Muutosvastarintaa

Muutosvastarinta. Tuo ah niin tuttu termi, joka putkahtelee esiin vähän väliä. Omalla alallani siitä puhutaan uusien järjestelmien ja menetelmien käyttöönottojen mennessä metsään, mutta nyt viimeisen kuukauden aikana olen todennut, että oma muutosvastarintani on jossain ihan muualla. Oma muutos(muutto)vastarintani kuulostaa suunnilleen tältä: "Eijeijeijei, en halua muuttaa, en HALUA! Enenen! En!!"

Jep. Pienessä pattitilanteessa siis ollaan. Käytiin tänään katsomassa J:n kanssa ihanaa ihanaa kaksiota, joka täyttää lähes jokaisen kriteerin, jonka olen tulevalle kämpälle asettanut: vaalea, valoisa, aurinkoinen ja isolla parvekkella varustettu. Nyt vielä odotellaan,  että saadaanko kämppä, mutta muutoksen vastustaja päässäni on riehaantunut: "Eieiei!!!", se huutaa. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi muuttaa J:n kanssa saman katon alle tai siitä, että kämpässä olisi jotain vikaa. Sen ainoa vika on nimittäin siinä, ettei se ole nykyinen kotini (remontin jälkeen tietty). Tietäisikö kukaan, miten yksiöön taiotaan 10 neliötä lisää..?

Kieltämättä on sääli, etten ole huomenna kotona. Muuttoa vastustavalle minälleni olisi nimittäin tehnyt hyvää katsella, kun rakennusmiehet talsivat pitkin mopattua lattiaani kuraiset saappaat jalassaan taustamusiikkinaan parvekkeen alla mylläävän kaivinkoneen jyly ja rappukäytävästä kantautuvat poran ja teollisuustuulettimen äänet  kaivinkoneen varren (tai miksi sitä kauhaan johtavaa osaa kutsutaankaan) viuhuessa ikkunan takana. Muutama päivä sitä menoa ja muutto alkaisi vaikuttaa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta, etenkin kun remonttia on kestänyt vasta kuukauden ja neljä on vielä edessä. Ja remontin jälkeenkin asunnosta tietty puuttuisi se 10 neliötä J:n mukaan mahduttamiseksi.

Järki-minä tietää, että uudestakin kämpästä tulee kiva ja kotoisakin, ja jossain vaiheessa ehkä jopa koti, mutta tunne-minä haluaisi jäädä ikuisesti omaan kotiinsa. Ja taikoa sen ylimääräisen huoneen tietty. Hei haltiakummi, kurpitsakärryt voit jättää kotiin, mutta miten olisi yksi vesimelonihuone?

Getaway weekend

Toisen polttarit ovat toisen rantaloma. :)

Muutto vol 3, 2014?

Huh, kun elämä heittelee joskus. Olin jo ehtinyt onnitella itseäni: ei yhtään muuttoa tai suuren suurta muutosta ennen syyskuuta. Kenties olisi pitänyt ennakoida, ettei se nyt ihan niin sujuvasti mene. Siitä asti, kun töiden jatkuminen kesällä on vaikuttanut mahdolliselta, olen suunnitellut pyytäväni siirtoa Jyväskylään ainakin kesän ajaksi. Esimies ei ole ajatusta juuri vastustanut, ja olen hehkuttanut mielessäni, että pääsen vihdoin kotiin. Yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen pääsen muuttamaan takaisin kotiin! No, taloyhtiön viimeiset kolme vuotta suunniteltu ja viisi kuukautta kestävä remontti alkaa kyllä vähän ikävään aikaan. Mutta hei, infolapussahan lukee, että asunnot ovat asumiskelpoisia koko vuoden. Tarkemmalla lukemalla niissä kyllä puhutaan vesi-, sähkö- ja viemärikatkoista, timanttiporauksesta, asbestin purkamisesta, huonekalujen peittämisestä ja siirtämisestä pois remontin tieltä... Ei siis lopultakaan ollut hirveän hankala päätös muuttaa omaisuutemme J:n kanssa saman katon alle, ja toivottavasti vielä lähiviikkoina. Jos siis sopiva kämppä löytyy. Kolmas muutto vuoden vaihteen jälkeen siis luvassa. Ihan vielä en tosin ole päättänyt ollakko innoissaan vai stressaantunut muutosta, jonka tekemiseen ei ole aikaa, mutta joka pitkällä juoksulla ehkä yksinkertaistaa elämää hieman.

***

Kenties remontti kuitenkin tuli hyvään aikaan, sillä minä olen niitä onnettomia, jotka kiintyessä johonkin paikkaan todella kiintyvät siihen. Jyväskylän kotini on ollut pitkäaikaisin asuntoni sitten lapsuuden kotini, enkä voi kunnolla sanoin kuvata, miten rakastan tätä asuntoa. Se ei ole moderni, eikä viimeisen päälle laitettu, mutta se on minun ja minun näköiseni. Se on paikoin epäkäytännöllinen ja täynnä hassuja ratkaisuja: laajakaistaan tulee puhelinjohto eteisestä ja sähköjohto huoneesta, kylpyammeen vuoksi pyykinpesukone on keittiön kaapissa, liesituuletinta ei ole lainkaan, ja äänieristys rappukäytäväänkin on olematon. Ja silti rakastan sitä. Jossain matkan varrella olen kehittänyt ihanteen uutta ja modernia kohtaan, mutta asuttuani kolme vuotta tässä talossa täytyy myöntää: vanhakin on ihanaa ja sillä on luonnetta.

Kas, vesikatko on päättynyt. Pyykit pyörimään siis ja kenties sitä tenttiinlukua vihdoin.

Saippuajuttuja

Saippuan tekeminen on houkutellut koko kevään, mutta milloin lipeä tai vaaka oli Hämeenlinnassa, milloin ei vain ollut aikaa suunnitella ja toteuttaa. Viime viikonloppuna näin kuitenkin tilaisuuden tulleen ja pistin saippuapajan pystyyn. Tarkoituksena oli tehdä mietoa kasvosaippuaa, ja lopulta päätin kokeilla jopa kahta eri laskeskelemaani reseptiä.

Ensimmäinen suunnitelmani onnistui ideaalisti ja saippuoista tuli oikein kivan näköisiä, vaikka panostinkin enemmän sisältöön kuin ulkonäköön. Halusin kokeilla saippuassa englantilaisesta ruokakaupasta löytämääni saksanpähkinä öljyä, ja mukaan päätyi lisäksi oliiviöljyä, kookosrasvaa, kaakaorasvaa, riisinlese(?)öljyä ja palmuöljyä (yritän kuluttaa tyhmyyksissä ostamani purkin sisältöä loppuun). Ainesosien määrässä näkyy perusongelmani, eli en osaa tehdä saippuaa vähistä ainesosista, vaan listalla on ainakin viittä eri öljyä tai rasvaa. Kenties jonain päivänä.

Ensimmäinen saippua jähmettymässä silikonisessa leivontamuotissa. 

Toisena saippuana päätin ex tempore kokeilla kasvosaippuaa eri reseptillä. Tässä halusin välttämättä kokeilla tuoretta avokaadoa ja öljyjen osalta mukaan tuli palmuöljyä (samasta syystä kuin ensimmäisessäkin saippuassa), kookosrasvaa, rapsiöljyä, risiiniöljyä ja sheavoita. Jossain kohtaa SoapCalcin lukuja tuijottaessa tuli pienoinen brainfart, ja rasvoja sulattaessa tajusin, että olin juuri upottanut saippuaan 100 grammaa sheavoita. Siinä vaiheessa en kuitenkaan jaksanut alkaa reseptiä enää säätämään, joten annoin pienen taloudellisen lipsahdukseni mennä läpi sormien. Seuraavalla kerralla muistan kenties katsoa, mitä rasvoja laitan reseptiin ja kuinka paljon.

Avokaadosaippua, kun kaikki oli vielä hyvin. 

Toisen saippuan kanssa en kuitenkaan ollut aivan yhtä onnekas kuin ensimmäisen: jossain kohtaa homma meni vikaan ja saippuamassasta erottautui desin verran öljyä massan pinnalle. Saippua on nyt ollut useamman päivän seisomassa pöydälle siinä toivossa, että irronnut öljy imeytyisi siihen takaisin. Mikäli ei, ajattelin viikonloppuna lykätä koko komeuden uuniin ja tehdä saippuan uusiksi kuumaprosessilla. Jännitys tiivistyy, mitä keittiön pöydällä odottaa. :)

Erottunut öljy näyttää kieltämättä siistiltä. 

***

Edit. Totuus selvisi vihdoin, ja uunikeikko odottaa. No, ainakin tulee vihdoin kokeiltua kuumaprosessisaippuan tekemistä. :)

"Onnittelut, olet kahdenkymmenen epätoivoisimman joukossa."

...Tai ainakin näin perjantaina alkaneelle Valmistumista tukeva toiminta -kurssille tullut kutsukirje olisi voinut alkaa. Suositulle  kurssille pääsemistä varten piti nimittäin perusteella, miksi juuri itse hyötyisi kyseistä kurssista. Parhaat perustelut eli säälittävimmät ja epätoivoisimmat tarinat palkittiin oikeudella osallistua kurssille. Jei, hyvä minä.

Ihan vakavasti puhuen kurssille ilmoittautuminen vaikuttaa olleen hyvä idea. Osallistujat koostuvat pääosin kesken opintojensa työelämään, yrittäjyyteen tai kotiäitiyteen kadonneista kolme-neljä-viisikymppisistä. Erilaisista taustoista huolimatta kaikkia kurssilaisia yhdistää kesken jäänyt tutkinto sekä halu saada opinnot kasaan ja homma valmiiksi. Useamman kerran viikonlopun keskusteluissa nousivat esiin aloittamisen vaikeus, epätietoisuus siitä, mitä oikeastaan vaaditaan, sekä  keskeneräisen tutkinnon aiheuttama nakertava tunne, johon itse kukin alkaa pikkuhiljaa kyllästyä. Vertaistuesta ei siis ole pulaa. Itse asiassa tunnen olevani varsin hyvässä jamassa moniin muihin nähden: kymmenen tai viidentoista vuoden opiskelutauon sijaan minulla on takana vain vuoden opiskelutauko. Jossain mielenperukoilla pitäisi siis olla vielä tieto siitä, miten homma toimii. 

Ensimmäisen luennon tuotoksena syntynyt SWOT-analyysi

Tumblr:n Graduttaa-sivusta on nopeasti tullut uusi suosikkini, jota selatessa voin myhäillä synkästi samalla, kun odottelen tietokantahaun tuloksia. Esimerkiksi tämä oli osuva: 

Kun tartun pitkästä aikaa gradun tekoon

ja tämä: 

Kun avaan pitkästä aikaa gradu.docin

Lohdullista, etten ole yksin. 

Nyt on siis kunnon vertaistuki + pari tsemppaajaa, melkein aihe ja ohjaajakin hankinnassa. Onnistuisinkohan kahdessa kuukaudessa puskemaan gradun kuntoon, jota voisi valehtelematta kutsua "aktiiviseksi kirjoitusvaiheeksi"? Olen nimittäin ilmoittautunut graduretriittiin, johon osallistuminen edellyttää, että juhannusviikolla olen saavuttanut tuon vaiheen. Pitänee ruveta sykkimään!

Ihan koko viikonloppua en sentään uhrannut gradulle. Ompeluinnostukseni heräsi kuolleista ihanien puuvillakankaiden voimalla, ja tällaisia ehdin tehdä pari viikonlopun aikana: :)  

Avautumsista asiakaspalvelusta ja tekniikasta

Olen omista torimyyjävuosistani saakka tuntenut suurta myötätuntoa asiakaspalvelijoita kohtaan: miten kurjaa on, että idiootteja riittää asiakkaaksi vuoden jokaisena päivänä. Olen itse yrittänyt olla mahdollisemmin kiva ja helppo asiakas, olla ystävällinen ja pitkämielinen, enkä ole koskaan suuttunut asiakaspalvelijalle - ennen kuin tänään soitin DNA:n asiakaspalveluun. Siellä nimittäin nuori jolppi kertoi ylemmyyden tuntoisesti, ettei ole heidän ongelmansa, jos heidän laitteensa ja palvelunsa USB-yhteys ei toimi Windows 7:n kanssa (joka on tietty on niin harvinainen käyttöjärjestelmä, ettei mikään ihme ettei toimi). No, olisin kieltämättä paljon uskottavampi jos suuttuessani muuttuisin sanavalmiiksi ja teräväkieliseksi, enkä jäätyisi ja alkaisi itseä. Se puheli siis loppui hyvin nopeasti, Mutta siis hei oikeasti, palvelun tarjoajan ongelma ei ole jos heidän myymänsä palvelu ei toimi maailman käytetyimmän (tai ainakin myydyimmän) käyttöjärjestelmän kanssa. Ööö, mitä vitt...?

Nyt, purettuani tuntojani J:lle whatsupin välityksellä, saatuani loputtomasti sympatiaa ja tukea (<3), naputtelin kysymykseni vielä uudestaan DNA:n foorumille ja tein jatkosuunnitelman. Jos, tai kun, asiaa ei ratkea, taidan pakata kassiini sekä mokkulan että läppärini esimerkkikappaleena koneesta, jolla tuo pirun USB-yhteys ei toimi, ja mennä suoraan DNA:n liikkeeseen.

***

Huh, nyt purettuani hieman tuntojani alkaa huomattavasti helpottaa. Myöskin DNA:n foorum paikkasi ja jopa osasi kertoa, mistä vika saattaisi johtua. Nyt pöytäkoneessa on siis netti taas, vuorokauden äherryksen jälkeen. Jei!

Tosin tietokoneeseen uuden käyttöjärjestelmän asentamisen, netin kanssa säätämisen ja koneen vielä uudelleen asentamisen ansiosta ei ole ehkä ollut kaikkein rennoin tai tehokkain opiskelupäivä ikinä. Vaikka tietty en nyt sentään ihan koko aikaa ole jupissut suupielestäni uhkauksia koneelle ja mokkulalle: aamulla luin aurinkoisella parvekkeella tenttikirjaa, jossain välissä kävin parin tunnin aurinkolenkillä, josta jopa hölköttölin suurimman osan, ja myöhäiseksi lounaaksi tein avokaadopastaa ja rahkaa. Avokaadopastasta tuli hyvää, ja kastikkeen jämät toimivat erinomaisesti guagamolena. Rahka puolestaan on..eeh... äärettömän hapanta ja samalla jotenkin... juustomaista? Hämmentävää. Ehkä ei olisi pitänyt tehdä sitä kaksi viikkoa vanhasta maidosta. Tai antaa maidon piimittyä tuplasti pidempään kuin ohjeessa neuvottiin. Rahkan rakenne oli tälläkin kertaa outo ja muistutti enemmän tofua kuin rahkaa. No, kaikesta huolimatta rahka onnistui paremmin kuin ensimmäisellä kerralla: tuolloin siitä tuli mautonta ja rakeista, mikä oli yllättävän epämiellyttä yhdistelmä. Jänniä nämä keittiökokeilut. :)

Huomenna aurinko alkaa nousta taas sarastusvalon voimalla kello 4.55. Sisäinen kellonikin jo huutelee, että on aamuyö - viis siitä, että aurinko laskee vasta. Mukavaa illanjatkoa siis muille! Minä lähden nyt koisimaan!

Aurinko armas

Aurinko paistaa taas,  ja tuntuu, että viikon kestänyt super-kooma on takana. Kenties lähipäivinä pääsen siis vihdoin toteuttamaan postausideoitani blogin puolella. Nyt tosin aion nauttia auringon valon tuomasta energiapiikistä ja tarttua tenttikirjaan kotimatkan ajaksi. :)