Kuulumisia pitkästä aikaa

No, nythän tämä blogilusmuilu on mennyt ihan mahdottomaksi! Se alkoi klassisella kamala-kiire-eikä-inspiraatiota -syyllä ja on viime kuukausien aikana kehittynyt voi-kun-pitäisi-kirjoittaa-mutta-voi-kun-laiskottaa -tekosyyksi. Edellisen kokonaiset tekstin sain kirjoitettua kolme viikkoa sitten - ja se odottaa edelleen viimeistä puuttuvaa kuvaa, jota en ole saanut aikaiseksi siirtää kamerasta koneelle. Kenties siis tällä kertaa mennään ilman kuvia. Toinen syy kuvattomuuteen on tietty se, että kirjoitan tätä junassa kännykällä, eikä ainakaan Blogger-app ole erityisen lahjakas kuvien asettelussa, joten en taida edes uskaltaa kokeilla, miten kuvien lisääminen Bloggeriin
toimii Firefoxin kautta. (By the way, näillä näkymin Blogger toimii Firefoxissa paremmin kuin Blogger-app vielä koskaan!)

Aamun kysymys taitaa olla, miksi ihmeessä istun junassa tuntia ennen auringonnousua. No, samasta syystä kuin valtaosa muistakin matkustajista: matkalla töihin, tai minun tapauksessani harjoitteluun. Venytin nimittäin jo toista viikkoa peräkkäin viikonloppua palaamalla Helsinkiin vasta maanantaiaamuna. Teoriassahan tämä kuulostaa ihan fiksulta, mutta kieltämättä työteho saattaa olla hieman kyseenalainen, jos on hypännyt aamulla 5.20 junaan ja selviää silti töihin vasta yhdeksältä. Onneksi tänään matkaa ei ollut kuin tunti kolmen ja puolen sijaan, joten heräämisaikakin oli lähes siedettävä. (Mutta siitä huolimatta olen kohtalaisen tyytyväinen, että töissä odottaa kolme tölkkiä energiajuomaa..)
Mennyt viikko oli sekä lyhyt että kiva: maanantaina oli tiimin virkistäytymisiltapäivä ja olo olis kuin luokkaretkellä, kun jonotettiin paikasta toiseen ja esimies huuteli ja laski välillä ovatko kaikki mukana. Hauskaa siis, vaikken oikeita luokkaretkiä taannoin pätkääkään arvostanut.

Tässä vaiheessa täytyy myöntää, ettei minulla ole mitään käsitystä, mitä tapahtui tiistaista torstaihin - vanhuus ei tunnetusti tule yksin - mutta perjantaina päätimme olla Sisar-H:n kanssa kultturelleja ja mennä oopperaan. Itse tosin olin narikkaan asti siinä luulossa, että Taikahuilu on baletti. Hups, näytänkin kaipaavan kulttuurillista sivistämistä näköjään vähän enemmänkin. Joka tapauksessa ensimmäinen oopperakokemukseni oli varsin vaikuttava ja kansantajuinen, joten varmasti siellä tulee uudelleenkin käytyä - ainakin niin pitkään kuin saan opiskelijahintaisia viime hetken paikkoja! Sitä kuitenkin kenties voi harkita,  kannattaako kolme tuntia pitkään oopperaan mennä perjantai-iltana työviikosta uuvahtaneen. Silmät  nimittäin saattoivat lupsahdella aika ajoin, vaikka mitään en myönnä.

Viikon kruunasi Hämeenlinnassa vietetty viikonloppu. Lauantaina vietimme J:n kanssa laatuaikaa ja sunnuntaina näin vanhempia ja Sisar-H:ta. Ja jossain noiden kahden välissä (eli kolmeta sunnuntaiaamuna) kävin tavarajemmojani läpi ja löysin Helsingin vaihtoringin kautta monelle minulle turhalle tavaralle uuden omistajan. :)

Niinpä istun nyt junassa - Pasilan kohdalla - rinkka täynnä kenkiä, koriste-esineitä ja Hevoshulluja (ja yksi pelikin löytyy) ja laukku täynnä mehuja, hilloja ja talviomenoita. Kohta pääsenkin jo ahtautumaan paikallisbussiin tuon tavaravuoren kanssa. Tästä se viikko taas alkaa. :) Hauskaa viikon alkua kaikille ja ihania alkutalven päiviä!

Steviaa tomaattikastikkeessa, pastaa ilman pastaa ja muita ruokamysteerejä

Olen aina ollut täysverinen lihansyöjä, ja kasvissyöjäksi ryhtyminen on pälkähtänyt päähäni tasan kerran koko elämäni aikana - ja silloinkin laihdutustarkoituksissa. Kasvissyöjä-siskoni luo muuttaessa elokuun alussa odotinkin kauhulla, mitä hommasta tulisi. Ennakkoluuloni jäivät kuitenkin kertarysäyksellä tulisten pastaruokien, täyteläisten sienikastikkeiden ja suussa sulavien juustovoileipien jalkoihin, ja yhtäkkiä huomasin olleeni melkein täysin lihaton yli kuukauden ajan. Ainoat poikkeukset olivat työpaikkaruokalan salaatit, joissa oli silloin tällöin lihaa- tai mereneläviä. Kaikkein suurin yllätys on se, etten ihan aikuisten oikeasti ole edes kaivannut lihaa - mitä nyt aiemmin mainitsemassani ruokaöverissäni sorruin chorizon sukulaisiin. Yleisesti ottaen kasvisinnostuskausi tuli oikein sopivaan saumaan, sillä olen vihdoin alkanut hiljalleen kehittämään omatuntoa tuotantoeläinten elinolosuhteiden suhteen. Yäk! Onneksi kasvikset ovat nyt siis pop, sillä liha  on alkanut hieman ällöttää.

Mikä on siis korvannut klassiset perunaa ja lihakastiketta -ruoat? No tällaiset herkut! Tosin steviaa pastakastikkeessa en voi suositella.

Alkupalaksi oman palstan satoa juustojen ja leivän kera. 

Ja pääruoaksi uusia perunoita ja kanttarellikastiketta lisukkeineen

Kurpitsat keittiön kaapissa odottamassa syöntivuoroaan. 

Soijarouhepohjainen pastakastike, jota kivasti (not) säväyttää
pinaatin sijaan kourallinen steviaa. Onneksi stevian lehtien pois nyppiminen
lievensi makeutta huomattavasti.  Oikeaa pastaa korvaamassa on höyläiltyjä
kesäkurpitsan siivuja, ja päällä tottakai vuori aurajuustoa.

Mutta pidetään nyt realiteeteista kiinni. Välillä vaan käy näin,
vaikka yrität kuinka pientä ja kevyttä tilata ravintolassa!

Ruokaöverit junassa

Viime aikoina olen istunut aiempaa ahkerammin pitkän matkan busseissa ja junissa, ja reissuevääni ovat koostuneet yksin omaan R-kioskin chilikanareissareista. Syynä tähän ovat aina ja ikuisesti iltapäiväruuhkat, joita aliarvioin kerta toisensa jälkeen. 

Tänään päätin kuitenkin olla kaukaa viisas: pakkasin itselleni mukaan eväät junaan, jotta selviäisin siihen asti, kun puoliltaöin pääsen kotiin Keski-Suomeen. Töiden jälkeen kävin ensimmäistä kertaa uudessa mysteeriharrastuksessani, jota kyllä hehkutan teille jossain vaiheessa vähän enemmänkin. Puolentoista tunnin treenin jälkeen kävi kuitenkin juuri se, mitä olin yrittänyt välttää: himo kaikkeen mahdolliseen. Suolaista! Makeaa! Proteiinia! Rasvaa! Hiilareita! Kaikki-mulle-heti-nyt! Eikä puhettakaan, että laukussa olleet maustamaton rahka ja appelsiinimehu olisi houkuttanut pätkääkään. Ja tadaa! Saanko esitellä: Överieväät! Nehän aivan näyttävätkin yhden hengen eväiltä vajaan neljän tunnin junamatkalle, eikö? 

Ruokaöverit! Edustalla ne fiksut ja kohtuullisen terveelliset
(ja pääosin syömättä jääneet) eväät, takana ne ah
niin himoitut ja epäterveelliset heräteostokset.  

Nämä menevät epäilemättä kategoriaan "Mihin tänään sorruin?"

Tästä oppineenä voisin todeta, että kenties seuraavalle reissulle ostan taas sen chilikanareissarin R:ltä. Ainakin se tulee terveellisemmäksi, jos ei halvemmaksi. 

***

Lopuksi ihan näin sivuhuomiona, että laihdutuslogiikkani ei taida olla aivan validia. Usein nimittäin ajatusta "hei, olen tainnut vähän laihtua" seuraa kohtuullisen pian ajatus "hei, nythän voisin syödä jotain epäterveellistä!". Eeh, wait, what? Tämä täytyy tosissaan ottaa työn alle, kunhan taas palaan oikeaan arkeen ensi viikolla. 

Liian tunnollinen

Välillä pohtii, onko joskus vähän liiankin tunnollinen. Niin kuin nyt, lähiesimiehen lähetettyä kotiin lepäämään flunssaa pois kesken työpäivän. Kyllähän minä aamulla sairaspäivän pitämistä mietin - noin viiden minuutin verran. Ja sitten vedin vaatteet niskaan, ripsivärit silmiin ja kiipesin bussin kuuma Finrexin-muki kädessä.

Mihin se ilmoitan-itseni-sairaaksi-ja-nukun-koko-päivän -suunnitelma sitten kaatui? No, moneenkin juttuun. Kuten  siihen, että tykkään nukkumisesta ehkä vähän liikaa, ja olen aikaisina aamuna kehittänyt psykosomaattisia päänsärkyjä, jotka ovat mystisesti kadonneet kymmeneen mennessä. Miksei siis psykosomaattista flunssantunnettakin? Ja siitä, että olen jossain aiemmassa työpaikassa koittanut paljon pahemmassa flunssa neuvotella itselleni sairaspäivää sillä menestyksellä, että sain tehdä vain kahdeksan tunnin päivän. Elintarvikkeita käsitellessä vielä, yök! Ja siitä, että tykkään olla tuolla harjoittelussa. :) Valtavan tietomäärän omaksumisesta uupunut ja vähän pihallakin saatan olla, mutta jokaisesta päivästä olen tykännyt. :) (Ja nyt päässäni kaikuvat vanhan englannin opettajani sanat: "Don't say "tykätä"!") Ja kaiken rehellisyyden nimissä flunssa ei aamulla ollut yhtä paha kuin nyt. 

Joten nyt istun bussissa kohti päikkäreitä. Ainoa oikea vaiva aikaisesta kotiinlähdöstä on tulevien jouluvalojeni vaihdon lykkääntyminen, (en olekaan tainnut kertoa vielä uusimmasta addiktiostani eli facebookin vaihtoringeistä? Ehkä parasta koskaan!) mutta eiköhän sekin hoidu sitten ensi viikolla. Toivon olevani huomenna taas tolpillani, sillä huomenna on tarkoitus saada vaihdossa saippuaprojektini viimeinen puuttuva lenkki eli sauvasekoitin. Terveenä olisi kiva olla myös siksi, että J. suuntailee huomiseksi Etelään (jee!) ja tottakai myös siksi, että harjoittelussa on kivaa. :)

Saippuaa!

Sisäinen ekohippini minussa on nostanut päätään. Haluaisin sanoa, että olen tässä suhteessa kovin originelli, enkä suinkaan massan mukana kulkija, mutta pakkohan se on myöntää, että ympäristöystävällinen ja luonnon mukaisempi elämäntapa on siirtynyt marginaaliryhmistä valtavirtaan, ainakin tuttavapiirini perusteella. Toisena vaihtoehtona on, että biologeista, ympäristötieteilijöistä ja heidän lähipiiristään koostuva tutkimusotokseni on hieman vääristynyt. Who knows.

Ensimmäiset itsetehdyt saippuani!

Lähipiirini innostus lopulta herätti minutkin: Eikö olisi siistiä värjätä itse lankoja tai tehdä itse saippuaa tai kosmetiikkaa? No tottakai olisi! Mutta koska olen niin äärettömän tehokas ja aikaansaava, totesin, että parin vuoden aikominen saa riittää. Jos en itse onnistu kokeilemaan noita juttuja, niin menen sitten Villikatajan kurssille Annukan oppiin. Ainoana viikon varoajalla sopivana kurssina oli Käsintehtyä Saippuaa -kurssi, joka järjestettiin Toivolan Vanhan Pihan ihastuttavassa ympäristössä. Saippuaa askartelemaan siis!

Suklaaherkku vai saippuaa?

Valitettavasti itse saippuan tekoprosessista minulla ei ole kuvia - olin liian kiireinen naputtamaan muistiinpanoja kännykkääni tai vahtimassa, mitä seuraavaksi tehtiin.

Väriä vähän lorahti. "Ups."

Kurssilla tehtiin kerrossaippuaa sekä suolasaippuaa, joista etenkin ensimmäinen näytti suorastaan syötävän hyvältä. Seuraavana aamuna muotista irrottelun jälkeen leikatessa saippuoita pienemmiksi paloiksi suolasaippua mureni ikävästi. No, ymppään muruset johonkin tulevaan saippuasatsiin, sillä niitähän tulee ihan varmasti olemaan!

Ja sitten kuuden viikon tuskainen odotus...

Ensimmäiset saippuat ovat kypsyneet kaapissani nyt nelisen viikkoa (vielä kaksi jäljellä!) ja olen hiljakseen keräillyt tarvikkeita ensimmäisiin omiin kokeiluihini. Nokkosshampoon teon kokeileminen on poltellut siitä asti, kun Villikatajan blogissa siitä luin, mutta todettuani, että sen tekoon vaaditaan riisileseöljyä (mistä sellaista oikein saa?) ja monta muuta ainesosaa, ajattelin aloittaa helpoimmasta mahdollisesta eli oliiviöljysaippuasta. Sauvasekoitinta vaille on tarvikkeet siis kasassa, joten kenties joku ilta ensi viikolla käväisen sellaisen ostamassa, että pääsen testailemaan. :)

Hihii! Tästä tulee hauskaa! (Kuuluisat viimeiset sanat..) :D

Hiljaiseloa ja energiapulaa

Pakkohan se on lopulta myöntää: luovuuden pula ja aikaansaamattomuus ovat iskeneet oikein toden teolla, ja blogihan niistä tietenkin kärsii. Kesällä elelin lomatahdissa ja bloggailin fiiliksen mukaan - usein silloin kuin olisi ollut sopiva sauma tehdä gradua. Olin aivan vakuuttunut, että syksyn ja arkirytmin tullen ahkeroidun, sillä onhan syksyllä kaikkea uutta ja jännää blogattavana. Yhtä tekijää en kuitenkaan huomioinut: Olen jatkuvasti a) harjoittelussa, b) bussissa (mutta valitettavasti Bloggerin mobiilisovelma saa verenpaineeni nousemaan poikkeuksetta, joten välttelen sitä viimeiseen asti. Myöskään matkapahoinvoinnin mahdollisuus ei erityisesti houkuta) tai c) nukkumassa. Tai onhan d)-vaihtoehtokin olemassa. Se on: "hereillä mutta syvässä koomatilassa", jota kutsutaan myös facebookin selailuksi ja Ally McBealin katsomiseksi. Tätä harrastan usein iltaisin ennen nukkumaanmenoa. 

Aavemainen syysusva Humppilassa

Ajanpuutteen lisäksi myös luovuuden pula on tuskainen: Koska vietän valtaosan hereilläoloajastani työpaikassa, jonka elämänmenosta en teille juurikaan voi kertoa, jäävät jäljelle bussimatkojen random-pohdinnat ja spesifimpiä aiheita käsittelevät bloggaukset, joista etenkin jälkimmäisten kirjoittaminen tuntuu nyt kovin työläältä ja aivotoimintaa vaativalta. Blogin hiljaiselo on siis jatkumassa toistaiseksi, mutta aktivoidun taas enemmän, kun saan elämääni hieman järjestykseen ja tilaa päähäni. Tällä hetkellä päässäni on nimittäin päättymätön lista asioita, jotka pitäisi tehdä tai selvittää. Muuttamisen riemua. 

Venäjän kartanon mailla

 I'll be back!

*Aamukooma vaatii veronsa - keksi tähän itse iskevä otsikko*

Viides Helsinki-päiväni monesta on alkamassa, ja olen miettinyt jo muutaman päivän, miten fiiliksiäni kuvailisin. Haluaisin kuulostaa jo kovin asiantuntevalta joka suhteessa, mutta todellisuudessa olen vielä vähän pihalla vähän kaiken suhteen, vaikkakin huomattavasti vähemmän kuin torstaina harjoittelun alkaessa.

Harjoittelussa on ollut tähän asti oikein mukavaa,  vaikka tietoa tulee enemmän kuin monen vuoden opiskelusta (ja viime aikaisesta univelasta) kärsineet aivoni kykenevät prosessoimaan. Tähän mennessä minut on esitelty arviolta viidellekymmenelle uudelle tyypille. Näistä viidestäkymmenestä osaisin nyt tunnistaa ja nimetä ehkä viisi. Huono kasvo- JA nimimuisti ovat todellakin tuskallisia. (Sivuhuomiona tähän, että kerran eräissä kaveripiirin illanistujaisissa päädyin kerta toisensa jälkeen keskusteluihin, jotka alkoivat "Pitkästä aikaa! Mitä sulle nykyään kuuluu?", ihmisten kanssa, joiden henkilöllisyydestä minulla ei ollut aavistustakaan keskustelun alkaessa. Todennäköisyyksien vastaisesti onnistuin selviytymään tilanteista kunnialla ja vaivihkaa kyselemällä selvittämään, keitä tyypit olivat. Win!) Olen siis hieman kateellinen kaikille,  joilta edes kasvojen ja nimien muistaminen onnistuu kivuitta. Onko kellään vinkkiä, miten sitä voisi treenata?

Muistikapasiteetin rajallisuuden lisäksi haasteita tuovat ajan rajallisuus sekä toki itse Helsinki. Helsinki itse asiassa on syynä vapaa-ajan rajallisuuteenkin, sillä onhan bussissa vietetty 1,5 tuntia päivässä melkoinen määrä pois vapaa ajasta. Opettelenkin siis parhaillaan bussimatkojen hyötykäyttöä parhaillaan bloggaamalla bussista.

Toinen Helsingin suuri haaste on julkinen liikenne. Sen suhteen reittihaku.fi on ollut ehkä hyödyllisintä ikinä, vaikkei todistettavasti aina olekaan ajan tasalla. Harmillisten olosuhteiden seurauksena en voi saada Helsingin sisäistä matkakorttia järkevään hintaan, joten pyöräilykausi alkaa heti, kun saan rakkaan Helkamani (jonka kanssa meillä tuli juuri täyteen 15 vuotta!) roudattua tänne. Kauhulla pyöräilykauden alkua odotellessa...

Muutoin arki on alkanut rullata ihan mukavasti. Olen tyytyväisenä toistaiseksi majaillut siskoni sohvalla ja tänään käyn allekirjoittamassa vuokrasopimuksen tulevasta soluhuoneestani. Jännää nähdä, millaisessa paikassa tulen syksyn asumaan. Kahden viikon päästä alkaakin aina yhtä kätevä ratikkamuutto - yksi Ikean kassi kerrallaan.

Bussi alkaakin jo lähestymään määränpäätään. Uusia päivä alkakoon!