"Onnittelut, olet kahdenkymmenen epätoivoisimman joukossa."

...Tai ainakin näin perjantaina alkaneelle Valmistumista tukeva toiminta -kurssille tullut kutsukirje olisi voinut alkaa. Suositulle  kurssille pääsemistä varten piti nimittäin perusteella, miksi juuri itse hyötyisi kyseistä kurssista. Parhaat perustelut eli säälittävimmät ja epätoivoisimmat tarinat palkittiin oikeudella osallistua kurssille. Jei, hyvä minä.

Ihan vakavasti puhuen kurssille ilmoittautuminen vaikuttaa olleen hyvä idea. Osallistujat koostuvat pääosin kesken opintojensa työelämään, yrittäjyyteen tai kotiäitiyteen kadonneista kolme-neljä-viisikymppisistä. Erilaisista taustoista huolimatta kaikkia kurssilaisia yhdistää kesken jäänyt tutkinto sekä halu saada opinnot kasaan ja homma valmiiksi. Useamman kerran viikonlopun keskusteluissa nousivat esiin aloittamisen vaikeus, epätietoisuus siitä, mitä oikeastaan vaaditaan, sekä  keskeneräisen tutkinnon aiheuttama nakertava tunne, johon itse kukin alkaa pikkuhiljaa kyllästyä. Vertaistuesta ei siis ole pulaa. Itse asiassa tunnen olevani varsin hyvässä jamassa moniin muihin nähden: kymmenen tai viidentoista vuoden opiskelutauon sijaan minulla on takana vain vuoden opiskelutauko. Jossain mielenperukoilla pitäisi siis olla vielä tieto siitä, miten homma toimii. 

Ensimmäisen luennon tuotoksena syntynyt SWOT-analyysi

Tumblr:n Graduttaa-sivusta on nopeasti tullut uusi suosikkini, jota selatessa voin myhäillä synkästi samalla, kun odottelen tietokantahaun tuloksia. Esimerkiksi tämä oli osuva: 

Kun tartun pitkästä aikaa gradun tekoon

ja tämä: 

Kun avaan pitkästä aikaa gradu.docin

Lohdullista, etten ole yksin. 

Nyt on siis kunnon vertaistuki + pari tsemppaajaa, melkein aihe ja ohjaajakin hankinnassa. Onnistuisinkohan kahdessa kuukaudessa puskemaan gradun kuntoon, jota voisi valehtelematta kutsua "aktiiviseksi kirjoitusvaiheeksi"? Olen nimittäin ilmoittautunut graduretriittiin, johon osallistuminen edellyttää, että juhannusviikolla olen saavuttanut tuon vaiheen. Pitänee ruveta sykkimään!

Ihan koko viikonloppua en sentään uhrannut gradulle. Ompeluinnostukseni heräsi kuolleista ihanien puuvillakankaiden voimalla, ja tällaisia ehdin tehdä pari viikonlopun aikana: :)  

Avautumsista asiakaspalvelusta ja tekniikasta

Olen omista torimyyjävuosistani saakka tuntenut suurta myötätuntoa asiakaspalvelijoita kohtaan: miten kurjaa on, että idiootteja riittää asiakkaaksi vuoden jokaisena päivänä. Olen itse yrittänyt olla mahdollisemmin kiva ja helppo asiakas, olla ystävällinen ja pitkämielinen, enkä ole koskaan suuttunut asiakaspalvelijalle - ennen kuin tänään soitin DNA:n asiakaspalveluun. Siellä nimittäin nuori jolppi kertoi ylemmyyden tuntoisesti, ettei ole heidän ongelmansa, jos heidän laitteensa ja palvelunsa USB-yhteys ei toimi Windows 7:n kanssa (joka on tietty on niin harvinainen käyttöjärjestelmä, ettei mikään ihme ettei toimi). No, olisin kieltämättä paljon uskottavampi jos suuttuessani muuttuisin sanavalmiiksi ja teräväkieliseksi, enkä jäätyisi ja alkaisi itseä. Se puheli siis loppui hyvin nopeasti, Mutta siis hei oikeasti, palvelun tarjoajan ongelma ei ole jos heidän myymänsä palvelu ei toimi maailman käytetyimmän (tai ainakin myydyimmän) käyttöjärjestelmän kanssa. Ööö, mitä vitt...?

Nyt, purettuani tuntojani J:lle whatsupin välityksellä, saatuani loputtomasti sympatiaa ja tukea (<3), naputtelin kysymykseni vielä uudestaan DNA:n foorumille ja tein jatkosuunnitelman. Jos, tai kun, asiaa ei ratkea, taidan pakata kassiini sekä mokkulan että läppärini esimerkkikappaleena koneesta, jolla tuo pirun USB-yhteys ei toimi, ja mennä suoraan DNA:n liikkeeseen.

***

Huh, nyt purettuani hieman tuntojani alkaa huomattavasti helpottaa. Myöskin DNA:n foorum paikkasi ja jopa osasi kertoa, mistä vika saattaisi johtua. Nyt pöytäkoneessa on siis netti taas, vuorokauden äherryksen jälkeen. Jei!

Tosin tietokoneeseen uuden käyttöjärjestelmän asentamisen, netin kanssa säätämisen ja koneen vielä uudelleen asentamisen ansiosta ei ole ehkä ollut kaikkein rennoin tai tehokkain opiskelupäivä ikinä. Vaikka tietty en nyt sentään ihan koko aikaa ole jupissut suupielestäni uhkauksia koneelle ja mokkulalle: aamulla luin aurinkoisella parvekkeella tenttikirjaa, jossain välissä kävin parin tunnin aurinkolenkillä, josta jopa hölköttölin suurimman osan, ja myöhäiseksi lounaaksi tein avokaadopastaa ja rahkaa. Avokaadopastasta tuli hyvää, ja kastikkeen jämät toimivat erinomaisesti guagamolena. Rahka puolestaan on..eeh... äärettömän hapanta ja samalla jotenkin... juustomaista? Hämmentävää. Ehkä ei olisi pitänyt tehdä sitä kaksi viikkoa vanhasta maidosta. Tai antaa maidon piimittyä tuplasti pidempään kuin ohjeessa neuvottiin. Rahkan rakenne oli tälläkin kertaa outo ja muistutti enemmän tofua kuin rahkaa. No, kaikesta huolimatta rahka onnistui paremmin kuin ensimmäisellä kerralla: tuolloin siitä tuli mautonta ja rakeista, mikä oli yllättävän epämiellyttä yhdistelmä. Jänniä nämä keittiökokeilut. :)

Huomenna aurinko alkaa nousta taas sarastusvalon voimalla kello 4.55. Sisäinen kellonikin jo huutelee, että on aamuyö - viis siitä, että aurinko laskee vasta. Mukavaa illanjatkoa siis muille! Minä lähden nyt koisimaan!

Aurinko armas

Aurinko paistaa taas,  ja tuntuu, että viikon kestänyt super-kooma on takana. Kenties lähipäivinä pääsen siis vihdoin toteuttamaan postausideoitani blogin puolella. Nyt tosin aion nauttia auringon valon tuomasta energiapiikistä ja tarttua tenttikirjaan kotimatkan ajaksi. :)

Tuulisella Järviseudulla

Terkkuja Englannin Järviseudulta! Kaksi uupunutta matkalaista on viettänyt tuulisen päivän jälkeen hyvin hiljaista iltaa. J. ilmoitti pontevasti seitsemältä, ettei vielä voi nukkua. Hereillä sinnittelyn seurauksena minä piristyin, mutta J.sammahti nyt viereen kuorsaamaan. Hei...! Koska olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että kännykällä bloggaaminen on, ehem, pyllystä, luotan kuvien kerrontavoimaan. Illan jatkoa itse kullekin! :) Minä taidan katsoa kännykällä toisen jakson Homelandia.

Hattivatteja kellarikomerossa

Olen hävyttömästi hyljännyt blogin nyt niin moneksi viikoksi, että asia on pakko korjata juuri nyt. Junassa viereisellä paikalla lojuva tenttikirja saa odottaa vielä hetken. 

Jos helmikuu tuntui lyhyeltä niin maaliskuu on vasta lyhyeltä tuntunut. Hetkonen, te mietitte, eihän nyt ole vasta kuin kuun puoliväli. Niin, ei niin, mutta silti on neljä työpäivää enää jäljellä tässä maaliskuussa: kolme tällä viikolla ja yksi kuun viimeisenä päivänä, heti Englannin reissusta palaamisen jälkeen. Eli tällä viikolla starttaa matka! Armasta läppäriäni en ajatellut rontata mukaan, mutta katson, jos saisin laitettua tänne muutaman kännykällä räpsäistyn kuvan. 

Havainto, että lähtöön on alle viikko, antoi uutta pontta blogin suhteen. Kyllähän nyt pitää vähän kuulumisia päivitellä ennen reissua. Mitäpä viimeinen kuukausi on siis sisältänyt? No juhlia ainakin. Mukaan mahtuivat muutamat aikuisemmat tuplasynttärit sekä sarja juhlia vähän nuoremman juhlaväen kanssa: 7-vuotisjuhlat, 2-vuotispirskeet ja yllättäen myös 2-viikkois karkelot. Viimeinen sankareista jäi vaille lahjoja, niin yllättävä tapaaminen oli, mutta nyt on ehdottomasti hyvä syy tehdä niitä mini-mini sukkia ja tumppuja (jotka ovat niin ihanan nopeita tehdäkin!). Myös grillikausi avattiin lauantaina, hennossa lumisateessa. Hentolumisade nollakelillä oli vielä kuitenkin ihan kohtuullista, ainakin verrattuna tämän aamun lämpötiloihin. 

Kuun vaihteessa oli myös muutto (kolmas puolen vuoden sisään) ja tavarat löytyvät jo ajoittain. Suurin osa niistä on edelleen röykkiönä uuden majapaikkani huoneen nurkassa. Eivät ne sentään aivan vailla järjestystä ole. Omaisuuteni on näet jaettu neljään kasaan: harvoin käytetyt vaatteet, usein käytetyt vaatteet, pyykki ja tavarat. Toimii yllättävän hyvin. 

Ps. Kävin eilen katsomassa kasvien talvehtimisen edistymistä kellarikomerossani, ja huomasin omistavani hattivatti-viljelmän: 

Kyllä kaikki järjestyy!

Olessani itse vielä pieni ala-astelainen äitini omaksui teini-ikäisen siskoni ystävän ajatuksen: "kyllä kaikki järjestyy". Sen jälkeen teema nousi säännöllisesti esiin aina, kun jokin oli pienessä elämässäni vialla. Lapsena en ajatusta oikein ymmärtänyt, mutta nyt vähän isompana ajatus on todettu toimivaksi.

Muistatteko, kun haaveilin omasta pienestä yksiöstä vanhassa Helsingissä? Oli ihan pienestä kiinni, etten sellaista jo saanut. Tai olisin saanutkin - ainakin arkikäyttöön -, mutta vastapäisen talon julkisivuremontti oli sen verran iso miinus kotona gradun kirjoittamista suunnittelevalle, että jään vielä odottamaan. Mutta voi kun se kämppä oli ihana! Hetken siis näytti siltä, että kaikki järjestyy melkein itsestään. Ja niin se järjestyikin - ei vain aivan suunnitelman mukaisesti. Pienen kantakaupungin yksiön sijaan muuttoautoni viekin vähän kauemmas, mutta ehkä maailman mukavimpaan asuntoon ikinä: nimittäin vaarini vanhaan kerrostaloasuntoon Hämeenlinnassa. Osa-aika kämppikseksi saan paljon maalla viihtyvän äitini, mutta lukioajan perusteella kämppistely tulee olemaan oikein kivaa.

Tämä viikko on siis kulunut asuntotilannetta arpoessa, eikä ole muutoin osoittanut erityisiä merkkejä tehokkuudesta. Mutta hauskoja menoja on ollut ja tulee olemaankin. Olen tällä viikolla leffaillut ja käynyt syömässä yhden siskon kanssa ja juhlinut synttäreitä ja ystävänpäivää toisen siskon kanssa. Tänään on vuorossa hengailua Seregin ja Arin kanssa, ja illasta Piparminttu saapuu kylään. Huomenna on luvassa turisteilua Piparmintun kanssa, ja maanantaina on vuorossa pikavisiitti Tallinnan lanka- ja saippuapuoteihin! Paljon kaikkea kivaa siis luvassa!  Kaiken tohinan keskellä en vain ole ehtinyt käydä hankkimassa ystävänpäiväruusua itselleni, mutta ehkäpä sen vuoro on vihdoin tänään. :)

Hyvää ystävänpäivää kaikille, tuttuun tapaani vuorokautta myöhässä!

Ps. Pahoittelut kuvattomuudesta! Nyt ei ehdi, sillä alan olla jo kohta myöhässä kaikesta kivasta!

Ahkera opiskelumaanantai

Näin muutaman opiskelumaanantain jälkeen täytyy todeta, etten keksi mukavampaa tapaa aloittaa viikkoa. Sen sijaan, että raahautuisin (ainakin teoriassa) ennen auringonnousua töihin, istuskelenkin rauhassa kotona ruokapöydän ääressä juomassa moccachinoa, kirjoittelemassa ohjaajille maileja ja lukemassa tenttikirjaa ja graduopasta. En valita, en sitten yhtään. Vähän myöhemmin on vuorossa päivän ulkoilusessio eli liukastelu ensin yliopiston kirjastolle ja edelleen kotikampukselleni. Edellisen kolme päivää olen ollut aivan fiiliksissä Jyväskylän ihanuudesta, mutta mielipide saattaa vielä muuttua, kunhan liukastelen ylös ja alas Seminaarinmäen jäisiä rinteitä. Mäet ovat kenties Jyväskylän ainoa asia, josta en seitsemän vuoden jälkeenkään ole fiiliksissäni.

Viikonloppu on muutenkin ollut virkistävä, ja on ollut kivaa nähdä sekä J:tä että kavereita ajan kanssa. Seurassa sen enempää kuin menussakaan ei siis ole ollut valittamista. Päätimme nimittäin vihdoin kokeilla J:n kanssa alusta asti itse tehtyjen hampurilaisten tekoa ja sunnuntaina Piparminttu askarteli herkullista hirvipataa kokonaiselle seurueelle. <3 

Sämpylöistä tuli oikein hyviä korvaamalla puolet vehnäjauhoista ruisjauhoilla. 

Hampurilaisten täytteiden kanssa piti vähän hifistellä: sisältä löytyy mm.
itse tehtyä tsatsikia ja avokadotahnaa.

Ohops, kun kello on jo paljon. Nyt täytyy taas keskittyä päivän teemaan eli opiskeluun. Mukavaa uutta viikkoa kaikille!