maanantai 27. tammikuuta 2014

Kotona paras, mutta reissussa olo hyvä kakkonen

Tiedättehän te miltä matkakuume tuntuu? Tunne, että on pakko pakko pakko päästä seikkailemaan. Olo, joka on niin levoton, ettei sitä muu kuin reissaaminen rauhoita. Halu päästä näkemään ja kokemaan jotain muutakin kuin mitä omassa kotikaupungissa ja -maassa on.

Kevät lähestyy ja samaa tahtia myös kaukokaipuu. Matkamessut eivät varsinaisesti auttaneet matkakuumetta (Islantiin! Skotlannin saarille! Ja mitenköhän massiivisen budjetin sinne Australiaan ja Uuteen-Seelantiin tarvitsisi...?), mutta virikkeitä reissua varten en muutoin oikeasti kaivannut. Tämän kevään reissun suunta on nimittäin ollut selvillä jo syksystä asti: Newcastle upon Tyne. Ei siis kauhean tunnettu matkakohde tällä kertaa, mutta turisteilun ohella tämän reissun syynä on mennä kyläilemään vaihdon aikaisten kämppisteni ruotsalaisen Hannan ja irlantilaisen Matt'in luo Newcastleen. Aikaa on tosin varattu enemmän kuin pariskunnalla on meille suoda, joten seikkailua ominkin päin on luvassa. Ja sattumalta huomasin, että melkein matkan varrelle osuu jopa neljä (edit: öhöm, viisi) kansallispuistoa: Lake District, Peak District, North York Moors, Yorkshire Dales ja Northumberland National Park! Vaelluskengille tulee siis käyttöä!


Hadrian's wall, here we come! (Wikimedia Commons)

Matkakuumeen ensi apua on siis tulossa, mutta tänä vuonna, ja viime syksynäkin, on minua vaivannut toinenkin kaipuu: koti-ikävä. Jos koti tuntuu teistä ikävältä paikalta, niin suosittelen kokeilemaan puoli vuotta asumista valmiiksi kalustetuissa kimppakämpissä, jossa ainoastaan vaatteet, tietokone ja pari tavaraa (öhöm, jostain syystä joka kerta kotona käydessä kyseinen tavaramäärä kasvaa aina parilla tavaralla) ovat omianne. Lisäaromia elämään tuovat kämppis, joka satunnaisesti valloittaa ainoan kylpyhuoneen tunniksi, vuokraemäntä, joka puhuu kaikki illat puhelimessa, ja huone, jonka patteri ei toimi (okei, tälle voisin tehdä jotain, mutta, kiitos sähköpetarin, tähän mennessä ei ole ollut tarvetta). Näiden jälkeen onkin sitten aivan mieletöntä luksusta, istua maanantaiaamuna paljain jaloin keittiön pöydän ääressä, asunnossa, jossa ei tuoksu muulta kuin kodilta, ja jonka sotkut, tavarat ja huonekalut ovat omiani. Luksusta! Jopa tenttikirjaa lukiessa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Pieniä iloja ja uusi vuosi

Kuinka pienestä päivä voikaan alkaa paistaa risukasaan. Maanantaina hoksasin, että kun muut uuden vuoden aattona ystäviensä seurassa poksauttelevat kuohareitaan ja toivottavat hyvää uutta vuotta,  minä olen yksin kotona pakkaamassa muuttolaatikoita."Kamalan kurjaa ja yksinäistä!", oli ensimmäinen reaktioni. Töiden jälkeen Arabiaan päästessäni olin jo hyväksynyt kohtaloni - eihän tässä juuri vaihtoehtojakaan ole - ja keksinyt jo korvaavan, hyvää ruokaa ja hyvän elokuvan sisältävän suunnitelman. Lopullinen päivän piristys saapui kuitenkin yllättävältä suunnalta: Arabian vaihtoringin ihana vaihtokaveri antoi pitkään haaveilemani pöllö-korun kaupanpäälisiksi melkein yhtä pitkään haaveilemani lintu-avaimenperän, jonka paketti oli ottanut osumaa naapurin lasten käsissä. Ja lintuhan tietty asuu linnunpöntössä! Täytyy myöntää, että olin aivan onnessani sekä pöllöstä ja linnusta että siitä, miten ihania ihmisiä joskus tapaa. Ja tiedän,  tiedän, olen vieläkin melkoinen materialisti, vaikka kovasti yritän tapojani parantaa, mutta on ihmisissä pahempiakin vikoja. :)

Ja nyt itse niihin uuden vuoden pohdintoihin. 

Nyt vuoden vaihteessa valtaosa blogeista on pitänyt jos jonkinmoista vuosikatsausta, mitä päättyvä vuosi on pitänyt sisällään. Niitä lukiessa olen puolihuolimattomasti pohdiskellut, miltä minun vuoteni näyttäisi. Jos muistin varaan luottaisin, niin kertoisin, että vuosi alkoi Kuokkalan sillalla raketteja katsellessa ja jatkui liian pian uusintatenttisuman merkeissä. Seuraavat kuukaudet olivat hektisiä: ravasin Tampereella luennoilla kerran viikossa vieraillen samalla siskon perheen luona, ja koitin pakottaa itseni innostumaan gradun teosta tenttien ja harjoitustöiden keskellä. Muistan, että flunssa ajoitti tulonsa juuri sopivasti juuri sille viikolle, kun kävin intensiivikurssia, jonka videot luennoitiin, ja jopa sen, mitä ne luennot käsittelivät, joita katsoin nenäliinapaketti sylissä kotisohvalta käsin oppimispäiväkirjoja väkertäen kasaan tuntia ennen palautusta.

Sitten yhtäkkiä olikin maaliskuun loppu ja Julia tuli Saksasta kyläilemään. Jotenkin maagisesti tämä osui sekä Saksassa että Suomessa lomaviikolle kaiken hektisyyden keskellä. Turisteilimme sydämemme pohjasta  märässä Turussa, tuulisessa Suomenlinnassa ja keväisessä Tallinnassa. Tampereen vanhat punaiset tehdasrakennukset olivat kuitenkin lopulta ne, jotka veivät Julian sydämen. Jyväskylä - Tampere -välillä junassa lähetin hakemuksen harjoittelupaikkaan, ja hyvä että lähetin.

Pääsiäiseltä hektinen opiskelutahti jatkui entistä hurjempana ja keskellä kiirettä tuli iloinen yllätys: sain haastattelukutsun hakemaani harjoittelupaikkaan. Pakollisten luentojen keskelle survoin väkisin haastattelumatkan Helsinkiin, vaikka sen vuoksi missasinkin luennon shampanjan brändäämisestä.

Kiire kulminoitui lopulta toukokuulle, jossa käytännössä asuin kaksi viikkoa yliopiston mikroluokassa tekemässä organisaatioviestinnän viikkotehtäviä, joita olin muiden kiireiden painaessa antanut kasautua kahden kuukauden edestä. Eräänä oppimistehtävien täyttämänä päivänä sain puhelun, jossa tiedusteltiin, olisinko kiinnostunut ottamaan harjoittelupaikan vastaan Helsingissä. Sanoin juu ennen kuin ehdin edes miettiä, mitä se käytännössä tarkoittaisi.


Elämäni ensimmäisessä hackathonissa.
Ruokatarjoilut ainakin olivat kohdillaan. 

Viimeiset oppimispäiväkirjat kirjoitin toukukuun lopussa, jälleen kerran armottomassa flunssassa, ja siihen se opiskelumotivaatio lopahtikin. Ei puhettakaan, että olisin viitsinyt käydä täydentävän englannin verkkokurssin tai pakollisen filosofian tentin enää tekemässä. No, kandin maturiteetin tein - puolitoista vuotta kandin palauttamisen jälkeen. Kesällä koitin parhaani graduilla, mutta päämäärättömyys ja motivoimattomuus lopulta saivat antamaan periksi. Mökki, lomailu ja puutarhailu yksinkertaisesti houkuttivat liikaa. 

Gradutsempparini moccachino ajalta,
jolloin vielä kuvittelin aikovani tehdä gradua kesällä.
Vasta istutettu kurpitsan rääpäle. 

Taistelupari Nini ja Maissi


Ja yhtäkkiä olikin aika lähteä kesän seikkailulle: Italian valloitukselle!




Italiasta kotiutumisen jälkeen olikin enää neljä päivää harjoittelun alkuun. Adios Jyväskylä, buon giorno Helsinki!

Elokuusta alkoi junassa istumisen, aikatauluttamisen ja intensiiviperehtymisen kausi. Harjoittelussa olin valtaosin aivan pihalla ensimmäisen kuukauden ja hitusen ahdistunut siitä, mutta luotin vakaasti siihen, että viisi kuukautta menee vaikka päälleen seisten ja jossain vaiheessa minun on aivan pakko alkaa päästä kärryille. Niinhän siinä onneksi kävikin, ja kahden kuukauden jälkeen aloin jo olla suunnilleen oikealla sivulla - tai edes oikeassa kirjassa. Junassa istuminen puolestaan jatkui ja jatkui, ja viikonloput täyttyivät oktoberfesteistä, tupareista, synttäreistä ja muista menoista - junamatkan päässä tietenkin.

Perehtymisen ohessa ehdin vähän turisteilemaankin Helsingissä

Syksy vilahti nopeaan, ja yhtäkkiä olikin jo joulukuu. Puolitoista vuotta olleet oiontasysteemit purettiin pois ja kävin ensimmäistä kertaa Venäjällä. Joulua vietettiin perheen kesken siskon luona, mikä omalta osaltani tarkoitti lähinnä sohvalla torkkumista köhimisen ja pärskimisen keskellä.

Talviaurinko nousee Pietarissa

Ja tosiaan, vuosi päättyi ja seuraava alkoi yksin muuttolaatikoiden keskellä. Mitähän se enteilee?

Vuosi on ollut hektinen niin opiskeluiden kuin harjoittelunkin suhteen, mutta kiireen ja stressin lisäksi vuoteen on mahtunut myös paljon hauskanpitoa, uusia kokemuksia, elämyksiä ja pieniä seikkailuita. Saa nähdä mitä muutoksia uusi vuosi tuo tullessaan. :) 

Hyvää uutta vuotta kaikille! 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Haastettu vastaa

Jepjep. Tulin haastetuksin sekä Seregin että Lauran blogissa joskus syys-lokakuussa, ja jälleen keran olin mennyt tallentamaan puolivalmiin tekeleen luonnoksiin. Kas tässä teille uusi sananlasku: Mikä luonnoksiin menee, se luonnoksiin jää. Olen ainakin omaksi (ja ehkä teidänkin) iloksi lisäillyt hakesulkeisiin kommentteja vanhoihiin vastauksiini. Ja nyt itse asiaan: 

Haasteen ohjeet:

Kerro 11 asiaa itsestäsi
Vastaa haastajan 11 kysymykseen
Keksi 11 uutta kysymystä
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
Kerro bloggaajille, että haastoit heidät


Seregin kysymykset: 

Mitkä ovat mielestäsi arjen voimavaroja?
Perhe, ystävät, lemmikit, harrastukset, seikkaileminen

Mikä on parasta syksyssä?
Syksyssä on parasta raikkaan kirpeä ilma, värikkäät lehdet, ensimmäinen kuura, syysaurinko, usvaiset aamut ja hentoinen tihkusade. [Selkeästi nämä ovat alkusyksyn aatoksia. En voi kuvitellakaan, että olisin enää marraskuussa sanonut tihkusadetta syksyn parhaaksi asiaksi, joulukuusta nyt puhumattakaan. Uutuuden viehätys oli siinä vaiheessa jo "hieman" kulunut.]

Viimeksi näkemäsi elokuva?
Nyt pistit pahan. Tänään [silloin syys-lokakuussa, kun tätä alkujaan kirjoitin] pyöri Fellowship of the Ring taustalla, kun siivosin, mutta sitä ei ehkä voi laskea. Viimeksi oikeasti katsottu leffa saattaisi olla balettileffa Netflixistä, Center Stage nimeltään. [Hitsi vie, tuon leffan nimeä mietin juuri viime viikolla!] Huh, pitäisi ehkä katsoa leffoja useammin. 

Mitä biisiä olet viimeksi soittanut looppina tai siis kerta toisensa jälkeen?
Ylvis'n Fox ja Stonehenge sekä Pentatonixin Carol of the Bells jakavat ykkössijaa [Still true.] 


"Toimii kuin junan vessa" tarkoittaako se mielestäsi, että toimii hyvin vai huonosti?
Toimii luotettavasti, mutta haisee pahalta. 

Suostuisitko alastonmalliksi taidekurssille?
En, elän vieläkin vähän itsepetoksessa painoni suhteen ja muiden taiteellisia näkemyksiä katsellessa tämä voisi ikävästi käydä ilmi.


Mihin tositv-ohjelmaan voisit osallistua?
Siihen, missä julkkikset opettelivat ratsastamaan tai Vain elämään. Harmi vain että niitä varten pitäisi olla julkkis. :P


Jos sinun pitäisi asua jossain muualla kuin Suomessa, missä asuisit?
Olen kovin tykästynyt Brittein saariin, joten Skotlantiin, Irlantiin, Walesiin ja Englantiin muuttaisin vaikka heti riemusta kiljuen, samoin Uuteen-Seelantiin ja ehkäpä Australiaankin. [Tosin täytyy myöntää, että tämä vesisateinen talvi on aika rankka. Ehkä siis mieluiten Ausseihin auringonpaisteeseen.]


Paras tapa viettää perjantai-iltaa?
Fiiliksen mukaan joko omasta seurasta, J:n seurasta tai kavereiden seurasta nauttien. 


Mitkä laulun sanat kuvaavat elämääsi?
Eivät ehkä elämää, mutta laulun alku kuvaa ehkä eräänalaista haavetta.

"Kaukokaipuu yllätti sut 
jo kauan olit ihastellut
suurkaupunkeja ihmisineen
meriä korkeine kallioineen
et jättänyt viestiä vanhemmille 
kun [jotain] liftasit laiturille
vähillä rahoilla hommasit vain menolipun

On musta taivas
sataa vettä solkenaan
taisi kulkuriromantiikka unohtuu himaan
mut et kai ala katumaan
oothan sä vapaa kulkemaan"

(Bloggaajan kommentti: Miksi ihmeessä tämän laulun lyriikoita ei löydy mistään?)
[Joulukuinen kommentti: Miksi ihmeessä olen niin fiksautunut vesisateeseen... Olen selkeästi kirjoittanut nämä silloin lokakuun aurinkoisena jaksona. Mutta joo, kaukokaipuu vaivaa kyllä aikaajoin. Nytkin. :) ]

Millaisen aamupalan syöt useimmiten?
Neljän viljan hiutaleita, raejuustoa ja jogurttia. Kahta ensimmäistä koska ne ovat terveellisiä, viimeistä siksi, että kaksi ensimmäistä eivät maistu yksinään yhtään miltään. 


Ja sitten Lauran kysymykset: 

Näetkö paljon unia ja muistatko ne?
Harvoin. Joskus muistan ne heti heräämisen jälkeen, yleensä en. [Olen nyt muutaman viikon käyttänyt kelloa, joka ilmeisesti tunnistaa, kun uni on kevyempää ja herättää silloin. Nykyään siis herään yleensä kesken vilkkaiden unien, mutten yleensä muista niitä, ellen erikseen ala miettimään niitä.]

Oletko jouluttaja eli joulufani?
En nyt oikeastaan. Tykkään joulusta (rentoa hengailua, hyvää ruokaa, hyvää seuraa sekä jouluvalot pimeissä rähmäisissä loppusyksyn illoissa), mutten mitenkään erityisesti hypetä sitä. Itse asiassa hieman ärsyynnyn siitä, että joulu alkaa joka vuosi yhä aikaisemmin. Toisaalta syksyn kurjimpaan ja kuraisimpaan aikaan alkava jouluhypetys on hyvä indikaattori siitä, että lähiaikoina voisi olla odotettavissa luntakin pimeitä iltoja valostuttamaan. [So not true in Helsinki...]

Minkälaista kirjallisuutta tykkäät lukea?
Tietokoneiden aikakausi on lyhentänyt keskittymiskykyni ei-pakollisissa tehtävissä noin puoleen minuuttiin, joten nykyään kuuntelen kirjani audiobookkeina samalla, kun puuhailen muuta. Yleensä kuuntelemani äänikirjat ovat jonkin asteista fantasiaa: esimerkiksi Harry Potterit, Diana Gabaldonin Outlander-sarja ja Twilightit on on tullut kuunneltua. [Viimeisimpänä kuuntelin flunssaillessani tällä viikolla Hunger Games -trilogian. Kaksi ensimmäistä kirjaa olivat ihan ok, mutta se kolmas... voi kun en olisi sitä koskaan kuunnellutkaan, niin ei tarvitsisi olla niin kohtuuttoman ärsyyntynyt huonosti kirjoitetusta lopusta.]

Mistä voisit puhua loputtomiin?
Huonekasveista, hevosista ja matkustamisesta <3.  

Paras vuodenaika? Miksi?
Kevät, sillä tällainen valoaddikti osaa arvostaa luonnonvalon lisääntymistä. Ja vaikken helteestä välitä, on kevään lämpö ihanaa talven jälkeen. Ja se vihreys. :) 
Onko elämäsi sellaista, kuin sen nuorena ajattelit olevan? 
Ei, sillä en koskaan oikein osannut kuvitella, millaista elämä vanhempana olisi. 
Mistä haaveilet?
Matkustamisesta, yhteisestä kämpästä J:n kanssa (tällä hetkellä sama kaupunkikin olisi edistystä), seikkailemisesta, corgista ja balettitossuista. 
Pahin korvamato? Minkä et siis haluaisi soivan päässäsi?
Minkä tahansa joka soi pidempään kuin kymmenen minuuttia. Erityisen ärsyttävä kuitenkin on Lambadan lammas-versio á la Dumppi ry. 

Tykkäätkö marjastaa?
Olen vähän huono marjastamaan. Innostun lähtemään marjametsälle ehkä kerran viiteen tai kymmeneen vuoteen, ja silloinkaan en yleensä löydä mitään. Eli tähän täytyy sanoa, että luultavasti en. 


Paras lapsuuden muistosi?
En tiedä ovatko nämä niitä parhaita, mutta monia hauskoja muistoja on esimerkiksi retkiltä Sisar-H:n kanssa. Muistan mm. istuneeni pulkassa tutun lintukoiran vetämänä. Koko perheen Keski-Euroopan asuntovaunumatkoilla minuun puolestaan tekivät suuren vaikutuksen tavaratalon leluosaston tanssivat Cola-tölkit, leirintäalueen puskaan tarttunut Roope Ankka -ilmapallo ja polkuauto, jonka polkimille jalkani eivät ylttäneet. Onneksi oli kaksi apukuskia polkemassa. 

Uskotko yliluonnolliseen?
Välillä, sillä eikö olisi ihanaa, jos noitia, velhoja, lohikäärmeitä ja muuta tähän maailmaan kuulumatonta olisi oikeasti olemassa? 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Jouluinen yllätys

Itsenäisyyspäivän viikolla keittiön pöydältä löytyi pakettikortti. Kortin löytyminen keittiön pöydältä ulko-oven edustan sijaan ei vielä vihjannut mihinkään jouluiseen, sillä tonttujen sijaan meillä asuu kämppiksiä. (Tonttujen poissaolon puolesta puhuu esimerkiksi se, että viime aikoina kaikki sukkani ovat löytäneet parinsa pesun jälkeenkin. Ainakaan pesukoneessa niitä ei siis majaile.) Vasta postissa, kun postin täti lykkäsi pöydälle jouluisen paketin, alkoi raksuttaa: tämän täytyy olla jouluyllätys Saksasta! 




Kyllähän tämä olisi pitänyt arvata: muutamaa viikkoa aiemmin J. oli kysellyt hyvin viattomasti osoitettani. Ja J:n hienovarainen salapoliisintyö ("Moi, hei mikä sun osoite on siellä Helsingissä?" Jepjep.) palkittiin: paketista paljastuneesta kahdestakymmenestä viidestä paketista yksi oli osoitettu J:lle. Arvaatte varmaan mihin ne loput kaksikymmentä neljä oli tarkoitettu? :) 




Kyllä näiden jouluyllätysten kera on kelvannut tarpoa joulukuisen Helsingin vesi- ja räntäsateessa. :)

perjantai 22. marraskuuta 2013

Aamuylläri

Äsken ulos lähtiessäni koin ihanan yllätyksen: päivätolkulla jatkunut kaatosade oli vihdoin taittunut ihanaksi aamu-usvaksi ja sinitaivastakin häämöttää vähän pilvien takaa.

Kivaa perjantaita teille kaikille!

Ps. Illalla ihailemaan lunta Jyväskylää!



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuulumisia syyskiireen keskeltä

Hei täältä kiireen keskeltä! Edellisestä päivityksestä onkin taas ikuisuus *lisää tähän mielessäsi syytökset kiirettä, syysväsymystä, huonoa nettiä ja ajanpuutetta kohtaan*. Koska kertaus on ollut jo riittävästi opintojen äiti, ohitamme tämän osuuden pikaisesti. Kas näin.

Elo Helsingissä on muuttunut suuresta seikkailusta arjeksi. Enää jokainen bussimatka ei ole täynnä kauhunsekaista odotusta, minne kadotukseen päädyn. Bussimatkat sujuvat jopa niin rennosti, että eräänä aamuna havahduin bussissa tuntemattomalla seudulla: olin ohittanut kohteeni hyvällä neljällä pysäkillä. Ja ei, en nukkunut. Ensimmäistä kertaa olen myös törmännyt Helsingin todella kurjaan puoleen. Niin kuin siihen agressiiviseen spurguun, joka tuli keskellä yötä haastamaan riitaa ratikkapysäkillä. Onneksi en ollut yksin liikkeellä.

Syksyn myötä olen ajautunut krooniseen univelkakierteeseen. Viikolla en nuku tarpeeksi, koska en koskaan tajua mennä heti kymmeneltä nukkumaan. Viikonloppuisin en nuku, sillä vietän noin puolet viikonlopusta junassa tai bussissa istuen. Tämän illan herkkuna on suoria yhdeltätoista illalla rautatieasemalta kotiin. No, rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että eilen nukuin kyllä: ensin kunnon yöunet ja sitten pitkän pitkät päiväunet. Menneen viikon univelat on siis kuitattu, mutta tulevan viikon univelkapiikki on jo avattu. Mikä ihana tekosyy olla menemättä kuntosalille huomenna.

Alkusyksystä löysin jotain, mitä olen kaivannut jo varsin pitkään takaisin: vyötäröni. Salaatti & kasviskeitto -lounaani ovat kaikessa hiljaisuudessa alkaneet verottaa elopainoani. Ei voi muuta kuin kiittää onneaan hyvästä työpaikkaruokalasta, oma kärsivällisyyteni kotisalaatteja kohtaan kun on harvinaisen lyhyt. Tähän syynä on pääosin se fakta, että salaattia ei yksinkertaisesti myydä yhden hengen annoksissa. Niinpä vaihtoehtona on syödä annos salaattia ja heittää loppu suosiolla roskiin tai jemmailla nahistunutta salaattia jääkaapissa pari päivää, kunnes lopulta myöntää, ettei sitä tosiaan aio syödä. Niinpä työpaikkaruokalan salaatit (ja ne kasvissosekeitot, nam!) ovat oikea pelastus. Mutta tosiaan, takaisin vyötärön löytämiseen. Vyötäröni on ollut kadoksissa jo niin monta vuotta, etten enää edes muista, milloin sen olen viimeksi edes nähnyt. Kenties joskus vuoden 2009 tienoilla. Minä olen niitä ihmisiä, jotka syövät ollessaan tyytyväisiä ja laihtuvat masistellessaan. Kenties se kertoo jotain viimeisestä neljästä vuodesta. Ja eihän Helsingissäkään sentään ihan niin kurjaa ole, että alkaisin kuihtumaan. Mutta kun päivän tukevimman aterian saa melkein nenän alle kannettuna niin super-terveellisenä ja kevyenä, ettei laihtumisen eteen tarvitse tehdä käytännössä mitään, on typerää olla tarttumatta tilaisuuteen. Nyt tosin paino on lakannut putoamasta, joten kenties seuraavaksi leikkauksen alle joutuvat jälkiruoat ja kahvipullat.

Juna vaikuttaa kovasti lähenevän vaihtoasemaa, joten on aika pakata Rytky rinkkaan ja siirtyä hetkeksi raikkaaseen tihkusateeseen. Toiveikkaasti toivotan teille aurinkoista ja/tai lumista loppusyksyä, mutta hieman epäilen, ettei se Helsingin suunnalla tule olemaan kumpaakaan. Parempaa onnea sinne pohjoiseen! No, mitäs me pienistä kun ei pienetkään meistä. Vedenpitävillä vaelluskengillä, sähkölämmitteisellä petauspatjalla ja kirkasvalolampulla pääsee jo pitkälle.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuulumisia pitkästä aikaa

No, nythän tämä blogilusmuilu on mennyt ihan mahdottomaksi! Se alkoi klassisella kamala-kiire-eikä-inspiraatiota -syyllä ja on viime kuukausien aikana kehittynyt voi-kun-pitäisi-kirjoittaa-mutta-voi-kun-laiskottaa -tekosyyksi. Edellisen kokonaiset tekstin sain kirjoitettua kolme viikkoa sitten - ja se odottaa edelleen viimeistä puuttuvaa kuvaa, jota en ole saanut aikaiseksi siirtää kamerasta koneelle. Kenties siis tällä kertaa mennään ilman kuvia. Toinen syy kuvattomuuteen on tietty se, että kirjoitan tätä junassa kännykällä, eikä ainakaan Blogger-app ole erityisen lahjakas kuvien asettelussa, joten en taida edes uskaltaa kokeilla, miten kuvien lisääminen Bloggeriin
toimii Firefoxin kautta. (By the way, näillä näkymin Blogger toimii Firefoxissa paremmin kuin Blogger-app vielä koskaan!)

Aamun kysymys taitaa olla, miksi ihmeessä istun junassa tuntia ennen auringonnousua. No, samasta syystä kuin valtaosa muistakin matkustajista: matkalla töihin, tai minun tapauksessani harjoitteluun. Venytin nimittäin jo toista viikkoa peräkkäin viikonloppua palaamalla Helsinkiin vasta maanantaiaamuna. Teoriassahan tämä kuulostaa ihan fiksulta, mutta kieltämättä työteho saattaa olla hieman kyseenalainen, jos on hypännyt aamulla 5.20 junaan ja selviää silti töihin vasta yhdeksältä. Onneksi tänään matkaa ei ollut kuin tunti kolmen ja puolen sijaan, joten heräämisaikakin oli lähes siedettävä. (Mutta siitä huolimatta olen kohtalaisen tyytyväinen, että töissä odottaa kolme tölkkiä energiajuomaa..)
Mennyt viikko oli sekä lyhyt että kiva: maanantaina oli tiimin virkistäytymisiltapäivä ja olo olis kuin luokkaretkellä, kun jonotettiin paikasta toiseen ja esimies huuteli ja laski välillä ovatko kaikki mukana. Hauskaa siis, vaikken oikeita luokkaretkiä taannoin pätkääkään arvostanut.

Tässä vaiheessa täytyy myöntää, ettei minulla ole mitään käsitystä, mitä tapahtui tiistaista torstaihin - vanhuus ei tunnetusti tule yksin - mutta perjantaina päätimme olla Sisar-H:n kanssa kultturelleja ja mennä oopperaan. Itse tosin olin narikkaan asti siinä luulossa, että Taikahuilu on baletti. Hups, näytänkin kaipaavan kulttuurillista sivistämistä näköjään vähän enemmänkin. Joka tapauksessa ensimmäinen oopperakokemukseni oli varsin vaikuttava ja kansantajuinen, joten varmasti siellä tulee uudelleenkin käytyä - ainakin niin pitkään kuin saan opiskelijahintaisia viime hetken paikkoja! Sitä kuitenkin kenties voi harkita,  kannattaako kolme tuntia pitkään oopperaan mennä perjantai-iltana työviikosta uuvahtaneen. Silmät  nimittäin saattoivat lupsahdella aika ajoin, vaikka mitään en myönnä.

Viikon kruunasi Hämeenlinnassa vietetty viikonloppu. Lauantaina vietimme J:n kanssa laatuaikaa ja sunnuntaina näin vanhempia ja Sisar-H:ta. Ja jossain noiden kahden välissä (eli kolmeta sunnuntaiaamuna) kävin tavarajemmojani läpi ja löysin Helsingin vaihtoringin kautta monelle minulle turhalle tavaralle uuden omistajan. :)

Niinpä istun nyt junassa - Pasilan kohdalla - rinkka täynnä kenkiä, koriste-esineitä ja Hevoshulluja (ja yksi pelikin löytyy) ja laukku täynnä mehuja, hilloja ja talviomenoita. Kohta pääsenkin jo ahtautumaan paikallisbussiin tuon tavaravuoren kanssa. Tästä se viikko taas alkaa. :) Hauskaa viikon alkua kaikille ja ihania alkutalven päiviä!