maanantai 4. tammikuuta 2016

Back!

Blogitaukoa alkaa olla jo hyvät yhdeksän kuukautta takana, ja pikkuhiljaa sormia alkaa jo vipattaa ajatus blogin ääreen palaamisesta. Enteilevän kuuloisen yhdeksän kuukauden aikana ei ole kuitenkaan mitään järin jännittävää tapahtunut, tavallista elämää vain. Gradu etenee edelleen tuskallisen hitaasti, mutta edistyy kuitenkin, osa-aikatyö ja pätkätyösopparit ovat nyt vaihtuneet täysiin tunteihin ja vakkarisoppariin (jei ja iik!) ja reissurintamalla puolestaan oli kahden viikon Ranska-Italia -mini-interrail sekä astmailijan yhdeksän päivän "terveysloma" Espanjan suola-alueella keskellä Suomen kurjinta syyspimeyttä. Terveysloma tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että luin kirjaa (luku-flowni on alkanut vihdoin tointua, jei!) ja neuloin villapaitaa samalla, kun hengittelin syvälle kitusiini hyvää tekevää suolailmaa.

Puoleen vuoteen mahtui myös melkoisen paljon "kyllä minä vielä näihin laihdun" -vaatteiden lahjoittamista kirpputorille ja pakolaiskeskuksen vaatekeräykseen ja ylipäätään turhasta tavarasta eroon hankkiutumista. Paljon on toki jäljellä, koska tavaroihin kiintyvälle hamsterille pitää antaa vähän aikaa prosessoida ero monen vuoden tuttavuuksista ennen kuin matka uuteen kotiin voi alkaa. Paljon tavaraa pääsi kuitenkin uusiin koteihin, onneksi, sillä lokakuussa oli edessä muutto uuteen opiskelijakotiin. Muuttopäätös tehtiin tyylikkäästi neljän tunnin varoajalla ja kämppää päästiin vilkaisemaan tuurilla, mutta jälkikäteen ajatellen talo, sijainti tai asunto ei juuri voisi olla parempi. No, ehkä äänieristystä voisi lisätä ja lämmitystä näin pakkasilla, mutta itse asunto on aivan ihana. <3 Muuttolaatikoita on vielä muutama purkamatta, mutta eivätköhän nekin löydä vielä paikkansa ennen seuraavaa muuttoa (joka ei onneksi siinnä vielä horisontissa!).

Uusi vuosikin on alkanut mainiosti flunssasta ja paukkupakkasista huolimatta. Vaikka syksyn pimeys tuntui kevyemmältä viime vuosiin verrattuna, olen silti äärettömän tyytyväinen päivien taas pidentyessä ja lumen valaistessa. Paukkupakkasetkaan eivät juuri hetkauta, kiitos joulun välipäivinä hankitun Icepeakin pitkän talvitakin. Itse asiassa pakkaskävelyt ovat uusi lempiharrastukseni, näin kahden päivän arviolla. :P

Ai niin, tulinhan minä tänne kertomaankin jotain. Syksyn viimeisintä sarjakoukutusta Pretty Little Liarsia mukaillen: I'm back bitches! ;)

---
PS. Kommentointimahdollisuus oli jäänyt pois päältä. Olin aivan autuaasti unohtanut, että blogissani taitaa olla joku bitti vinossa, minkä vuoksi kommentoiti pitää laittaa erikseen päälle joka postaukseen. Ensi kerralla paremmin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti