Tänään on ehdoton syyslaiskotus. Ulkona on kylmää ja märkää, remonttimiehet ovat vasaroineet, poranneet, huuhdelleet, kuivanneet ja pinnoittaneet seinäni takana olevaa viemäriputkea koko aamun, viemäri on käyttökiellossa, gradulle pitäisi tehdä jotain, viiden sivun osaamispäiväkirja pitää kirjoitella iltaan mennessä valmiiksi ja aamun ensimmäinen luento olisi käsitellyt tutkimusmenetelmiä monotonisella äänellä kerrottuna. Ei siis ole varsinainen yllätys, että motivaatiopula kaikken muun paitsi takaisin nukkumaanmenemisen suhteen on melkoinen. Niinpä olen siis onneton laiskiainen ja istun sänkyni reunalla bloggaamassa syyskoomastani sen sijaan, että istuisin kiltisti luennolla pilkkimässä muiden kanssa tai kirjoittaisin ahkerasti kurjaa oppimispäiväkirjaani aiheesta XML-pohjainen viestintä tietoverkoissa - dokumenttien hallinta.
Olen todennut jo vuosia sitten, että olen aivan uskomattoman valoriippuvainen olento. Mitä harmaammiksi ja lyhemmiksi päivät muuttuvat, sitä enemmän haluan nukkua ja sitä tuskaisempaa nouseminen ja liikkeelle lähteminen on. Jos normaali unentarpeeni on kesällä kymmenen tuntia, voitte vain kuvitella miten naurettavaksi unentarpeeni talvella kasvaa. Niinpä useamman vuoden haaveilun jälkeen olen tänä syksynä päättänyt hankkia itselleni valoterapialaitteen nimellä markkinoidun kirkasvalolampun toivossa, että lisävalo piristää loppusyksyn harmauden keskellä. Aika lovenhan lampun hankinta budjettiin tekeen, mutta kesän kohtuupalkkaisen harjoittelun jälkeen on toivottavasti siihen varaakin. Sitä paitsi epäilen, että ellen saa kämppääni valoisammaksi (ja ei, yliopistolta ei löydy yhtään sen paremmin valaistuja opiskelutiloja, päin vastoin), nukahdan joka kerta, kun vilkaisenkaan gradumateriaalien suuntaan ja herään kevätaurinkoon ilman graduani.
--
Päivän 1/3 luennolla käyty, oppimispäiväkirja kirjoitettu, muu päivä enemmän tai vähemmän koomattu ja nyt ei väsytä pätkääkään. Huomenna pitää olla tehokkaampi. Öitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti