tiistai 20. marraskuuta 2012

Ih-hah-haa, ih-hah-haa...

... ja heppakärpänen puraisi taas monen vuoden jälkeen. Kävimme nimittäin ystäväni kanssa omalla yksityistunnilla verestämässä ratsastustaitojamme!

Alkuvaikutelma valitsemastamme ratsastuskoulusta oli lähinnä karmiva: lauma pikkutyttöjä keikkui poniensa selässä opettajien huutaessa naama punaisena ja käyttäen omaankin korvaani varsin ruokotonta kieltä. Kauhulla mietin jo, että miten paljon opettaja meille aikoo huutaa seuraavan tunnin aikana. Kentän läheisyydessä oli niin autonromuja kuin työkoneitakin ja talli oli ilmeisesti toisella puolen tietä.

Mielikuvat alkoivat hiljalleen parantua kuitenkin. Pääsimme valmistelemaan hevosemme tunnille ja hoitaminen oli kivaa pitkästä aikaa. Siitähän omat hevoskokemukseni valtaosin koostuvat kuitenkin. Opettajakin osoittautui ihan mukavaksi, joskin omalaatuiseksi, ja hyväksi opettajaksi. Istuntani sai paljon kritiikkiä, mutta sen puutteet ja ongelmat jo tiesinkin, ja toivottavasti tunti paransi istuntaani edes hitusen. Laukkaamaankin pääsin kunnolla ensimmäistä kertaa ikinä ja muutaman kierroksen jälkeen se tuntui jo aivan mahtavalta, kun liikkeeseen ehti tottua!

Fiilistelykuva Wikimedia Commonsin
suosiollisella avustuksella
Paljon opeteltavaa kuitenkin oli ja tuntui siltä, että korjattavia asioita oli niin paljon, että joka kerta kun korjasi asennossa tai tekniikassaan jotain, unohti kymmenen muuta asiaa, jotka myös olisi pitänyt korjata. Lisätreenille on siis tilausta, eikä haittaa yhtään. :)

Lopputunnista olo alkoi lähestyä keitettyä nuudelia ja tuli todettua, että ratsastusta ei arvosteta laiskaan tarpeeksi kuntoilulajina. Suurimman osan loppupäivästä nimittäin makasin peiton alla sikiöasennossa potien kaikin puolin kivuliasta kroppaani, joka ei moiseen rääkkiin ollut tottunut. Sunnuntaina voima oli jo palannut tuskaisen jumiutuneisiin lihaksiin ja tänään maanantaina pystyn jo liikkumaan irvistelemättä!

Hevoskärpänen siis puri ja lujaa. Vielä on keskustelun alla, mitä tallia kokeilemme seuraavan kerran. Ystäväni haluaisi vaihtaa toiselle tallille, joka sijaitsee 30 kilometria kauempana ja jossa ratsastustunti maksaa kahdeksan euroa enemmän. Toisaalta se kalliimpi ja kaukaisempi talli ei ole niin epämääräisen maineessa kun tämän viikonloppuinen, mutta omaan silmääni näistä jäljimmäiselläkin hevoset näyttivät hyvinvoivilta ja vireiltä ja opetusta oli helppo omaksua. Jäätäväksi siis jää, missä opiskelemme seuraavan heppatuntimme. ;)

maanantai 19. marraskuuta 2012

Arvonta

Seregin blogin risteilylahjakortin arvontaan voi osallistua osoitteessa

http://fuksianpunainenlanka.blogspot.fi/2012/11/burnout-ja-arvonta.html


perjantai 9. marraskuuta 2012

Graduton päivä

Hupsista. En sitten keskiviikkona enää muistanutkaan, että päätin kirjoittaa postauksen, jonka aiheena ei olisi gradugradugradu. Siispä välttelen sitä aihetta postauksessa, vaikka hankalaahan se on. Joku nimittäin varsin fiksusti totesi, että gradun tekeminen on kuin armeijassa oleminen: silloin ei osata puhua mistään muusta. Epäilemättä ne molemmat ovat samanlaisia arjen täysin täyttäviä mammutteja ja sekoiltuani taas kerran luentokurssin aikataulun kanssa tuttavani totesikin, että "ei kantsi olla tollanen sekakäyttäjä, että käy kursseja ja tekee isoa G:tä yhtäaikaa. Kantsii vaan linnottautua gradun ajaksi komeroon." I agree. Harkinnassa on.

Mutta niin, se graduton postaus. Ööö...öö.. ö.. Hmph! Täytyyhän minulla nyt muutakin elämää olla, hyvänen aika! No, jos ei muuta keksi, voi aina olla englantilainen ja puhua säästä. Säätä nimittäin ei voinut olla huomaamatta eilen, kun kävelin tiistaina ensin aamusta YTHS:lle luomen poistoon ja sitten keskussairaalalle fiksaamaan ikävästi poskeani tökkiviä oiontakiskoja (mikähän näille nyt olisi korrekti nimi?). Siinä vajaa kymmenen kilometrin aikana ehti nimitääin tulla valitettavan selväksi, että vaikka lumisade on ihanaa, se ei ole ihanaa tuulessa ja +2 C asteessa. Tästä säätilasta kuitenkin nautin useita tunteja eilen (pääosin aina vastatuuleen, mikähän siinäkin on?), jonka jälkeen päädyin useamman tunnin päikkäreille lämmittelemään. Tai ehkä spesifimmin tunnin päikkäreille ja toisen tunnin herätyskellon torkuttamiseen, sillä armaan sähköpetauspatjani lämpöisestä huomasta nouseminen oli todellakin tuskaista.

Näin talven kunniaksi :) 


Nyt loppuviikosta säähaltiatar on kuitenkin suvainnut esitellä hymyilevät kasvonsa ja auringonpaiste hemmottelee toista päivää putkeen. Oli jo aikakin! Loppusyksy on vuosi toisensa jälkeen ollut yhtä kammottava: pimeyden, märkyyden ja yleisen kurjuuden lisäksi loppusyksy on perinteisesti vuoden pahin tentti- ja harkkatyörysä, joka yhdistyy usein myös kandi- ja gradu-tuskasteluun (Ups, G-sana, sori!). Tänä se on tosin lähinnä gradutuskastelua (ääh, taas se G-sana) maustettuna kasalla oppimispäiväkirjoja sekä yhdellä harkkatyöllä. Vähän erilainen siis edellisvuosiin verrattuna, mutta tuskin yhtään vähemmän hektinen tai aurinkoinenkaan. Mutta hei, ensi vuonna ei olekaan enää tenttejä, harkkatöitä tai muitakaan opiskelujuttuja tähän aikaan vuodesta! Hui, jännää! :)

tiistai 30. lokakuuta 2012

Gradutuskia

Tänään kieriskelen gradutuskissani edellisten viikojenkin edestä. Tänä iltana on nimittäin korjatun tutkimussuunnitelman deadline ja selkeästi syy-seuraus-suhteita puutteellisesti hahmottavana valtaosa urakasta jäi tottakai tälle päivälle. Tekemistä ei onneksi ole paljon, mutta sitäkin rasittavampia. Ohjaaja vinkkasi ystävällisesti eilen määrittelemään ekstrana termejä, joita en edes käytä koko gradussa, mutta jotka littyvät aiheeseen jonkin aasinsillan kautta. Nyt siis etsimään, että kukakohan nämä termit on joskus määritellyt ja lukemaan tekstejä, jotka eivät itse asiassa liity lainkaan koko gradun aiheeseen. "Jee". Lisäksi olen koittanut selvittää, kerrotaanko missään, montako tapauksta monitapaustutkimuksessa pitäisi olla. Voin kertoa, että sitä tietoa ei muuten kovin helposti löydy, eikä varsinkaan sellaisesta lähteestä, jonka voisi lähdeluetteloon merkitä.

Kun lunta vielä oli.


Äh, päätin jo eilen, että olen nyt näistä viimehetken korjausvaatimuksista angstini ansgtannut, sillä eilen en sen lisäksi juuri muuta tehnytkään. Tosin syytän aikaansaamattomuudestani myös armotonta koomaa, minkä sunnuntain kunnallisvaalien koko päivän kestänyt ääntenlaskenta aiheutti. Onneksi tänään olen edes hitusen vireämpi, vaikkei se ole järin paljon sanottu. Lumikin alkaa olla muisto vain, mutta onneksi ihana aurinko edes piristää rännässä kahlaamista.

Oikeastaan voisin luopua tästä kirjastolla ahertamisesta ja kokeilla kotona kirjoittelua taas vaihteeksi. Huomenna saatan saada kirjoitettua tänne jotain järkevämpää, tänään on yliannostus gradua.

perjantai 19. lokakuuta 2012

Oikenevia hampaita ja tutkimussuunnitelmia

Tuntuu, että takana olisi kovinkin hektinen puolitoista viikkoa, vaikka todellisuudessa vapaa-aikaa on ollut ihan kohtalaisesti. Viikkoon on mahtunut osaamispäiväkirjojen kirjoittamista, harjoitustyön ja tutkimussuunnitelman kirjoittamista, esittämistä ja opponointia, lautapelailua, lapsenvahtina olemista, kurpitsoiden säilömistä, energiaexperttikoulutusta, hammaslääkärikäyntejä ja aika ajoin ahkeraa siivoamistakin. Ehkäpä pitäisi joskus listata tekemiään asioita ylös tähän tapaan. Näin listattuna näyttää nimittäin siltä, että olen saanut paljon luulemaani enemmän aikaan. Jatkuvan tohinan lisäksi kaamosväsymys on viimein saanut minut otteeseensa ja aamu(päivä)n perinteisenä kamppailuna on ollut ikuinen ongelma: noustako nyt vai nukkuako vielä viisi tuntia lisää (koska ulkona joko pilkkopimeää tai synkän harmaata, eli ihan selkeästi on nukkumisaika).

Tänä aamuna kuitenkin poukkosin kuudelta ylös ilman mikäänlaisia ongelmia. Syy tähän? Puhdas pakko. Unohdin nimittäin, että seminaaria varten pitää opponoida tutkimussuunnitelma, joten luonnollisesti teen sitä näin aamusta sitten. Pidän aikaisin heräämisestä toisinaan, ihan totta, mutta esimerkiksi tänään en arvosta sitä tippaakaan. Väsymyksen lisänä (tottakai) tänään kinnaa se valitettava tosiasia, että haukotteleminen noin neljä kertaa minuutissa venyttää ikävästi alahampaitani. En oikein tiedä miten, mutta alahampaisiin toissapäivänä laitetut oiontavermeet kiristyvät jokaisella haukotuksella ja venyttävät muutenkin onnettomassa tilassa olevaa purukalustoani. Niinpä jokaista haukotusta seuraa alaleuassa puolen minuutin kivistys, joka haukottelutahtini ansiosta on ollut jatkuvaa viime tuntien ajan. Toisaalta oiottavassa purennassa on ehdottomat puolensa. Oionta toimii nimittäin myös erinomaisena dieettinä: koskaan ei ole tehnyt vähempää mieli syödä mitään aivan puhtaasti siitä syystä, että muiden kuin sosekeittojen, smoothieiden ja jogurttien syönti on vähintäänkin epämiellyttävää.

No, takaisin opponoinnin pariin. Ja sitten ihanan viikonlopun viettoon uhraamatta ajatustakaan koko gradulle! 

maanantai 8. lokakuuta 2012

Jouluhenkeä?

Huh, jouluinnostus näyttää vallanneen jo blogikansan, mutta itselläni ei ole jouluhenkeä lainkaan. Ja miksi pitäisikään, jouluun on vielä 2,5 kuukautta. Itselläni joulu, tai tarkemmin ottaen joulukuun puoliväli, on eräänlainen mörkö gradun teoriaosan deadlinen kanssa. Mitenkään hirveän innostuneena en siis sitä odota, enemminkin hieman kauhuissani. Toisaalta en muutenkaan ole hirvittävä jouluihminen. Rakastan kyllä joulua: puhdasta kotia, stressittömyyttä, perhettä. En vain oikein osaa kaivata sitä tavallista jouluhömpötystä. Lahjatonta joulua vietetään nyt viidettä vuotta. Välillä joku perheestä rikkoo säännön, mutta silloinkin mennään pienillä lahjoilla. Tulevan asunnonjakajan kanssa vaihdetaan yleensä etukäteen sovitut lahjat, että molemmat saavat mieleisensä ja tarpeellisen lahjan. Viime jouluna sain esimerkiksi näppäimistön kannettavaan. Joulukortitkin ovat nykyään jo pakkopullaa. Joskus ovat jääneet lähettämättäkin kiireen tai puhtaan unohduksen takia. Itse askarrellut kortit ovat ihania, mutta mietin usein arvostavatko vastaanottajat niitä oikeasti yhtä paljon kuin niiden tekemiseen menee vaivaa. Toisaalta itse tehtyjä kortteja lähettävät ihmiset luultavasti nauttivat askartelusta enemmän kuin minä, joka lähinnä kyllästyn ja turhaudun ensimmäisen kortin jälkeen ja alan sen jälkeen kyseistämään joulun juhlinnan järjellisyyden. Mutta yhdestä en luovu ja se on joulukuusi. Lapsuuden joulukuusista on jäänyt elävästi mieleen Turilaaksi ristitty ilmestys, jonka uumenista löytyi linnunpesä. Pesä tosin löytyi vasta, kun Turilas-paran oksat oli karsittu joulun jälkeen uloskantoa varten, niin tuuhea se onneton puu oli. Varsinainen ilmestys siis. Mutta nyt jätän muut fiilistelemään joulutunnelmiinsa ja alan itse kirjoittaa oppimispäiväkirjaa, jonka deadlineen on 2,5 tuntia aikaa vielä. Feels like monday.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sadepäivän ilo

Sateinen ja harmaa syyspäivä sai tänään kolme piristysruisketta putkeen: kiinnostavan aamuluennon tunneälystä, hyvässä seurassa nautitun erinomaisen hampurilaislounaan yliopiston ruokalassa ja harjoittelutodistuksen hakeminen kesän harjoittelupaikasta. Etenkin viimeinen oli ihan mieletön piristysruiske, kun vanhoja työkavereita näki pitkästä aikaa ja oli hauska vaihtaa kuulumisia ja muutaman vinkinkin sain gradua varten. Olisi kyllä ihanaa päästä joskus jatkamaan töitä samassa tiimissä. :)

Nyt kun en ookaan tehnyt mitään fiksua (=gradua) pariin päivään, voisinkin käyttää muutaman tunnin sen pyörittelyyn seuraavaksi.

--

Edit: Varasin äsken ammattikorkeakoulun kirjastosta kirjan, joita heidän kokoelmassaan on kuusi, mutta yliopistolla vain kolme (joista kaksi vieläpä lukusalikäytössä). Kirjan nimi sattuu olemaan "Gradutakuu". Myönnän, repesin aivan häpeilemättä tälle loogisuuden huipentumalle.