesua seuraavana päivänä. Nyt siis odottelen, miten käy: tottuuko päänahka uuteen shampooseen ja häviääkö tahma lopullisesti vai luovunko kokeilusta jossain vaiheessa. Palashampoossa ja -saippuassa on myös yksi hyvä puoli: maanantaina neljän päivän minireissuun lähtiessä niitä ei tarvitse sulloa siihen litran minigrip-pussiin deodorantin ja hammastahnan kanssa, vaan saippuapalat menevät muiden tavaroiden seassa pakattuina turvatarkusten läpi. Miinuksena on tietty märkien saippuapalojen kuskaaminen reissussa, mutta eiköhän se näin yhden majapaikan reissulla mene kivuitta. Olisi ihan toinen juttu, jos lismaiset saippuapalat pitäisi pakata rinkkaan melkein joka päivä, mutta tällä reissulla sitä ei onneksi tarvitse kokeilla. 

Odotettu, rakastettu loma

Loma on hartaasti odotettu vieras lähes joka kodissa, meilläkin. Kesälomien suunnittelu alkaa keväällä, kun lomapäiviä pitää anoa kesää varten. Silloin mietitään, halutaanko lähteä ulkomaille ja milloin olisi otollinen aika, ja kuinka paljon lomapäiviä pitää säästää joulun välipäiville. Kesän toimistossa olleena kaikki käytävän varrella työskentelevät ovat jossain vaiheessa enemmän tai vähemmän voitonriemuisina julistaneet: kohta pääsee lomalle! Niinhän sitä on tapana tehdä, paahtaa työasioita järjestykseen ja samalla nautiskella jo valmiiksi ajatuksesta, että kohta ei tarvitse.

Loman suhteen olen jäänyt pohtimaan yhtä asiaa: Mikä tekee meistä niin pakkomielteisiä loman suhteen? Onko arki tosiaan niin ikävää, että lomaa pitää odottaa ja suunnitella kuukausitokulla? Tai että lomalta palaamista seuraa usein parin päivän kurjistelukausi, kunnes alistuu odottamaan seuraavaa lomaa? Sehän kuulostaa aivan nurinkuriselta! Vaikka tämän kesän kaksi lomaviikkoani ovatkin hurjan kivoja, niin eikö olisi ideaalimpaa että arki olisi yhtä kivaa? Tottakai loma mahdollistaa paljon sellaista, mitä arki ei salli, esimerkiksi viikonloppua pidemmän visiitin mökillä tai tuttavien luona tai matkan jonnekin vähän kauemmas, mutta uskon ihan vilpittömästi, että kyllä arkikin voi olla kivaa, jos panostaa itselleen tärkeisiin juttuihin. Itselleni on aiemmin, ja välillä edelleenkin, ollut hieman hankalaa hahmottaa, mitkä niitä oikeasti tärkeitä juttuja ovat, mutta hiljaa hyvä tulee. Eihän tässä ole mikään kiire minnekään.

Kaikesta huolimatta, on loppuun kuitenkin todettava, että "Ihanaa! Kesän viimeinen lomapätkä alkoi! Olkoon loman jälkeinen arki yhtä kiva kuin itse lomakin!

Päivän mietelause

imgur

Elokuun pimeät illat

Terveisiä maalta! Tiesulkujen, helikoptereiden, ralliautojen ja kovaäänisistä pauhaavan selostuksen kannustamana tein ex tempore -päätöksen lähteä mökille. Nyt istun mökin rappusella kuuntelemassa yötuulta, rantaan lyöviä laineita ja lintujen öisiä huutoja. Ja tietysti kaupunkilaisena säpsähdän jokaista outoa kahahdusta ja narahdusta, mutta ei se mitään.  Luotan siihen, etteivät kirvesmurhaajat ole tänä yönä liikkeellä. Tällä hetkellä en haluaisi olla missään muualla kuin täällä. Ihan hiljaa ja rauhassa.

Kännykkäni näkemys elokuun pimeästä illasta.
Kenties on aika kaivaa kynttilät esiin.