Jouluhenkeä?

Huh, jouluinnostus näyttää vallanneen jo blogikansan, mutta itselläni ei ole jouluhenkeä lainkaan. Ja miksi pitäisikään, jouluun on vielä 2,5 kuukautta. Itselläni joulu, tai tarkemmin ottaen joulukuun puoliväli, on eräänlainen mörkö gradun teoriaosan deadlinen kanssa. Mitenkään hirveän innostuneena en siis sitä odota, enemminkin hieman kauhuissani. Toisaalta en muutenkaan ole hirvittävä jouluihminen. Rakastan kyllä joulua: puhdasta kotia, stressittömyyttä, perhettä. En vain oikein osaa kaivata sitä tavallista jouluhömpötystä. Lahjatonta joulua vietetään nyt viidettä vuotta. Välillä joku perheestä rikkoo säännön, mutta silloinkin mennään pienillä lahjoilla. Tulevan asunnonjakajan kanssa vaihdetaan yleensä etukäteen sovitut lahjat, että molemmat saavat mieleisensä ja tarpeellisen lahjan. Viime jouluna sain esimerkiksi näppäimistön kannettavaan. Joulukortitkin ovat nykyään jo pakkopullaa. Joskus ovat jääneet lähettämättäkin kiireen tai puhtaan unohduksen takia. Itse askarrellut kortit ovat ihania, mutta mietin usein arvostavatko vastaanottajat niitä oikeasti yhtä paljon kuin niiden tekemiseen menee vaivaa. Toisaalta itse tehtyjä kortteja lähettävät ihmiset luultavasti nauttivat askartelusta enemmän kuin minä, joka lähinnä kyllästyn ja turhaudun ensimmäisen kortin jälkeen ja alan sen jälkeen kyseistämään joulun juhlinnan järjellisyyden. Mutta yhdestä en luovu ja se on joulukuusi. Lapsuuden joulukuusista on jäänyt elävästi mieleen Turilaaksi ristitty ilmestys, jonka uumenista löytyi linnunpesä. Pesä tosin löytyi vasta, kun Turilas-paran oksat oli karsittu joulun jälkeen uloskantoa varten, niin tuuhea se onneton puu oli. Varsinainen ilmestys siis. Mutta nyt jätän muut fiilistelemään joulutunnelmiinsa ja alan itse kirjoittaa oppimispäiväkirjaa, jonka deadlineen on 2,5 tuntia aikaa vielä. Feels like monday.