Gradu on välineurheilua

Tämän vuoksi gradua ei voi tehdä muualla kuin kotona.

Kokoelmaan kuuluu luonnollisesti myös läppäri, korvatulpat, inspiraation varalta neljä pakettia post-iteja, kokoelma kivoja kyniä ja päälleviivaustusseja sekä kynsikkäät, talvitakki ja pipo. Terveisiä täältä +15 asteisesta Keski-Suomesta!

Vaihtoehtoja täytyy olla niin juomissa kuin kynissäkin

Keskittymishäiriöinen tässä hei

Olen viime aikoina ollut hyvin ärsyyntynyt itseeni blogin suhteen: intoa ja halua on paljon, keskittymistä ja pitkäjännitteisyyttä ei. Keskittyminen jakautuu tällä hetkellä aksellille muutto-harjoittelu-lomareissu-J-kaverit-gradu-mökkeily (huomatkaa gradun sijainti listan lopulla), johon voi heittää mukaan vielä kaikki vähän vähemmän keskeiset pohdinnankohteet, kuten "Mitähän kivaa Helsingin kansalaisopistot ja vastaavat tarjoavat syksyksi...? Ai hei, aikuisbaletti! Tuliskohan musta ballerina!" Toisin sanoen vauhkoan aiheesta toiseen, enkä saa mitään kunnolla tehdyksi. Kenties nyt olisi sopiva aika ottaa mindfulness-taidot käyttöön: Yksi asia kerrallaan, turha stressata tulevasta nyt.

Aamukastetta

Toisin sanoen OIKEASTI pitäisi nyt siis keskittyä gradun tekoon niin kauan kuin olen koko aikaisesti vapaalla. Toisaalta haluaisin haistattaa koko gradulle ja viettää graduttoman loppukesän, vaikka todellisuudessa gradu ei ole ollut läsnä alkukesässäkään muutoin kuin ärsyttävänä äänenä takaraivossani, joka napisee, miksei gradu ole edennyt. Tässä on oikea malliesimerkki siis, miten gradu kannattaa tehdä: Pohdi taukoamatta, että se pitäisi tehdä ja miten kamalaa sen tekeminen on. Sen jälkeen lykkää sen tekemistä kuukausitolkulla ja kuuntele napisevaa ääntä takaraivossasi, ja voilá: tuloksena on kesä, jonka olet alusta loppuun stressannut gradusta, mutta gradu itsessään ei ole edistynyt minnekään. Way to go!

Pelargonian nuppuja

Mutta tosiaan, oikea lomakin olisi ihan jees. Opiskeluaika on jotenkin kummallinen vääristymä todellisesta elämästä. Ensin opiskelet neuroottisesti yhdeksän kuukautta, jonka jälkeen alkaa kesäloma. Kesäloman käytät alusta loppuun töissä tai harjoittelussa tehden sopivissa saumoissa tenttejä ja kirjoittaen viikonloppuisin tutkielmia. Ihanan rentouttava loma, eikö teistäkin? Toisin sanoen keskiverto-opiskelija on lomalla jouluna (ellei satu olemaan joulutuurajana jossain) ja pääsiäinä (joka osuu aina neljännen periodin keskelle eli silloin olisi järkevintä tehdä koulujuttuja ennen kevään deadline sumaa, ei lomailla). Ilmankos ihmiset sanovat, että töihin meno on ihanaa valmistumisen jälkeen: On rajattu työaika, jonka loputtua työt eivät yleensä seuraa kotiin mukana, toisin kuin opiskellessa. Ja on lomat! Ehkäpä se gradu pitäsi naputella niin pääsisin liittymään tällaiseen taivaaseen. Alkaa kieltämättä olla fiilis, että eiköhän nämä kirjoitin-koulujuttuja-kirjastolla-80-tuntia -viikot on vähän nähty.

Maissilapsi

Kenties kuitenkin olisin oikeutetumpi napisemaan gradusta ja opiskelusta enemmän, jos kesä olisi ollut ollut aivan kamala. Mutta eihän se sellainen ole ollut! Olen pyörinyt innoissani parvekkeella ja palstalla viljelemässä...

Kesän ensimmäinen tomaattilapsi

... ja tutustunut vahingossa huovuttamisen jaloon taitoon, lähtenyt aivan innoissani testaamaan sitä ja saatuani aikaan yhden käyttökelpoisen ja yhden mini-lapasen todennut, että ehkä syksyllä uusi yritys.

Myyjä: "Hyvin pystyy huovuttamaan pesukoneessa."
Empiiriset tulokset: L-kokoinen lapanen ei sopinut edes omaan käteeni,
vaikka venytin sormeni kipeäksi. Viimeinen kerta, kun uskon myyjää. 

Kyllästyttyäni huovutukseen sain vihdoin ensimmäisen J:n Totoro-lapasen loppuun. Toisessa lapasessa menee todennäköisesti pääsiäiseen. Kirjoneuleen tekeminen on nimittäin tylsää, sillä ainakin minun pitää koko ajan laskea, kuinka monta silmukkaa neulotaan milläkin värillä - ei siis mitään saumaa seurata uutta elokuvaa tai sarjaa saati sitten keskustella jonkun kanssa samalla.

Naapurini Totoro

Ja mahtuihan kesään vähän sirkusteluakin! Lilyan kanssa aloimme pohtia, olisiko syytä hyljätä akateemiset uramme ja liittyä kiertävään sirkukseen. Marokkolaisissa akrobaattipojissa olisi ollut motivaattoria kerrakseen. Joskaan nuorallatanssija Ramon ei tehnyt yhtään hyvää korkeanpaikankammolleni.

Huonolla tavalla sydämentykytyksiä aiheuttava
nuorallatanssija Ramon

Ja ensimmäistä kertaa näin hauskoja ja musikaalisia klovniesityksiä. :)

(Ilmeisesti) yksi Jose Michel -klovneista

Ja sitten on tietty muut kivat kesäjutut niin kuin mökkeily ja purjehtiminen. Purjehtimisesta minun olikin tarkoitus kirjoittaa postaus mökillä ollessani - samoin varastoista löytämistäni aarteista ja äitini maagisesta järjestelykyvystä - mutta sehän tietenkin jäi. Löysin kuitenkin ihan mahtavia kuvia jollakuvaa etsiessäni, joten kenties esittelen niitä teille myöhemmin. :)

Ikioma optimistijollani <3

Reissusuunnitelmia

Muutan viikon päästä Italia kutsuu! Tänä vuonna lomakohteen päättäminen on ollut hankalaa. Aiempina vuosina kohteen valinta ja reissujen suunnittelu on sujunut (ainakin minun näkökulmastani) helposti: minä olen ehdottanut J:lle muutamaa kohdetta, ja yleensä J. on jonkun niistä kelpuuttanut. Yleensä kohde on ollut vieläpä sellainen, jossa olen jo ehtinyt itse hieman seikkailla etukäteen, ja harvalla reissulla olemme olleet täysin vieraassa kaupungissa, mikä on kenties hieman typerää. Tänä vuonna meillä kummallakaan ei oikein ollut visiota minne tahtoisimme. Tai no, minä olisin halunnut Irlantiin ja Skotlantiin, joissa olemme molemmat käyneet, minä useampia kertoa. J:tä olisi kiinnostanut Itävälta ja Saksa, mutta minua taas hieman vähemmän. Lapistakin on ollut moneen kertaan puhetta, samoin Norjasta.

Ystäväni kehuttua Sveitsin maasta taivaaseen innostuimme: Sveitsiin! Lennot olisi helppo järjestää: Ryanairilla Italian Bergamoon lähelle Sveitsin rajaa. Majoituksen hinnaston tsekkaaminen muutti kuitenkin mielemme: Kaupungin ainoassa hostellissa kymmenen hengen makuusalissa yöpyminen olisi kustantanut 35 euroa yö. Kenties Sveitsi on parempi kohde sitten, kun molemmat työskentelevät täysipäiväisesti? Ja niin Sveitsi sai jäädä odottamaan valloitustaan.

Sveitsin hylkäämisen jälkeen olimme taas lähtötilanteessa, ja mutkien kautta päädyimme pohtimaan Lapin matkailua: ensin Suomen Lappiin ja kenties piipahdun Norjan puolella. Usemman päivän googlailun ja pyörittelyn jälkeen tajusimme erään hieman rajoittavan tekijän: me emme tiedä mitään Lapista, vaeltamisesta tai yleensäkään luonnossa elämisestä. Mitä Lapissa oikein tehdään, muuta kuin istutaan autossa tunti tolkkulla? Onko autossa istuminen oikeasti matkan arvoinen? Ja entä jos auto leviää tunturiin? Lopulta totesimme suosiolla, että olemme hyviä kaupunkilomalaisia, mutta erämaamatkailussa meillä on vielä parantamisen varaa. Kenties jonain toisena vuonna siis.

Ja niinpä sen sijaan, että olisimme lähteneet kotimaan matkalle pohjoiseen, päädyimmekin ex tempore varaamaan lennot sinne Bergamoon, minne alun perin suunnittelimme lentävämme. Erona tosin on, että nyt reittimme suuntaa Pohjois-Italiaan, ja oi ironiaa, taaskin paikkoihin, joissa olen ehtinyt jo kertaalleen sompailemaan. Olisiko tulkittavissa, että pidän tutuista matkakohteista? Tosin kaupunkien sijaan tämän reissun pääkohteita ovat Garda-järvi ja sen pohjoispäädyssä kohoavat, ennalta tuntemattomat (!) Italian Alpit, joille hajalan kiipeilemään!

Loppuun vähän kuvafiilistelyä reitin varrelta. :)

Italiassa suuntaamme nenämme kohti Bergamoa...

..Garda-järveä...

...ja Italian Alppeja...

....Veronaa...

...ja Venetsiaa. 

PS. Mielenkiintoista muuten huomata, miten aiemmin harrastin aina ehdotonta kaupunkilomailua ja nykyään vuoret, meri, metsät ja järvet ovat sitä parhautta. Jos vielä oppisin luonnossa selviytymisen jalon taidon edes perustasolla, niin kenties sinne uskaltaisi ihan oikeasti mennäkin. Irlannissa meillä oli J:n kanssa hieman traumaattinen kokemus, kun emme tajunneet hankkia karttaa lähtiessämme kävelemään "lyhyen lenkin" "merkityille reiteille". Merkityt reitit, my ass... Mutta sitten kun olen iso ja rikas  (sitä odotellessa..) lähden kunnon issikkavaellukselle Islantiin! Ja hevosvaellukselle Uuteen-Seelantiin! Ja Skotlantiin..! Hmm, pitäisiköhän varata ratsastustunti...

--
Kuvat: Wikimedia Commons

Päätöntä lätinää eli "Kolmas kerta toden sanoo, jee, jee, jee..."

Niinpä niin. Virtsatietulehdus iski kolmatta kertaa kevään ja kesän aikana loistettuaan ensin poissaolollaan monta vuotta. Kiitos näistä nallekarkeista. Tästä alkaakin sitten taas kerran karpalomehusta (yök) ja nokkosteestä (tupla-yök) koostuva juomavalio. Jei-jei-ei-ei-ei! Nillinnillinnillin ömmömmöö....

Suurimmat lohdutukseni ovat J:n äidiltä saatu kivinen teekupinlämmitin, jossa voi hauduttaa tuota ah niin kammottavan makuista nokkosteetä puoli päivää, sekä hetki sitten koettu oivallus, että Harry muuttuu paljon siedettävämmäksi Dumbledoren kuoltua Harry Potter & Half-Blood Prince -kirjassa. Olen nimittäin kuunnellut Harry Potter -sarjaa läpi äänikirjoina, ja alkuviikosta olin varsin ärsyyntynyt ollessani menossa Order of the Phoenixissa, jossa Harry teiniangstaa viidensadan sivun edestä. Olen edelleen samaa mieltä kuin ensimmäistä kertaa kirjaa lukiessa: Teiniangsti-Harry olisi hyvin voinut kuolla kyseisessä kirjassa ja loppu sarja olisi voinut käsitellä vähemmän rasittavia hahmoja kuten vaikkapa Siriusta ja Lupinia. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt, mutta onneksi Harryn angsti vähenee sitä mukaa, mitä enemmän hahmoja kuolee - ainoa hyvä puoli siinä, että Harry tapatti teineyksissään Siriuksen Order of the Phoenixissa. Tosin angstista ei pääse viimeisessäkään kirjassa eroon: Harryn sijaan kiukuttelija saattuukin olemaan Ron.

Päättömän löpinäni lopuksi haluan levittää vielä inkivääriteen ilosanomaa: Inkivääritee saa KAIKEN maistumaan paremmalta. Ei hyvältä, mutta juotavalta. Se toimi, kun istuin kolme kertaa viikossa kahdeksalta aamulla todennäköisyyslaskenta A:n luennoilla ja sekoitin mateen inkivääriteetä pahan maun taittamiseksi, ja se toimii juurikin yhtä hyvin nokkosen "vihreän" maun taittamisessa. Älkää ymmärtäkö väärin - ei kumpikaan noista yhdistelmistä hyviä ole, mutta inkivääritee tekee niistä juotavia hyi-ök-yökkään -reaktion sijaan.

PS. Seuraavalla kerran lupaan kirjoittaa jotain vähän fiksumpaa.

Kesä, gradu ja kärpäset

Edellisestä päivityksestä on niin pitkä aika, etten edes uskalla miettiä, milloin viimeksi olen mitään kirjoittanutkaan. Kuvapostaus, josta taisin viimeksi mainita, on edelleen yhtä kuvaa vaille valmis. Ehkä annan sen olla. 

Kummallista kyllä tänä vuonna on käynyt niin, että kesä on vienyt mukanaan. En ole koskaan ollut erityisen kesäihminen. Muistan, kuinka lapsena yritin viettää kaikki kesät sisällä lukien tiilisessä kotitalossani, joka keskuslämmityksen sammuttamisen jälkeen oli taivaallisen viileä. Muistan myös, kuinka äitini sitkeästi, kesästä toiseen komensi ulos lukemaan, etten olisi niin kalpea syksyllä koulun alkaessa. 

No, nyt en ole ainakaan kalpea. Itse asiassa olen varmaan ruskettuneempi kuin koskaan aikaisemmin, ehkä pois lukien kahden viikon Kreikan saarihyppelykierrokseni muutama vuosi sitten. Tosin minun kohdallani ruskettunut on suunnilleen sama kuin muiden ihmisten väritys toukokuun ensimmäisen aurinkoviikon jälkeen. Toisin sanoen rusketun huonosti, palan helposti, saan aurinkoihottumaa heti jos unohdan käyttää aurinkorasvaa, enkä nyt oikeastaan pidä helteestä niin älyttömästi. Kaikista edellämainituista huolimatta olen viihtynyt mökillä äärettömän hyvin helteestä huolimatta. Kenties tarvittaessa viilennettävä mökki ja vieressä oleva järvi sekä hyvä seura ovat käännyttäneet minut helteen ystäväksi? Tai kenties se, että mökillä huonolla säällä oleminen on vain tylsää, vaikka tekisi varmasti ihmeitä gradulleni. 

Ah, taas se sana: gradu. Joku voisi alkaa ihmetellä, enkö ole jo lopen kyllästynyt moiseen riesaan, joka seuraan mukaan lomallekin. Ja vastaus on: kyllä. (Surprise!) Mutta valitettavasti nyt on aikaa lähes tasan kuukausi J:n loman ja yhteisen lomareissun alkuun ja gradun olisi paras edetä edes hieman ennen sitä. Siispä mökille pakkasin mukaan kevyttä graduluettavaa, kuten näkyy. 

Onneksi gradun lisäksi mökillä on ehtinyt puuhata muutakin. Juhannuksena syötiin...

...syötiin...

syötiin...

... ja syötiin vielä vähän lisää. (Miten niin olen obsessiivinen ruoan suhteen..?) 

Joutsenta bongailtiin niin soutuveneestä kuin laituriltakin käsin...

... ja lisäksi otettiin maisemakuvia yksi...

... tai kaksi...

...tai vähän useampi.

Superkuukin koitettiin ikuistaa (varsin huonolla menestyksellä).  

Lisäksi ongittiin ja maistettiin mudan makuisia pikkukaloja...

... ja elämäni ensimmäinen itse neulomani ja vahingossa kutistamani pipo löysi uuden omistajan ihanasta melkein puolitoistavuotiaasta pikku-A:sta. Elämäni toinen itse neulomani pipo odottaa käyttövalmiina syksyä kotosalla. 

Kävin ihastelemassa paikallisen kirjaston uusia sisustuselementtiä...

...ja vähän fiilistelemässä vanhan lukioni pihalla. 

Ja sain odotetun tilaustyönä ystäväni tekemän ihanan kandikorun!

Mikäs täällä mökillä ollessa. :)

Sokerimaissi kylpyammeessa

Valokuvajumi iski, enkä ole saanut yhtä valokuvaa odottanutta bloggausta viime viikolta vieläkään ulos. No, eilen sain kuvat vihdoin kamerasta koneelle, kenties siis tänään koneelta blogiin. Toivossa on hyvä elää.

Vuorossa päivän kevennys ennen tenttiin ja maturiteettiin lähtöä. Muistatteko murhekryynimaissini Sen? No, tässä Se taas on, kylpyammeessani, näytettyään viime yötä hyvin surkealta parvekkeella sateessa ja tuulessa. Olihan Se pakko sisälle ottaa. Valitettavasti olin ehtinyt päivällä lannoittaa Sen, ja niinpä hurmaava ja huumaava kanankakan aromi on siis leijaillut asunnossani viimeiset kaksitoista tuntia. Joskus mietin, vienkö kasviharrastukseni liian pitkälle...

Kenties asuntoni paapotuin kasvi. 

PS. Viidakkokirjeet-blogin huonekasvidyykkauksesta tarttui mukaan uusi ikkunalaudan asuttaja: srilankalainen mandariinipuu! Epäilemättä kuulette pian, mikäli yhteiselomme ei ala sujua, mutta Viidakkokirjeiden Maija onneksi vakuutti kaverin olevan oikein lungi tuttavuus. 

Se Hävytön P*ska

Viime aikoina olen loistanut blogimaailmassa poissaolollani, mutta reaalimaailmassa suustani on kuulunut viimeisen kahden viikon aikana säännöllisesti lauseita, jotka ovat alkaneet suunnilleen näin: "Se hävytön paska on taas..." Ai kuka? No sokerimaissipa tietenkin. Jos mitään kasvia olen inhonnut ja rakastanut yhtä valtavalla intohimolla (kenties jotain bonsai-viritelmää lukuun ottamatta), se on Se Hävytön Paska. Se oli ainoa maissi, joka selvisi kahdeksan sienemen aloituserästä homehtumatta ja iti. Seuraavasta erästä homehtuivat kaikki. Sitä seuraavalla kierroksella keksin uuden ja toimivamman lähestymistavan, ja kuusi minimaissia majailee parhaillaan saunavadissa parvekkeella. Mutta Se on parvekkeen kunkku.

En havahtunut tarpeeksi ajoissa siihen, että kenties kaksimetriseksi kasvava kasvi ei voi elää karkkirasiassa koko kesää. Enkä siihenkään, että jatkuvasti pituutta venyvä hontelovartinen ja hentolehtinen kasvi on aika hankala muuttaa suurempaan purkkiin. Ei... Annoin Sen olla rauhassa karkkirasiassaan, vaikkei Se tuntunut siellä erityisesti viihtyvän: lehdet lurppuivat jatkuvasti, oli se sitten kuiva tai märkä.

Se ennen vappua, ainoastaan puolimetriä korkeana. 

Kuoliniskun Se meinasi saada päästessään parvekkeelle. Kaikki muut kasvit villiintyivät kesä säästä, Se melkein otti ja kuoli järkytyksestä. Metrisen korkuisen Sen tila oli sitä luokkaa, että kiedoin sen lehdet kasaan narulla ja hirtin Sen pystyyn parvekkeen kaiteeseen. Se ei arvostanut. Purin viritelmän. Ei auttanut. Ja virittelin uudelleen. Eikä se arvostanut kanankakkaa, kastelua tai lämpöäkään. Keinot alkoivat käydä vähiin, ja lopulta oli pakko myöntyä ja muuttaa Se suurempaan ämpäriin, mikä osoittautui hävyttömän vaikeaksi operaatioksi. Jos lähtökohtana on kasvi, jolla on puolimetrinen vempula runko, metrin pituiset vempulat lehdet ja juuristo, joka ei halua pysyä kiinni rungossa, ovat katastrofin ainekset koossa. Kiroillen ja ähisten siirsin Sen hillaämpäriin, jonka tyylikkäästi salaojitin tyhjillä viilipurkeilla. Se ei näyttänyt iloiselta, ei sitten pätkääkään.

Uudessa purkissaan Se mökötti enemmän kuin koskaan ennen ja päädyin kapaloimaan Sen, taas, ja hirttämään sen parvekkeen kaiteeseen, taas. Roikuttuaan siinä useamman päivän Se ei näyttänyt yhtään sen iloisemmalta, mutta purin lankakapalon silti. Kolmannes lehdistä pysyi jopa pystyssä loppujen levitessä pitkin parvekkeen lattiaa. Jaha. Kaljuunnu sitten, jos siltä tuntuu. Mutta tänään, kun äsken kevyen kuumeisena ja päivän deadlineihin (melkein) ehtineenä sytyttelin parvekkeen lyhtyihin tuikut, Se Hävytön Paska näytti ensimmäistä kertaa kuukauteen siltä, ettei se ole kuolemassa käsiin! Uusia lehtiä oli alkanut kasvaa ja osa lehdistä pysyi pystyssä jopa ilman tukea. Jei! (No okei, kapaloin Sen nyt uudelleen, josko maata vasten valuvat lehtirankansa murtaneet lehdet jostain mystisestä syystä korjautuisivat, mutta nyt operaatio oli paljon helpompi, kun osa lehdistä oikeasti pysyi pystyssä. Edellisillä kerroilla kapaloidessa joka ainoa lehti valui pitkin maata heti kun otteesta irtosivat.) Odotan kauhulla, aikooko Se kenties kasvattaa myös maisseja, koska sitä sen runko ei ainakaan kestä. Elämme jännityksen hetkiä!

PS. Tuoreempi kuva Siitä saapuu, kunhan hieman valostuu ja satun olemaan vielä hereilläkin.

Tältä Se näyttää nykyään. Huomion arvoista on, että vain
neljä lehteä valuu pitkin maata ja loput ovat pystyssä ja
(lähes) ilman tukea! 

PPS. Huomaako kenties, että olen viimeisen kuukauden naputtanut neuroottisesti opiskelujuttuja ja viimeisen viikon ollut kotona flunssailemassa ja kuumeilemassa (ja kirjoittamassa neuroottisesti opiskelujuttuja)? En ole ihan varma, onko aivan normaalia julistaa sota sokerimaissin itsemurhayrityksiä vastaan.. Odottakaahan kun kerron lisää Liisan seikkailusta parvekepuutarhamaassa...!