perjantai 5. lokakuuta 2012

Sadepäivän ilo

Sateinen ja harmaa syyspäivä sai tänään kolme piristysruisketta putkeen: kiinnostavan aamuluennon tunneälystä, hyvässä seurassa nautitun erinomaisen hampurilaislounaan yliopiston ruokalassa ja harjoittelutodistuksen hakeminen kesän harjoittelupaikasta. Etenkin viimeinen oli ihan mieletön piristysruiske, kun vanhoja työkavereita näki pitkästä aikaa ja oli hauska vaihtaa kuulumisia ja muutaman vinkinkin sain gradua varten. Olisi kyllä ihanaa päästä joskus jatkamaan töitä samassa tiimissä. :)

Nyt kun en ookaan tehnyt mitään fiksua (=gradua) pariin päivään, voisinkin käyttää muutaman tunnin sen pyörittelyyn seuraavaksi.

--

Edit: Varasin äsken ammattikorkeakoulun kirjastosta kirjan, joita heidän kokoelmassaan on kuusi, mutta yliopistolla vain kolme (joista kaksi vieläpä lukusalikäytössä). Kirjan nimi sattuu olemaan "Gradutakuu". Myönnän, repesin aivan häpeilemättä tälle loogisuuden huipentumalle.

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Voittojen päivä

Ollakseen kohtalaisen aikaansaamaton päivä, tämä päivä on osoittautunut suorastaan erinomaiseksi elämänlaadun edistämisen suhteen.

Päivän ensimmäinen missio oli vakuuttaa suuhygienisti siitä, että oiontakiskoni hiertävät aivan hillittömästi ja että se on alusta asti hiertänyt (koska jos se on asennusvika, ei joudu maksamaan lähes 30e käyntimaksua). Ensimmäinen onnistui helposti suuhygienistin ja hammashoitajan päivitellessä hiertynyttä limakalvoa vallan ärhäkän näköiseksi. Jälkimmäistä en edes joutunut todenteolla tekemään, koska olin aikaa varatessa näemmä onnistunut vakuuttamaan vastaanottovirkailijan asiasta. Päivän ensimmäisen mission saldo: kivuton poski (jopa suuta avatatessa ja syödessä!) sekä kaksi pakettia ortodonista vahaa lisähiertymien ehkäisyksi.

Päivän seuraava missio oli mennä suoraan hammaslääkäristä yliopistolle opiskelemaan neljäksi tunniksi ennen luentoa. Paitsi että olin unohtanut siinä välissä olevan joogan ja joogavaatteet sen mukana, joten päädyin palaamaan kotiin "opiskelemaan pariksi tunniksi" eli tekemään ruokaa, syömään ja selaamaan facebookia. Lopputulos: Not so good but tasty. Valitettavasti ainoa oppimani asia oli, että 400g jauhelihaan riittää yksi pussi nuudelia.

Seuraavaksi suunnistin joogaamaan puoleksitoista tunniksi. Huonon keskittymiskykyni kunniaksi täytyy hehkuttaa, etten katsonut kelloa kertaakaan ja muutenkin olin todella tyytyväinen tuntiin. Kuutervehdys alkoi sujua jo paremmin. Valitetttavasti unohdin kaiketi hengittää viimeisessä sarjassa (miksi niitä kutsuttiinkaan?) kunnolla ja sain hillittömän päänsäryn hetkeksi. Tulos: rento ja seesteinen olo sitä huolimatta, että olin vartin myöhässä markkinoinnin luennolta.

Seuraava missioni ei ollutkaan siellä, missä sen kuvittelin olevan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Siispä, nyt puoli tuntia myöhässä markkinoinnin luennolta, vetäydyin tietokoneluokkaan selvittämään luennon kohtaloa (ei olisi tarvinnut, jos olisi sellainen superhieno älypuhelin, josta olen nyt puoli vuotta haaveillut...). Ja kas, ensinnäkin selviää, että olen sentään oikealla kampuksella luennon kanssa, joskin aivan väärässä talossa. Ei siis sen suhteen hätää. Toisena hoksaan vilkaista, joko samaisen kurssin keväällä järjestetyn englannin kielisen version viimeisen uusinnan tenttitulokset ovat tulleet (14 vuorokauden tarkistusajasta on mennyt 12, vaikka kyseessä oli puhdas monivalintatentti). Ja kas, tolpalla läpi. Arvatkaa siis kahdesta, olenko sille luennolle sittenkään menossa!

Nyt siis hehkutan yleisen onnistunutta päivää ja itse asiassa juuri nyt pitää lähteä siirtymään takaisin toiselle kampukselle, etten kovin pahasti myöhästy energia-koulutuksesta. Siellä on luvassa teetä, sämpylää ja energiatietoutta, jonka jälkeen suuntaan uskollisen ratsuni selässä Finnkinon superpäiville katsomaan uusinta Bournea valtava popcorn-rasia seuranani. Ja mies tietenkin, mutta onneksi sillä on oma popcorn-rasia, niin jättää minun popcornit rauhaan. :) Hihii!

--

Edit: Ja vaikka olen viimeiset neljä vuotta hokenut, että kunhan tuo typerä kurssi menee läpi, ei ole mitään väliä millä arvosanalla. Ja nyt silti huomaan pohdiskelevani, että kyllähän ne luennot voisi silti istua ja koittaa korottaa numeroa.. siitäkin huolimatta, että perusopintokokonaisuuden arvosana pysyy samana tein mitä hyvänsä. Hullu masokisti, ei voi muuta sanoa. No, ehkä pohdin tätä seuraavan luennon tullen. Leffa oli hyvä, tuttua Bourne-laatua. Hyviä öitä!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Sadonkorjuuta ja kotijuttuja

Jättikurpitsaiseni chili-puskan kanssa. 

Tänään heräsin ihanaan syysauringon paisteeseen ja totesin, että on vihdoin aika säilöä jääkaapissa odottaneet kurpitsat. Siispä ryhdyin, ensimmäistä kertaa ikinä, kurpitsapikkelssin tekoon. Kuorimisen, siementen poiston ja kuutioinnin jälkeen kurpitsat keitettiin mausteliemessä, jonka jälkeen ne purkitettiin. Ongelmaksi meinasi tulla se, että omistan vain yhden lasisen säilykepurkin (jota sitäkin olen käyttänyt kahvin säilyttämiseen). Onneksi äidin hilloinnostuksen mukana oli kuivauskaappiini ajautunut myös toinen säilykepurkki ja jääkaapista löytyi vielä melkein tyhjä suolakurkkupurkki, jonka loppusisältö päätyi vanhaan rahkapurkkiin käyttöä odottamaan.

Kurpitsoiden kiehumista odotellessa ehdin käydä keräämässä parvekketomaattieni sadon - ensimmäisten yöpakkasten oltua kun on kohtalaisen turhaa toivoa niiden kypsyvän enää ulkona. Siispä kaverit päätyivätkin omena seurassaan keittiön kaappiin odottamaan kypsymistä. Valitettavasti chilit eivät ilmeisesti kypsy enää poimimisen jälkeen, joten jääkin nähtäväksi keräänkö ne raakoina vai laitanko ne hedelmineen päivineen talvehtimaan. Onneksi chilit pääsevät samaan paikkaan talvehtimaan kuin parvekkeen pelargoniatkin, joten tänä talvena ei niiden sijoittamisesta tule ongelmaa. 

Tomaatit kypsymistä odottamassa uudessa asuinpaikassaan. 
Mausteliemessä keittämisen jälkeen kurpitsat purkitettiin ja jätettiin pöydälle jäähtymään. Nyt purkit on jo siirretty jääkaappiin ja odotan mielenkiinnolla ensimmäisen purkin korkkaamista ja tulosten testaamista. En nimittäin oikein osaa arvostaa makeita kurpitsojaviritelmiä tai tarkemmin sanottuna mitään makeita vihanneksia. Jostain syystä olen vain päättänyt, ettei makea yksinkertaisesti kuulu "oikeaan" ruokaan. Toisin sanoen keitetyt kurpitsat, bataatti ja muut makeat perunat ovat minulle hävityksen kauhistus. (Itse asiassa bataatin englannin kielinen nimi on kuvaavasti "sweet potato", mutta käsittääkseni niitäkin on eri lajeja. Ainakin Uusi-Seelannissa törmäsin makeaan perunaan nimeltä kūmara, joskaan en pitäisi mahdottomana, että se oli vain paikallinen kutsumanimi bataatille.) Jos tulos on onnistunut, mutta maku ei ole omaan mieleen, niin eiköhän noille syöjiä löydy. 

Mausteliemessä käyttämisen jälkeen kurpitsat
näyttivät lähinnä säilykepersikoilta.
Tänään vihdoin sain pitkään haaveilemani kirkasvalolampun (tai kuitin mukaan "valoterapialaitteen"). Kaupasta sitä hakiessani yllätyin, kun myyjä kertoi hinnan olevan kolmanneksen enemmän kuin mitä olin verkkokaupasta jo etukäteen katsonut. Lamppu meinasi jo jäädä kauppaan, mutta onneksi fiksumpi puoliskoni hoksasi kysyä toiselta myyjältä verkkokaupan hintojen suhteesta itse kaupan hintoihin. Ja tämä kannattaa kaikkien muistaa: jos kauppaa tehdessä huomataan, että (Gigantin) verkkokaupassa tuotteelle on merkitty on halvempi hinta kuin (edelleen Gigantin) myymälässä, tuotteen saa verkkokaupan hinnalla (koska verkkokaupassa on mahdollisuus, että tilaus toimitetaan toivottuun myymälään, joten se on lopulta ihan yksi ja sama). Ja näin siis sain ihanan uuden lamppuni kotiin monen vuoden haaveilun jälkeen. Testasin lamppua jo tänään auringon laskettua ja paistattelin sen paisteessa ohjeistuksen mukaisesti päikkäreiden ajan. Ja blim! Päikkäreiltä herättyäni olin aivan tolkuttoman pirteä tuntikaupalla, mitä harvoin tapahtuu edes poikkeuksellisen hyvien päikkäreiden seurauksena. Valitettavaa tietysti oli, etten ollut ajatellut valohoidon ajankohtaa aivan loppuun saakka, ja niinpä vasta nyt 02 maissa alkaa väsymys hiljalleen hiipiä, joskaan ei mitenkään ylivoimaisena. Ehkäpä siis viritän kellon soimaan huomenna oikein aikaisin ja vietän aamun ensimmäiset tunnit aurinkolampustani nauttien. Edellyttäen siis, ettei aurinko oikeasti paista ulkona, missä tapauksessa poistun samantien ruskaretkelle kuvaamaan syksyn ihania värejä. 

Ihanasta syyssäästä puheen ollen, kaivoin näytille kuvan muutaman viikon takaa. Kuvassahan sataa aivan kaatamalla, vaikkei ilman zoomausta sitä uskoisikaan, ja oikeassa laidassa näkyy tupla-sateenkaaren reunaa himmeänä. Kauniita syyspäiviä kaikille!


tiistai 25. syyskuuta 2012

Syyslaiskotus

Tänään on ehdoton syyslaiskotus. Ulkona on kylmää ja märkää, remonttimiehet ovat vasaroineet, poranneet, huuhdelleet, kuivanneet ja pinnoittaneet seinäni takana olevaa viemäriputkea koko aamun, viemäri on käyttökiellossa, gradulle pitäisi tehdä jotain, viiden sivun osaamispäiväkirja pitää kirjoitella iltaan mennessä valmiiksi ja aamun ensimmäinen luento olisi käsitellyt tutkimusmenetelmiä monotonisella äänellä kerrottuna. Ei siis ole varsinainen yllätys, että motivaatiopula kaikken muun paitsi takaisin nukkumaanmenemisen suhteen on melkoinen. Niinpä olen siis onneton laiskiainen ja istun sänkyni reunalla bloggaamassa syyskoomastani sen sijaan, että istuisin kiltisti luennolla pilkkimässä muiden kanssa tai kirjoittaisin ahkerasti kurjaa oppimispäiväkirjaani aiheesta XML-pohjainen viestintä tietoverkoissa - dokumenttien hallinta.

Olen todennut jo vuosia sitten, että olen aivan uskomattoman valoriippuvainen olento. Mitä harmaammiksi ja lyhemmiksi päivät muuttuvat, sitä enemmän haluan nukkua ja sitä tuskaisempaa nouseminen ja liikkeelle lähteminen on. Jos normaali unentarpeeni on kesällä kymmenen tuntia, voitte vain kuvitella miten naurettavaksi unentarpeeni talvella kasvaa. Niinpä useamman vuoden haaveilun jälkeen olen tänä syksynä päättänyt hankkia itselleni valoterapialaitteen nimellä markkinoidun kirkasvalolampun toivossa, että lisävalo piristää loppusyksyn harmauden keskellä. Aika lovenhan lampun hankinta budjettiin tekeen, mutta kesän kohtuupalkkaisen harjoittelun jälkeen on toivottavasti siihen varaakin. Sitä paitsi epäilen, että ellen saa kämppääni valoisammaksi (ja ei, yliopistolta ei löydy yhtään sen paremmin valaistuja opiskelutiloja, päin vastoin), nukahdan joka kerta, kun vilkaisenkaan gradumateriaalien suuntaan ja herään kevätaurinkoon ilman graduani.

--

Päivän 1/3 luennolla käyty, oppimispäiväkirja kirjoitettu, muu päivä enemmän tai vähemmän koomattu ja nyt ei väsytä pätkääkään. Huomenna pitää olla tehokkaampi. Öitä!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Vihdoinkin

Vihdoinkin! Tänään vihdoinkin viemäriremontti oli omalta osaltani ohi!

Syyskuun alkuun suunniteltu remontti siirtyi kuun puoleenväliin, epäsäännölliset klo 8-16 vesikatkot venyivät klo 18 asti illalla, yksi asunnossa vietetty päivä venyi kaiketi kolmeen. Totesin heti alussa, etten turhaan kiusaa itseäni asumalla viemärinkäyttökiellon kanssa ja niinpä ehdin olla 1,5 viikkoa evakkoonlähtövalmiudessa - remonttimiehethän ilmoittavat asuntoon tulemista kahta päivää ennen. Viikon odottelun jälkeen remonttipäiväksi lopulta ilmoitettiin maanantai ja pakkasin viikonlopun sirkusretkelle mukaan jo muutaman päivän vaatteet alkuviikoksi. Ohjeistuksen mukaan viemärin olisi pitänyt olla käyttökunnossa ja remontin omalta osaltani valmis siis maanantaina klo18 ja vessanpöntönkin käyttökuntoinen kahteen mennessä yöllä (kahdeksan tunnin kuivumisaika). Laiska kun olen, jäin vielä evakkoon.

Tiistai-iltana saavuin kotiin, totesin saaneeni myös tiistaille viemärinkäyttökiellon 8-18 ja uuden wc-pöntön päältä löysin pahvin palalle runoiltu viesti, jossa kerrottiin, että suihku ja keittiö olivat nyt normaalisti käytettävissä, mutta keskiviikkoaamuna piipahtaisi vielä putkimies laittamaan putken kylpyhuoneen lavuaarista wc-pönttöön. Ahaa. Keittiö ja suihku olivat siis ok, mutta entä kylpyhuoneen lavuaari ja wc? Oli kuinka vain, koska en erityisesti hinkunut putkimieheen törmäämistä aamulla puoliunessa, kahmaisin uuden erän vaatteita kainaloon ja poistuin jatkamaan evakkoani.

Ja nyt (vihdoin!) eteisessä ei odottanut viemärinkäyttökieltoa, eikä missään lojunut viestiä työmiehiltä! Mukavia tyyppejä olette, arvon remonttimiehet, mutta ilman wc:tä eläminen on vähintäänkin rasittavaa. Ilman sähköä oleminen on inhottavaa. Vesikatkokin on rasittavaa. Mutta viemärikatko.. Viemärikatko vasta raivostuttava onkin! Taidanpa siis nauttia hetken raksamiehettömästä kämpästäni ja toimivasta viemäristä ja syventyä vasta sitten markkinoinnin saloihin.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Skotlannin valloitus

Mielenkiintoni rauhalliseen kotieloon ja kotimaan matkailuun karisi vuorokauden sisään harjoittelun loppumisesta. Osasyynä oli oivallus, että elokuun viimeiset viikot ovat ainoa sauma lomailla ennen syksyn tuskaista gradu-uurastusta. Joululomahan on aina olemassa, mutta paikka, minne halusin, ei varsinaisesti ole tunnettu erinomaisesta talvisäästään. Ja niine aatoksin varasin lennot Skotlantiin.

Reittini Skotlannissa kulki lentokentältä muutaman pakollisen mutkan kautta Ylämaan epäviralliseen pääkaupunkiin Invernessiin, joka oli retkeni ensimmäinen etappi.

Itse kaupungin lisäksi seikkailin myös lähimaastossa: Loch Nessillä, Eilean Donain -linnassa, Isle of Skyella, Cullodenin surullisen kuuluisalla nummella sekä Clava Cairn -kivikehässä. Etenkin nummi oli vaikuttava karuudessaan ja traagisessa historiassaan. Kivikehää taas tuntui ympäröivän oma mystinen ilmapiirinsä. Tosin reiluuden nimissä täytyy myöntää, ettei modernisoidussa Sean Conneryn linna (elokuvassa Entrapment - Ansa on viritetty) ja Isle of Skyen karut mutta kauniit maisemat pettymyksiä olleet. Vaikka matka oli alkanut, jäi jo Invernessiin paikkoja nähtäväksi seuraavalle matkalle. Kaupungin läheisyydessä oleva kukkula piktien linnoituksen raunioineen jäi nimittäin väsyneiden jalkojen vuoksi pois matkasuunnitelmasta ja samasta ongelmasta kärsi myös Cullodenin nummi, jonne olisin tahtonut jäädä vaeltelemaan. Paluu Invernessiin siis siintää jo tulevaisuuden haaveissa. 

Loch Ness. Kuinkas muutenkaan. 

Random loch (vai olisiko Nessin rantoja kuitenkin?) ja glen matkalla Isle of Skyelle.

Koski Invermorrisonissa. 

Kukapa ei sukulinnaa haluaisi? - Eilean Donain.

Olen tylsä. Loch Nesshän se siinä. Taas. 

Ylämaan nauta. 

Cullodenin nummi.
MacIntosh-klaanin kivi Cullodenissa. Tunnelma oli tiivis.



Clava Cairns -kivikehä.

Clava Cairns - standing stones.



Invernessistä matka jatkui inhimillisellä 6.30 bussilla Aviemoreen, Cairngormsin kansallispuistoon. Lyhyen matkan ja bussin aikaisuuden vuoksi (ja voitte uskoa, että bussin aikaisuudelle ei ollut vaihtoehtoja) jätin rinkkani uuden hostellini huomaan jo puoli kahdeksalta aamulla. Kymmeneltä olin jo hyvin ruokittuna kipuamassa Cairn Gorm -vuoren rinnettä ylös kohti 1245 metriä. Monen tunnin tuskaisen ähinän, lievän epätoivon ja muutamien voimasanojen jälkeen valloitin lopulta ensimmäisen vuoreni ja munroni. (Niille, jotka eivät syystä tai toisesta ole perehtyneet skotlantilaiseen sanastoon, munro on yli 3000 jalkaa (914,4 metriä) korkea vuori Skotlannissa.) Hienoa tunnetta tosin hieman latisti alastulo, joka kiivetessä runnoutuneiden varpaideni kanssa oli valitettavan pitkällinen ja varsin kivulias kokemus.

Paikallista floraa matkalla huipulle.

And up she goes... Viimeinen mutka ennen kahta
viimeistä jyrkkää nousua.

1245 metriä. 

Näköaloja Cairn Gormilta. 

Vuoristo puro ja taustalla huippu,
jonne juuri olin kiivennyt.

Lempikasvini kanerva...

...ja ohdake.
Cairngormsin kansallispuistoa ja Aviemorea seurasi poikkeama Dundeessa, mikä osoittautui virheeksi. Dundee ei nimittäin ole erityisen valloittava kaupunki, etenkään kaatosateessa. Dundeessa poikkeaminen lämmitti sen verran, että näin useita pingviini-, lohikäärme- ja sarjakuvahahmopatsaita ja etelämantereen tutkimiseen käytetyn Discovery-laivan (laivan nimeäjillä on mielikuvitus lentänyt) sekä kiipesin kaupungin korkeimmalle mäelle silkkaa tylsyyttäni. Sattumoisin kyseessä oli Dundee Law eli sammunut (ainakin toivottavasti) tulivuori, joka ennen ulkoilualueeksi muuttumistaan on palvellut ainakin piktien ja roomalaisten asuinsijana. Lisäksi löysin erinomaisen käytettyjä dvd:itä myyvän kaupan, mutta koin hieman epäkäytännöllisesti ruveta täydentämään elokuvakokoelmani aukkoja rinkkamatkan alkupuolella.

Dundeen pingviinit.

Kaiken kaikkiaan en ollut siis erityisen harmistunut Dundeen jättämisestä taakseni (joskin epäilemättä sieltä ja lähiympäristöstä olisi löytynyt ainakin jotain mielenkiintoista nähtävää, mikäli olisin viipynyt kaupungissa pidempään kuin 16 tuntia). Seuraavana vuorossa olikin Stirling, William Wallacen kaupunki ja Skotlannin vanha pääkaupunki. Kaupunki oli kaunis, joskaan ei tehnyt niin suurta vaikutusta kuin opaskirjan hehkutuksen perusteella olisi voinut kuvitella. Arvaan tämän osaltaan liittyvän Ylämaan (Highlands) taakse jäämisen pettymykseen, sillä Lowlands on huomattavasti tasaisempi kuin jylhä Ylämaa, johon niin ehdin jo ihastua. Myöskään Willy Wallace -hostellista saadut bed bugsin puremat eivät varsinaisesti auttaneet. 

William Wallacen taistelutoveri kertomassa
puolustusvoitosta englantilaisia vastaan Stirlingin sillalla.


Stirling Abbey Craig -kukkulalta nähtynä. 

Epäonnisen Stirlingin jälkeen olivat lopulta vuorossa matkan viimeinen etappi: Edinburgh. Edinburgh oli minulle opiskelijavaihdon ajoilta hyvinkin tuttu, sillä se oli opiskelukaupunkiini nähden yksi lähimmistä lentokentistä, jonne Suomesta lennettiin. Siispä saatoin suosiolla jättää linnan ja muut nähtävyydet väliin ja keskittyä muuhun. Siispä vietin saapumisiltani hostellilla nukkuen. Ensimmäisen päivänä lähdin retkelle Roslinin kylään tarkastamaan kuuluisan Roslinin kappelin. Kappeli osoittautuikin vierailun arvoiseksi ja oli mystisine symboleineen kiehtova. Valitettavasti Da Vinci koodi -kirjan ruusulinjaa ei oppaan mukaan ole olemassa ja kirjassa esiintyvää kirjastoa kappelin alla ei edes ole olemassa. Oppaat kertoivat pilke silmäkulmassa, että vierailijat ovat itse kiitettävän aktiivisia kertomaan heille, mitä kappeliin on kätketty. Tähän mennessä listalle ovat päässeet pyhä graali, liiton arkki, avaruusalus sekä Elvis. Eräs herra oli saapunut paikalle kirveen kanssa tarkoituksenaan löytää graali Apprentice Pillar -pilarin sisältä. Hankkeen kannalta valitettavasti pienessä kylässä virkavallan saapuminen ei kestänyt pitkään. Vapaamuurari-symboliikan ohella mielenkiintoista oli, että kappelin seinillä oli kuvattu myös amerikkalaisiksi tunnistettuja kasvilajeja - 50 vuotta ennen kuin Kolumbus löysi Amerikan. Taru kertookin, että yksi kappelin omistavasta Sinclair-suvun jäsen lähti purjehtimaan ja löysi uuden maan, jonne jäi asumaan vuodeksi. Amerikassa puolestaan on löydetty paikka, jossa paikallisten intiaaniheimojen keskuudessa kerrotaan tarinaa kaukaiselta saarelta tulleesta kuninkaasta, jolla oli kolme tytärtä - kuten Sinclair-suvun seikkailijallakin.

Roslinin kappeli


Princess Parkin puutarhuri olympialaisistutuksen kimpussa. 
Viimeisen matkapäivän kunniaksi kävin vielä kiipeämässä Salisbury Crags -kukkulalle Holyrood Parkissa aivan Skotlannin parlamenttitalon vieressä. Aurinko hemmotteli jo viilenneessä syyssäässä, eikä parempaa olisi voinut toivoa. Hyvissä fiiliksissä ja kauniissa säässä olikin hyvä palata Suomen hieman kirpakampaan syyssäähän potemaan viimeisinä reissupäivinä hankittua flunssaa, joka kohteliaasti odotti, kunnes pääsin kotiin potemaan. Nyt alkaakin olla jo aika kiivetä nenäliinakasojen keskeltä ihmisten ilmoille ja laittaa gradu tulille.

Salisbury Crags Holyrood Parkissa.
Uskolliset matkaseuralaiseni.


sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lomamietteitä

Mr.Kurpitsa räytyneiden avomaankurkkunelosten kera. 
Kesä on taas kerran hujahtanut ohi salavihkaa, mikä on sääli. Harjoitteluni yliopistolla alkaa lähestyä loppuaan, vaikka mielelläni sinne jäisinkin. Toisaalta edessä siintelee muutaman viikon loma ennen kiireisen gradu-syksyn alkua, joten kyllä lomakin tulee tarpeeseen. Ja kiireinen loma siitä onkin tulossa! Poikkeuksellisesti olen päätynyt kotimaan matkailun puoleen ja suunnitelmissa  on ainakin Hämeen keskiaikamarkkinat kuin veneilyäkin. Pieni mieliteko matkaan kyllä olisi, mutta jätän sen inspiraation varaan. (Nämä sanat kirjoitettuani oli pakko vilkaista lentojen hintoja ja nyt on jo ex tempore excursio Skotlantiin suunnitteilla.)


Kesä on tänä vuonna mennyt kotikaupungissa lähinnä töiden ja viljelypalstan parissa. Viljely onkin onnistunut edellisiä yrityksiä paremmin: tänä vuonna olen jo saanut kurpitsoja, kesäkurpitsoja ja kurkkuja, joskin sipulit, herneet, tomaatit ja chilit antavat vielä odottaa itseään. Sateinen ja viileä kesä on hidastanut ja vähän tuhonnutkin satoa, mutta eipähän ole ainakaan tarvinnut käydä kastelemassa. Pienenä indikaattorina sateen määrästä voisi pitää sitä, että avomaankurkut, jotka ovat 94-97% vettä, mätänevät pellolle.


Chilit nauttimassa valkokurpitsan hyvästä seurasta.
Ruhtinaalliset kuusi lomapäivääni vietin kahdessa erässä: ensin Hämeenlinna-Tallinna-Hämeenlinna sektorilla juhlimassa ystävän häiden perumista ja loppukesästä mökkeillen Savon suunnalla. Mökkeily oli jopa niin ihanaa, että ehdin jo pohtia sinne palaamista harjoittelun loputtua, mutta autottomuus on aina hieman haasteellista maalla. Tietty viehätys pyörällä sinkuttamisessa lähimpään kauppaan 12km päähän tietty on, mutta pitää vielä arvioida omaa seikkailuhenkisyyttä vielä uudemman kerran, mikäli koto-Suomessa lomani (=tekemättömyyskauden harjoittelun ja opiskelujen välissä) vietän. Kauppa-auto kyllä käy kerran viikossa, kirjastoauto kerran kahdessa viikossa ja paikallisbussi jopa kaksi kertaa päivässä (seitsemältä aamulla ja viideltä iltapäivällä), joskin on hieman epäselvää, missä yksikään niistä pysähtyy, koska kuka nyt tarpeeksi tarkkaa karttaa - tai karttaa yleensäkään - viitsisi verkkoon laittaa pysäkin kohtaa määrittämään niille onnettomille, jotka eivät tiedä missä "Huotari" sijaitsee. GoogleMaps ei esimerkiksi tunne muuta kuin saman nimisen maatilan, joka valitettavasti on noin neljä kilometriä ohi siitä, mihin kauppa-auton kartalla pysäkkiä merkitsevä läntti oli läiskäisty. Jotenkin voin kuvitella itseni polkemassa epätoivoisesti alueen ainoaa tienpätkää edestakaisin onnetonta kauppa-autoa etsiessäni.

Maaseudun ja ulkomaanmatkailua arvottaessa jatkuu siis tämäkin päivä.