Liian tunnollinen

Välillä pohtii, onko joskus vähän liiankin tunnollinen. Niin kuin nyt, lähiesimiehen lähetettyä kotiin lepäämään flunssaa pois kesken työpäivän. Kyllähän minä aamulla sairaspäivän pitämistä mietin - noin viiden minuutin verran. Ja sitten vedin vaatteet niskaan, ripsivärit silmiin ja kiipesin bussin kuuma Finrexin-muki kädessä.

Mihin se ilmoitan-itseni-sairaaksi-ja-nukun-koko-päivän -suunnitelma sitten kaatui? No, moneenkin juttuun. Kuten  siihen, että tykkään nukkumisesta ehkä vähän liikaa, ja olen aikaisina aamuna kehittänyt psykosomaattisia päänsärkyjä, jotka ovat mystisesti kadonneet kymmeneen mennessä. Miksei siis psykosomaattista flunssantunnettakin? Ja siitä, että olen jossain aiemmassa työpaikassa koittanut paljon pahemmassa flunssa neuvotella itselleni sairaspäivää sillä menestyksellä, että sain tehdä vain kahdeksan tunnin päivän. Elintarvikkeita käsitellessä vielä, yök! Ja siitä, että tykkään olla tuolla harjoittelussa. :) Valtavan tietomäärän omaksumisesta uupunut ja vähän pihallakin saatan olla, mutta jokaisesta päivästä olen tykännyt. :) (Ja nyt päässäni kaikuvat vanhan englannin opettajani sanat: "Don't say "tykätä"!") Ja kaiken rehellisyyden nimissä flunssa ei aamulla ollut yhtä paha kuin nyt. 

Joten nyt istun bussissa kohti päikkäreitä. Ainoa oikea vaiva aikaisesta kotiinlähdöstä on tulevien jouluvalojeni vaihdon lykkääntyminen, (en olekaan tainnut kertoa vielä uusimmasta addiktiostani eli facebookin vaihtoringeistä? Ehkä parasta koskaan!) mutta eiköhän sekin hoidu sitten ensi viikolla. Toivon olevani huomenna taas tolpillani, sillä huomenna on tarkoitus saada vaihdossa saippuaprojektini viimeinen puuttuva lenkki eli sauvasekoitin. Terveenä olisi kiva olla myös siksi, että J. suuntailee huomiseksi Etelään (jee!) ja tottakai myös siksi, että harjoittelussa on kivaa. :)

Saippuaa!

Sisäinen ekohippini minussa on nostanut päätään. Haluaisin sanoa, että olen tässä suhteessa kovin originelli, enkä suinkaan massan mukana kulkija, mutta pakkohan se on myöntää, että ympäristöystävällinen ja luonnon mukaisempi elämäntapa on siirtynyt marginaaliryhmistä valtavirtaan, ainakin tuttavapiirini perusteella. Toisena vaihtoehtona on, että biologeista, ympäristötieteilijöistä ja heidän lähipiiristään koostuva tutkimusotokseni on hieman vääristynyt. Who knows.

Ensimmäiset itsetehdyt saippuani!

Lähipiirini innostus lopulta herätti minutkin: Eikö olisi siistiä värjätä itse lankoja tai tehdä itse saippuaa tai kosmetiikkaa? No tottakai olisi! Mutta koska olen niin äärettömän tehokas ja aikaansaava, totesin, että parin vuoden aikominen saa riittää. Jos en itse onnistu kokeilemaan noita juttuja, niin menen sitten Villikatajan kurssille Annukan oppiin. Ainoana viikon varoajalla sopivana kurssina oli Käsintehtyä Saippuaa -kurssi, joka järjestettiin Toivolan Vanhan Pihan ihastuttavassa ympäristössä. Saippuaa askartelemaan siis!

Suklaaherkku vai saippuaa?

Valitettavasti itse saippuan tekoprosessista minulla ei ole kuvia - olin liian kiireinen naputtamaan muistiinpanoja kännykkääni tai vahtimassa, mitä seuraavaksi tehtiin.

Väriä vähän lorahti. "Ups."

Kurssilla tehtiin kerrossaippuaa sekä suolasaippuaa, joista etenkin ensimmäinen näytti suorastaan syötävän hyvältä. Seuraavana aamuna muotista irrottelun jälkeen leikatessa saippuoita pienemmiksi paloiksi suolasaippua mureni ikävästi. No, ymppään muruset johonkin tulevaan saippuasatsiin, sillä niitähän tulee ihan varmasti olemaan!

Ja sitten kuuden viikon tuskainen odotus...

Ensimmäiset saippuat ovat kypsyneet kaapissani nyt nelisen viikkoa (vielä kaksi jäljellä!) ja olen hiljakseen keräillyt tarvikkeita ensimmäisiin omiin kokeiluihini. Nokkosshampoon teon kokeileminen on poltellut siitä asti, kun Villikatajan blogissa siitä luin, mutta todettuani, että sen tekoon vaaditaan riisileseöljyä (mistä sellaista oikein saa?) ja monta muuta ainesosaa, ajattelin aloittaa helpoimmasta mahdollisesta eli oliiviöljysaippuasta. Sauvasekoitinta vaille on tarvikkeet siis kasassa, joten kenties joku ilta ensi viikolla käväisen sellaisen ostamassa, että pääsen testailemaan. :)

Hihii! Tästä tulee hauskaa! (Kuuluisat viimeiset sanat..) :D

Hiljaiseloa ja energiapulaa

Pakkohan se on lopulta myöntää: luovuuden pula ja aikaansaamattomuus ovat iskeneet oikein toden teolla, ja blogihan niistä tietenkin kärsii. Kesällä elelin lomatahdissa ja bloggailin fiiliksen mukaan - usein silloin kuin olisi ollut sopiva sauma tehdä gradua. Olin aivan vakuuttunut, että syksyn ja arkirytmin tullen ahkeroidun, sillä onhan syksyllä kaikkea uutta ja jännää blogattavana. Yhtä tekijää en kuitenkaan huomioinut: Olen jatkuvasti a) harjoittelussa, b) bussissa (mutta valitettavasti Bloggerin mobiilisovelma saa verenpaineeni nousemaan poikkeuksetta, joten välttelen sitä viimeiseen asti. Myöskään matkapahoinvoinnin mahdollisuus ei erityisesti houkuta) tai c) nukkumassa. Tai onhan d)-vaihtoehtokin olemassa. Se on: "hereillä mutta syvässä koomatilassa", jota kutsutaan myös facebookin selailuksi ja Ally McBealin katsomiseksi. Tätä harrastan usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Aavemainen syysusva Humppilassa

Ajanpuutteen lisäksi myös luovuuden pula on tuskainen: Koska vietän valtaosan hereilläoloajastani työpaikassa, jonka elämänmenosta en teille juurikaan voi kertoa, jäävät jäljelle bussimatkojen random-pohdinnat ja spesifimpiä aiheita käsittelevät bloggaukset, joista etenkin jälkimmäisten kirjoittaminen tuntuu nyt kovin työläältä ja aivotoimintaa vaativalta. Blogin hiljaiselo on siis jatkumassa toistaiseksi, mutta aktivoidun taas enemmän, kun saan elämääni hieman järjestykseen ja tilaa päähäni. Tällä hetkellä päässäni on nimittäin päättymätön lista asioita, jotka pitäisi tehdä tai selvittää. Muuttamisen riemua. 

Venäjän kartanon mailla

 I'll be back!

*Aamukooma vaatii veronsa - keksi tähän itse iskevä otsikko*

Viides Helsinki-päiväni monesta on alkamassa, ja olen miettinyt jo muutaman päivän, miten fiiliksiäni kuvailisin. Haluaisin kuulostaa jo kovin asiantuntevalta joka suhteessa, mutta todellisuudessa olen vielä vähän pihalla vähän kaiken suhteen, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin torstaina harjoittelun alkaessa.

Harjoittelussa on ollut tähän asti oikein mukavaa,  vaikka tietoa tulee enemmän kuin monen vuoden opiskelusta (ja viime aikaisesta univelasta) kärsineet aivoni kykenevät prosessoimaan. Tähän mennessä minut on esitelty arviolta viidellekymmenelle uudelle tyypille. Näistä viidestäkymmenestä osaisin nyt tunnistaa ja nimetä ehkä viisi. Huono kasvo- JA nimimuisti ovat todellakin tuskallisia. (Sivuhuomiona tähän, että kerran eräissä kaveripiirin illanistujaisissa päädyin kerta toisensa jälkeen keskusteluihin, jotka alkoivat "Pitkästä aikaa! Mitä sulle nykyään kuuluu?", ihmisten kanssa, joiden henkilöllisyydestä minulla ei ollut aavistustakaan keskustelun alkaessa. Todennäköisyyksien vastaisesti onnistuin selviytymään tilanteista kunnialla ja vaivihkaa kyselemällä selvittämään, keitä tyypit olivat. Win!) Olen siis hieman kateellinen kaikille,  joilta edes kasvojen ja nimien muistaminen onnistuu kivuitta. Onko kellään vinkkiä, miten sitä voisi treenata?

Muistikapasiteetin rajallisuuden lisäksi haasteita tuovat ajan rajallisuus sekä toki itse Helsinki. Helsinki itse asiassa on syynä vapaa-ajan rajallisuuteenkin, sillä onhan bussissa vietetty 1,5 tuntia päivässä melkoinen määrä pois vapaa ajasta. Opettelenkin siis parhaillaan bussimatkojen hyötykäyttöä parhaillaan bloggaamalla bussista.

Toinen Helsingin suuri haaste on julkinen liikenne. Sen suhteen reittihaku.fi on ollut ehkä hyödyllisintä ikinä, vaikkei todistettavasti aina olekaan ajan tasalla. Harmillisten olosuhteiden seurauksena en voi saada Helsingin sisäistä matkakorttia järkevään hintaan, joten pyöräilykausi alkaa heti, kun saan rakkaan Helkamani (jonka kanssa meillä tuli juuri täyteen 15 vuotta!) roudattua tänne. Kauhulla pyöräilykauden alkua odotellessa...

Muutoin arki on alkanut rullata ihan mukavasti. Olen tyytyväisenä toistaiseksi majaillut siskoni sohvalla ja tänään käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen tulevasta soluhuoneestani. Jännää nähdä, millaisessa paikassa tulen syksyn asumaan. Kahden viikon päästä alkaakin aina yhtä kätevä ratikkamuutto - yksi Ikean kassi kerrallaan.

Bussi alkaakin jo lähestymään määränpäätään. Uusia päivä alkakoon!

Takaisin arkeen

Paluu arkeen on tapahtunut tänään pyykkivuoren taklaamisen muodossa. Italian reissulta jäi käteen rinkallinen likaisia vaatteita, kivasti päivettynyt iho, jollaista harvoin Suomessa onnistun saamaan, ehdoton arvostus Suomen kesän ihanaa +22 astetta kohtaan sekä kamerallinen kuvia ihanista järvistä, vuorista, kanaaleista ja muusta kivasta. Kuvia en ihan vielä ala esittelemään, sillä tietokoneen uudelleen asennus vol. 2 on parhaillaan käynnissä (tosin voiton puolella jo - muuten en näin sujuvasti bloggailisi jo).

Arki tosiaan jo kolkuttelee ovella, mutta vielä kieltäydyn täysin alistumasta kohtalooni. Olen siis viettänyt päiväni rennosti järjestellen, pyykäten ja tietokonetta asentaen (tosin sen suhteen J. teki suurimman työn) samalla napostellen After Eightejä ja nyt illasta nautiskellen Bulmersin seurassa. Näiden seurassa on hyvä iltaa myös jatkaa. :) Kunhan saan loma-moodini pois päältä, alkavat postausvälitkin taas normalisoitumaan. Nytkin yksi valmis postaus odottelee kuviaan (ja tietokoneen ja ohjelmien asentumista). Pian siis!

Lopuksi ihana pöllö-kuva, jolle repeän joka kerta nähdessäni. Etenkin tuolle Irish coffee -pöllölle. <3 Tosin en usko, että autenttinen kofeiiniton pöllö näyttää tuolta: kofeiinittoman pöllönhän pitäisi olla unessa!

Kuva täältä

Enemmän tai vähemmän rentouttavaa mökkielämää

Tiedättehän, miten mökkielämä rentoa, seesteistä ja kenties hitusen uneliastakin? Voin kertoa, että huonolla säällä mökkeily 10- ja 6-vuotiaiden kanssa ei ole mitään niistä. Mieletön määrä energiaa, joka vaatii purkautumistapoja. Lienee varmaan turha sanoa, että gradu eteni noin kolmen sivun lukemisen edestä. Surullista on se, että se oli ihan kohtuullinen eteminen.

Istuskelen nyt junassa kohti armasta kotikaupunkiani, jota Suomen Ateenaksikin joskus kutsutaan. Syytä tähän nimitykseen en tiedä, mutta epäilen sen liittyvän jotenkin teemaan "kulttuurin kehto". Ylevää.

Näin mökkireissulla entisessä kotikaupungissani ei voi olla tekemättä vertailuja näiden kahden varsin erilaisen kaupungin välillä, ja täytyy myöntää, että uusi voittaa vanhan 100-0. En voi kuvitella tilannetta, jossa vapaaehtoisesti muuttaisin takaisin paikkaan, jossa elin elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta, ja josta pois muuttamisesta haaveilin viimeiset seitsemän vuotta noista kahdestakymmenestä. Ilmeisesti paikka ei kuitenkaan ole NIIN kamala - ovathan monet ystävistäni paluumuuttaneet seudulle, vaikken itse osaakaan kuvitella mikä seudussa vetää heitä puoleensa. Toisaalta en tiedä, osaavatko hekään kuvitella, miksi itse inhoan paikkaa niin kovasti ja haaveilen ulkomaille muutosta valmistumisen jälkeen.

Tänä vuonna vietin juhannuksen kotikonnuillani ateenalaisten ystävieni kanssa. Jotenkin olin saanut vanhan kotikaupunkiini kuulostaan kylältä, jonka keskus on kylän ainoa Siwa. Ihan niin huonosti asiat eivät sentään ole, lähellekään, mutta omasta näkökulmastani mikään määrä uusia super-marketteja ja vaatekauppoja ei tee paikasta yhtään houkuttavampaa. Ehkä olen menetetty peli tuon kaupungin suhteen.

Pian pääsen testaamaan, miltä Helsingissä asuminen maistuu. Ehdoton bonus vastaheränneelle luontohörhölleni on aiempaa lyhempi matka mummonmökille Humppilaan - kylään, joka on paljon pienempi kuin se, jossa kasvoin, mutta josta pidän paljon enemmän. Sopiva yhdistelmä kaupunkilaiseloa ja maaseutua siis syksyksi luvassa. Loppuun maisemia radan varrelta. 

Gradu on välineurheilua

Tämän vuoksi gradua ei voi tehdä muualla kuin kotona.

Kokoelmaan kuuluu luonnollisesti myös läppäri, korvatulpat, inspiraation varalta neljä pakettia post-iteja, kokoelma kivoja kyniä ja päälleviivaustusseja sekä kynsikkäät, talvitakki ja pipo. Terveisiä täältä +15 asteisesta Keski-Suomesta!

Vaihtoehtoja täytyy olla niin juomissa kuin kynissäkin